10 suosituinta blogitekstiäni

Olen pitänyt blogia nyt noin 2,5 vuotta ja siitä ajasta se on ollut näillä omilla sivuillani nykyisenlaisena vuoden. Paljon on ethinyt tapahtua ja välillä tuntuu, etten ole enää ihan sama ihminen kuin blogia aloittaessani. Olen löytänyt enemmän itseäni ja tarkoitustani kirjoittamisen kautta. Tämä kirjoittamistaival on ollut todella antoisa ja iso kiitos siitä kuuluu tietysti lukijoilleni. Aina välillä on hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin aikaansaannoksiaan ja sen kunniaksi päätinkin listata tähän astiset luetuimmat tekstini. Tässä top 10.


Aloitin pitämään blogia kesäkuussa  2016 Naiseuden Voima-blogiportaalissa. Aluksi blogini kulki nimellä Uusperhe & unelma. Aloitin kirjoittamaan blogiani lähinnä harrastusmielessä ja pelkästä kirjoittamisen ilosta. Koko ajan lukijamääräni kuitenkin kasvoivat ja blogin kirjoittamiseen tuli sitä kautta aivan uusia tasoja.

Aloin kasvaa ulos vanhasta ja vuoden päästä aloittamisesta silloinen blogi ei tuntunut enää täysin omalta. Halusin siirtyä kokonaan omille sivuille ja otin harppauksen tuntemattomaan. Vaikka muutos pelotti se oli oikea ratkaisu. Siirryin omille sivuilleni elokuussa 2017 ja blogistani tuli nimeltään Kultainen Sulka.

Nyt blogini on ollut vuoden verran omilla sivuillani ja olen enemmän kuin tyytyväinen,  että uskalsin alkaa luoda blogiani täysin itsenäisesti. Moni kirjoitus on löytänyt paljon lukijoita ja ajattelin listata tähän postaukseen suosituimmat blogitekstini tähän asti. Lukijamäärät on mainittu kunkin postauksen kohdalla.

1. Kuinka parannetaan rakkaudettomuus itsessä

Tämä oli ensimmäisiä blogitekstejä minkä julkaiseminen todella jännitti. Tekstiä kirjoittaessani koin kirjoittavani juuri siitä mistä halusinkin puhua mutta ennen julkaisua ajattelin, että kuka minä olen puhumaan tälläisiä. Julkaiseminen pelotti mutta se tiesi jälleen sen mitä yleensä aina. Mitä enemmän jokin asia jännittää sen tarkoituksenmukaisempaa se yleensä on. Ja mitä enemmän jokin pelottaa, sen enemmän se yleensä ihmisiä koskettaa. Kirjoitus on julkaistu myös Hidasta Elämää-sivulla vieraskynätekstinä.  Tästä on tullut tähän asti suosituin blogitekstini ja sitä on luettu nyt yhteensä  yli 100.000 kertaa. Teksti on alunperin julkaistu vanhassa blogissani mutta siirsin sen uusille sivuilleni.

2. 10 alkavan uupumuksen merkkiä – Uupumuksen tunnistaa kunnolla vasta kun pysähtyy 

Viime syksynä jouduin itsessänikin kohtaamaan mitä tarkoittaa burn out, uupumus. En koskaan ajatellut, että uupumus voisi osua kohdalleni. Olen aina jaksanut ja kestänyt paljon, mutta joskus vahvankin voimat loppuvat. Lisäksi tuntuu, että tämä on nyt kuin kollektiivinen aaltoliike. Uupumus leviää epidemian lailla ja moni ystävänikin on joutunut käymään läpi mitä on kun uupumus kolkuttelee ovella. Tämä aika yrittää ilmeisesti opettaa meille uusia tapoja elää ja olla, siksi seinä nousee vanhassa suorittamisessa pystyyn. Moni joutuu käymään läpi vastaavaa. En olisi ikinä arvannut, että juuri tämä aihe koskettaa NIIN MONIA. Tästä tekstistä tuli toiseksi luetuin kirjoitukseni ja se kerää edelleen joka kuukausi monta sataa lukukertaa mainostamatta. Ihmiset selvästi löytävät googlen kautta blogiini eniten hakusanalla uupumus. Tätä tekstiä on luettu nyt n. 40.000 kertaa.

3. Trauman takana on ihminen – Dissosiaatiosta vapauteen 

Koin viime syksynä suuria oivalluksia dissosiaatiosta. Olin kärsinyt siitä koko ikäni mutta vasta laulamisen ja Tre-hoidon kautta ymmärsin mistä oli kyse. Tämän tekstin kirjoitin selkeyttääkseni ajatuksiani kokemastani. Siihen samaistua selvästi moni muukin ja se on kerännyt nyt 16.000 lukukertaa.

