Vaikutatko omalla äänelläsi? Oma ääni on sinun valttisi, siksi sitä kannattaa kehittää. Varsinkin jos teet töitä äänesi kautta, se on tärkein työvälineesi. Äänenkäytön ammattilaiset Liisi Pettersson ja Maria Svan ovat paketoineet osaamisensa Vaikuttava Ääneni- verkkokurssiksi. Kymmenen viikkoa kestävällä kurssilla saat asiantuntijoiden henkilökohtaista ohjausta, lukuisat harjoitukset ja yhteishenkeä luovan facebook ryhmän tueksesi. Kun aloitat työskentelemään oman äänesi parissa voit nähdä muutoksia hyvin lyhyessä ajassa.
Maria ja Liisi ovat alansa huippuammattilaisia kymmenen vuoden kokemuksella. Laulajina, opettajina, vokologina, tanssi- ja liiketerapeuttina sekä äänivalmentajana heillä on vaikuttavat työkalut juuri sinun äänenkäytön tueksesi. Omaan ääneenkäyttöön ja sen kulkuun voi todella vaikuttaa. Pienillä asioilla on omaan äänentuottamiseen iso merkitys. Näitä asioita ei osaa välttämättä itse ajatella, vaan useimmiten sitä luottaa siihen mikä tulee luonnostaan juuri tällä hetkellä. Hengitystekniikka sekä kielen ja leuan asennot ovat tärkeitä, mutta ne ovat myös asioita johon ei kovasti kiinnitetä huomiota arkisessa elämässä. Ajatellaan helposti, että ääni on juuri sellainen kuin se sillä hetkellä sattuu kuulostamaan, ilman ajatusta, että siihen voi todella vaikuttaa.
Äänenkäytön ongelmat eivät välity pelkästään kuulijalle vaan ne myös tuntuvat joskus ihan fyysisinä oireina. Käheä kurkku, kireän tuntuiset äänihuulet ja hapen loppumisen tunne puhuessa voi aiheuttaa ikäviä oireita. Jos joudut puhumaan paljon työssäsi, mutta et käytä ääntäsi oikein, olo voi olla huono työpäivien jälkeenkin.
Äänenkäyttö vaikuttaa kokonaisvaltaisesti – löydä karisma äänesi avulla
Kun opimme luottamaan omaan ääneemme niin meistä kuoriutuu myös muita uudenlaisia puolia esiin. Äänenkäyttö vaikuttaa automaattisesti myös itseluottamukseen. Kun itseluottamuksen ja varmuuden myötä löytää rentouden puhumiseen niin silloin saa itsestäänkin paljon enemmän irti esiintymistilanteissa. Kun voi luottaa, että ääni kulkee niin ajatuskin kulkee luontevammin ja koko olemus on vaikuttavampi. Liisillä ja Marialla on myös aivan konkreettisia neuvoja siihen miten jännittämisen saa pysymään kurissa ja miten sen kanssa oppii toimimaan esiintymistilanteissa. Itselleni nämä neuvot ovat olleet tosi tärkeitä.
Olen saanut varmuutta ja rohkeutta omaan olemiseen tutustuttuani lähemmin omaan äänenkäyttööni. Laulaessa ja puhuessa on kyse niin kokonaisvaltaisesta asiasta, että pieni muutos näiden parissa lisää hyvinvointia myös muilla elämän osa-alueilla. Itselläni ongelmakohtana on olleet erityisesti leuat ja purentalihasten kireys.
Olen saanut näihin haasteisiin vinkkejä Liisiltä ja Marialta ja löytänyt aivan uudenlaista rentoutta joka on vaikuttanut hyvinvointiin laajemminkin. Vaikka kyse olisi nopeasti ajateltuna pikkujutusta, lähemmin tarkasteltuna onkin kyse paljon laajemmasta asiasta joka saattaa vaikuttaa arjessa jatkuvasti. Itsekin olin tottunut kireisiin leukaperiin niin, etten juurikaan osannut edes lähteä hakemaan asiaan parannusta. Näiden ammattilaisten neuvoilla olen oppinut rentouttamaan leukaa ja jopa kivut ovat helpottaneet huomattavasti.
Omaan ääneensä tutustuminen on loputtoman mielenkiintoinen ja koko ajan uutta opettava tie. Äänenkäyttö kytkeytyy automaattisesti omaan kehoon ja sitä kautta mieleen. Ihminen on kokonaisuus. Voimme vaikuttaa hyvinvointiimme monin eri tavoin. Omaan ääneen tutustuminen ja sen kehittäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista siihen. Kun olen astunut tälle polulle, oppimaan omasta äänenkäytöstäni, olen siitä valtavan kiitollinen. Valehtelematta tälle polulle astuttuani koko elämänlaatuni on parantunut. Kyse ei ole siis todellakaan pikkujutusta.
Verkkokurssilla pääset huikealle matkalle oman itsesi ja äänesi maailmaan. Kurssi on myynnissä ALE HINNALLA huomisiltaan asti ja voit tutustua siihen lisää tästä. Koodilla kultainensulka saat kurssista 50 euron alennuksen.
Saat kurssille ilmoittauduttuasi bonuksena mm. gua sha-kamman leukojen rentouttamiseen, e-kirjan joka sisältää koko kehon kattavat syvänvenyttelyharjoitukset ja podcast sarjan joka antaa sinulle keinoja siihen miten voit päästä oman äänesi kehittämisen esteiden yli. Ylimääräisenä bonuksena saat myös jännittäjille tarkoitetun videon.
100% kurssin käyneistä suosittelisivat sitä muillekin, joten huippu kurssista on kyse niille jotka todella kaipaavat vinkkejä omaan äänenkäyttöönsä.
Kurssin hinta koodilla kultainesulka on nyt 190e 12.3.2018 klo 23:59 asti.
Sen jälkeen kurssi on myynnissä normaalihintaan 240e.
Voit maksaa summan kerralla tai rahatilanteeseesi sopivissa erissä. Jos et ole tyytyväinen kurssiin saat rahat takaisin.
*OSTA KURSSI NYT TÄSTÄ LINKISTÄ JA
ALOITA MATKA OMAN KARSIMAATTISEN ÄÄNESI PARIIN.
* Affiliate yhteistyö
0 kommenttia