Olen vaikuttunut siitä, miten kiintymyssuhdeterapia on vaikuttanut minuun. Tällä kertaa haluan kertoa, miten se on muuttanut sisäistä puhettani. Olen sisäistänyt hyvin vaativan, kriittisen ja syyllistävän puheen vanhemmiltani. Olen suhtautunut omaan tarvitsevuuteeni ja tunteisiini syyllistyen ja häpeillen. Häpeä on saanut minut suojautumaan, mutta vaikka olen suojautunut, en ole ollut turvassa.

Sisäisen häpäisijän kanssa ei ole turvassa omassa itsessään
Sisälleni on siis rakentunut sisäinen häpäisijä jo lapsuudessani. En ole ollut turvassa, vaikka olen yrittänyt suojata itseäni olemalla hiljaa tunteistani ja tarpeistani. Sisälläni voi tapahtua negatiivista ja rakkaudetonta suhtautumista siihen, mikä on täysin luonnollista ja inhimillistä. Näin kehityksellisessä traumassa usein tapahtuu meille ihmisille.
Terapiassa tulen näkyväksi kaiken sen kanssa, mitä olen lapsena painanut piiloon. Viime aikoina olen tarkastellut sitä puoltani, joka syyllistää minua ja joka ei kestä arvostelua. Pystyn nykyään erottamaan tilanteissa, että minussa on puoli, joka ymmärtää aikuismaisesti, ettei toinen ihminen ole arvostelemassa minua. Kuitenkin minussa elää myös alitajuinen osa, joka etsii sitä muista ihmisistä — etsii trauma linssin läpi syyllistämistä ja arvostelua.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että mietin, mitä muut minusta ajattelevat, tai miten he suhtautuvat siihen, mitä teen. Esimerkkinä tästä on tilanne, jossa kumppanini neuvoo minua asiassa, josta hän tietää enemmän kuin minä. Hänen tarkoituksensa on hyvä, ja hän kertoo vain omasta totuudestaan ja osaamisestaan. Olen huomannut tämän saman dynamiikan useammassa suhteessa. Hän ei sano, että tekisin väärin, vaan opastaa, mutta minussa tapahtuu reaktio: kuulen, että hän sanoo, etten tee tarpeeksi hyvin, etten osaa, etten riitä.
Tämä on sitä, mitä kiintymyssuhteissa tapahtuu, kun tiedostamaton alkaa pyrkiä pintaan. Se voi olla molemmille hämmentävää. Kumppanini on ollut ihmeissään, mitä hän muka sanoi väärin, ja usein toisessa herää turhautuminen.

Miksi se on niin haitallista, että sisäinen puhe on ankaraa?
Tämä sisäinen puhe on ollut hyvin haitallista, koska sen vuoksi olen usein jättänyt lähestymättä toisia ihmisiä. En ole ottanut kontaktia tai uskaltanut sanoa, mitä ajattelen. Tunnistaminen ja häpeästä puhuminen ovat kuitenkin vaikuttaneet sisäiseen puheeseeni. Olen harjoitellut puhumaan itselleni lempeästi ja huomaamaan tunteet, jotka liittyvät ajatuksiini.
Olen myös oivaltanut, että toisen ihmisen lempeä puhe voi alkaa muuttaa sisäistä kriittistä puhetta lempeäksi aikuiseksi sisälläni. Olen alkanut sisäistää terapeuttini myötätuntoisen asenteen minua kohtaan. Se rauhoittaa, kun hätä tulee. Hänen katseensa ja kauniit sanansa auttavat minua rauhoittumaan ja vahvistavat varmuuttani itsestäni.
Olen ymmärtänyt, että samalla tavoin, kun vanhempi kohtaa lapsensa tunteet ja tarpeet, lapsi sisäistää myötätuntoisen asenteen itseään kohtaan. Minulle ei ole riittävästi tapahtunut tällaista varhaisessa vaiheessa.
Oivallus saa minut toimimaan ja ymmärtämään
Eräänä iltana, kun olin menossa nukkumaan, tunsin hermostossani hätää. Ajatukseni kävivät vilkkaasti, ja huolia oli paljon. Kävin kierroksilla ja yritin rauhoitella itseäni monin keinoin. Olin kuunnellut kirjaa, jossa kerrottiin, miten lapsi rauhoittelee itseään ajattelemalla vanhempiaan, kun ikävä nousee pintaan.
Tämä sai minut kokeilemaan samaa: ajattelin terapeuttiani ja sitä turvaa, joka välillämme on. Huomasin, miten hermostoni alkoi rauhoittua ja suru pääsi itkuna ulos. Se ei ollut lohduton itku, vaan lempeä, hetken kestävä tunne.
Näin lapsi oppii säätelemään tunteitaan — hän sisäistää turvallisen vanhemman, jonka syliin voi tulla tunteineen. Hänen psyykkensä alkaa tukea säätelyä. Samalla tavalla kiintymyssuhdeterapia alkaa toimia minussa.
Tätä tekevät turvalliset kiintymyssuhteet: ne auttavat uskaltamaan tuoda itsensä näkyväksi, myös vaikeine puolineen.
0 kommenttia