Jos tilillä ei ole rahaa etelänmatkaan ja syksy tuntuu hiipivän takavasemmalta kietoen kohta kylmään syleilyynsä on aika ottaa lempeät aseet kaamosta vastaan käyttöön. Kun valo vähenee virkeystaso laskee luonnostaan. Syksyn kylmyydessä ja pimeydessä voimme kuitenkin virittää joskus hyvin vähälle huomiolle jäävät aistimme tietoisesti käyttöön. Tässä muutamia näkökulmia ja hemmotteluvinkkejä joiden olen todennut rentouttavan, piristävän ja tuovan voimavaroja eniten silloin kun arki ja haasteet ottavat lujille, erityisesti kaamoksen keskellä.
1. AAMUSAUNA
Mikä onkaan ihanampi tapa aloittaa aamu kuin rentoutuen saunan lämmössä. Minulle henkilökohtaisesti sauna on tärkeä latautumispaikka. Saunan jälkeen keho ja mieli on yleensä rennompi vaikka sinne olisi mennyt täysin päinvastasessa mielentilassa, stressaantuneena. Erityisesti aamusauna luo ihanaa kiireettömyyden tuntua
päivään. Suosittelen jos se on mahdollista.
2.VÄRIT
Kun kaamos on aluillaan huomaan aina että itselläni alkaa mieli ja keho huutaa värejä. Yhtenä syksynä ostin itselleni keltaisen talvitakin ihan siitä syystä, että saisin väriä enemmän elämään pimeimpään vuodenaikaan. Jälleen tänä syksynä huomaan että keltaisesta on tullut lempivärini. Värejä kannattaa lisätä nyt elämään, ne vaikuttavat meihin niin monilla tasoilla. Hanki värikkäämpiä vaatteita, ehkä värikäs kaulaliina piristää ulos lähtiessä tai kauniit värikkäät leikkokukat keittiönpöydällä auttavat päivää lähtemään positiivisemmin käyntiin. Värit piristävät ja kohottavat mielialaa.
3. TUOKSUT
Tuoksut vaikuttavat mielialaan enemmän kuin arvaammekaan. Eri tuoksuilla on omat vaikutuksensa: rosmariini auttaa muistin paranemiseen, laventeli rauhoittaa, sitrustuoksut piristävät ja virkistävät, ruusu tuo ylellisyyttä, piparminttu tehostaa työtehoa, kukkaistuoksut auttavat ongelmanratkaisuun! Tuoksujen ihmeellinen maailma voi olla kokonaisvaltaisen hyvinvointimme tukena enemmän kuin uskoisikaan! Siksipä tuoksut kannattaa ottaa avuksi myös kaamokseen.
(Jos haluat tilata korkealaatuisia eteerisiä YoungLiving öljyjä voit liittyä ilman mitään velvoitteita asiakkaaksi tästä. Kun ilmoittaudut mukaan lisää numero 12612756 kohtaan sponsori ja suosittelija.)
4. KOSKETUS
Halaa ystävää pitkään kun näette, pyydä kumppania tai ystävääsi pesemään hiuksesi saunassa/suihkussa, anna ja vastaanota jalkahierontaa, silitelkää toisianne lastenne kanssa, silitä lemmikkiäsi tai silitä itse itseäsi. Kosketuksella on tutkitusti parantava ja mielihyvää kasvattava vaikutus. Kosketus rentouttaa ja saa elimistön tuottamaan oksitosiinia. Oksitosiini on aivojen välittäjäaine ja hormoni, joka mm. vähentää stressireaktioita, lievittää kipua ja edistää sosiaalisia suhteita. Kosketukseen kautta lisäät mielihyvän tunteita kaamoksessa.
5. SISÄINEN PUHE
Ei ole enää pelkkää sanahelinää se miten voimme vaikuttaa omaan oloomme esimerkiksi sisäisen puheen kautta. Muuttamalla ajatuksesi muutat elämäsi. Voimalauseet, affirmaatiot ja mantrat joita mielessämme hoemme vaikuttavat kokonaisvaltaisesti siihen miltä elämämme tuntuu. Jos sisäinen puhe on kovin negatiivista mielialakaan ei voi olla kovin hyvä. Opettele siis tietoisesti viljelemään ajatuksissasi positiivisia vastineita negatiivisten hokemien tilalla. Kun katsot aamulla peiliin sano itsellesi ”Olen kaunis, rakastan sinua.”
Kun olet kohtaamassa uusia haasteita puhu itsellesi rauhoittavasti ”Minä pystyn tähän, suoriudun loistavasti ja minussa on valtavasti mahdollisuuksia.”
Keskity siihen hyvään mitä sinulla on ja kirkasta oma sisäinen aurinkosi loistamaan valoa pimeyteen.
0 kommenttia