 

4. Herkän ihmisen viha

Viha on vaikea tunne meille suomalaisille ja varsinkin herkille, kilteille, ymmärtäväisille ja empaattisille ihmisille omien rajojen ja vihan ilmaisu voi olla vaikeaa. Siihen ei ole opetettu ja sen oppiminen aikuisella iällä voi tuntua melkein mahdottomalta. Tarvetta tälle kuitenkin on, koska Herkän ihmisen viha teksti on kerännyt nyt yli 12.000 lukukertaa. 

 

Libreta y pluma roja

5. Perhosbaari takapihalla

Saimme ystäviltämme lahjaksi perhosbaarin ja eräänä kesäisenä aamuna sain idean kertoa tästä muillekin. Se kannatti, koska jutun suosio yllätti minut ja sitä luettiin yli 10.000 kertaa.

 

6. Mitä jos masennuksesi tarkoittaa, että olet terve?

Tämänkin tekstin kirjoittaminen jännitti. Julkaisin sen ensimmäistä kertaa vanhassa blogissani syksyllä 2016. Se keräsi paljon lukijoita ja kiitoksia. Masennuksen hoito on liian yksioikoista eikä monikaan tunne saavansa pelkästä lääkityksestä apua. Päin vastoin eri tutkimuksissa niiden on katsottu jopa pitkittävän ja lisäävän masennusta. Tässä kirjoituksessa kerron niistä asioista jotka auttoivat itseäni masennuksen syövereistä kohti valoa. Sitäkin on luettu nyt yli 10.000 kertaa.

7. 5 keinoa toipua uupumuksesta ja mitä opin uupumuksestani

Uupumuksellani oli hopeareunus, tai voisi melkein sanoa, että se oli siunaus elämässäni. Uupumuksen kautta opin selkeyttämään omat arvoni ja elämään niille enemmän uskollisena. Opettelin uudenlaisen elämäntavan ja rakastamaan aidosti itseäni. Kuten yleensä, ihminen ei opi ennen kuin on pakko, ja niin kävi tässäkin. Tämänkertaiset opit ovat kuitenkin muodostuneet harvinaisen arvokkaiksi, koska niiden pohjalle voin rakentaa aidosti hyvinvointia tukevan elämän. Tätä tekstiä on luettu nyt yli 7000 kertaa.

8. Luonnon oma ”mobilat” lievittää lihaskipuja parissa minuutissa

Olen kirjoittanut monia kirjoituksia villiyrteistä ja ne postaukset ovat olleet todella suosittuja. Luonto ja luonnonmukaisuus on lähellä sydäntäni ja siksi halusin mainostaa myös tätä eteeristä öljyä blogissani. Itse olen kokenut sen ihmeen tehokkaana kivunlievittäjänä ja halusin jakaa kokemukseni muillekin. Luonnonmukaisuus on tärkeä asia kipujenlievityksessä ja tätä tekstiä onkin luettu nyt n. 6.500 kertaa.  Muita suosittuja yrttipostauksiani ovat olleet mm. kirjoitukseni nokkosensiemenistä, puna-apilasta, mesiangervosta, kanervasta, korianterista, sitruunamelissasta, laventelistarosmariinista ja timjamista.

9. Lapsena saadut mallit tunteiden käsittelemiseen kantautuu aikuisuuteen asti

Koskaan ei voi tietää mistä tekstistä tulee luettu. Olen monta kertaa kirjoittanut tekstin ja ajatellut sen herättävän paljon mielenkiintoa mutta lopulta lukijamäärät eivät ole olleet yleensä näissä tapauksissa kovin suuria. Tämä teksti taas oli lähinnä ”täyteteksti” ja kirjoitin sen, koska aihe on minulle erittäin tärkeä. Kirjoitin tekstin heinäkuussa ja siitä tulikin yllättäen tähän asti koko vuoden toiseksi luetuin teksti niistä teksteistä mitkä olen kirjoittanut tämän vuoden puolella.  Tunnetaidot ovat kiinnostava aihe tässä ajassa ja tätä tekstiä on luettu nyt julkaisun jälkeen n. 6000 kertaa.

10. Introvertin ei tarvitse karaistua

Tämä maailma tuntuu arvostavan enemmän ekstrovertteja kuin omissa oloissaan ja ajatuksissaan viihtyviä introverttejä. Kuulun itse selävsti jälkimmäiseen ihmistyyppiin. Ei ole aina ollut helppoa arvostaa itseään omanlaisena mietiskelijänä, mutta vanhemmiten olen oppinut hyväksymään itseni ja sen myötä elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. Ei tarvitse olla erilainen eikä muuttaa itseään. Tämä kirjoitus/oodi introverteille on kerännyt yli 5000 lukukertaa. Yli 5000 lukukertaa keränneitä blogitekstejä on niin paljon, että on vaikea sanoa onko tämä niistä luetuin, mutta ainakin se komeilee jatkuvasti sivuni luetuimpien listassa.

Mistä aiheista tahtoisit lukea enemmän blogistani?
Olisi myös hienoa kuulla  mikä juttu on jäänyt eniten  mieleesi?
Kerro se kommenttikentässä tähän alle tai Kultainen sulka-blogi sivullani facebookissa.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *