Olen kuullut useamman kerran kun joku ihminen on puhunut herkkyydestään taakkana, jopa kirouksena. Toiset puhuvat heikkoudesta herkkyyden synonyymina. Herkkyys saa kyllä aistimaan asioita voimallisemmin mutta loppujenlopuksi se on ihmisen ominaisuus jolla on vahva tarkoituksensa. Herkkyyden kanssa sinuiksi tuleminen vaatii työtä.

Herkkyydestä tulee taakka kun yritämme sopeutua elämään joka ei tunnu hyvältä. Herkkyyden kanssa tasapainossa eläminen vaatii siis myös rohkeutta. Oman hyvinvoinnin kannalta tärkeitä toimia ja ratkaisuja. Ratkaisuja jotka eivät välttämättä ole niitä tavanomaisempia mutta joita tekemällä oma elämänlaatu kohenee. Jos yrittää toimia itseään vastaan herkkyydestä tulee todella helposti kirous. Herkkyys on oma kompassimme hyvinvointiamme tukevaan ja lisäävään elämään. Sen sijaan, että alkaisi yrittää karaista ja tukahduttaa herkkyyttään toinen tie voisikin olla sen mukaan toimiminen. Mitä herkkyys haluaa viestittää? Mihin suuntaan, millaisia valintoja kohti kulkemaan? Oman herkkyyden kunnioittaminen voisi viedä huomattavasti parempaan elämään. Laajemmassa mittakaavassa se tarkottaisi myös lopulta luonnon kanssa sopusoinnussa elämistä, enemmän hyvinvointia tukevia työympäristöjä, enemmän kutsumustyötään toteuttavia ihmisiä… Kuulostaa ehkä idealistiselta mutta jos ihmiset eivät suostuisi toimimaan niin paljon itseään vastaan, ja alkaisivat arvostaa herkkyyttä sen sijaan, että se yritetään tukahduttaa ja tuomita niin maailma muuttuisi pakosti sen myötä.

Usein kuulee sanottavan, että on vain pakko toimia itseään vastaan, pakko tehdä inhoamaansa työtä. Mikä on syvempi syy tälle pakolle? Raha ja sen takana pelko, itsensä kieltäminen, se ettei usko omiin arvohinsa? Usein siinä on myöskin kyse oman herkkyyden  hyväksymisestä. Tai pikemminkin tuomitsemisesta. Emme saa hyväksymiseen vielä juurikaan mallia. Yhteiskunta enemmänkin painostaa jättämään oman äänen sivuun ja menevän samaa linjastoa muiden mukana. Lisäksi kulttuurissamme on vanha perinne herkkyyden ja heikkouden yhteen liittämisestä. Tuo uskomus on vahvana monen sisällä mitä tulee itsensä kuuntelemiseen. Helposti omat tuomitsevat ajatukset tulevat oikeanlaisen ja hyvinvointia lisäävän toiminnan tielle. Nuo uskomukset on muutettava ensin itsessä, – jokaisen henkilökohtaisesti.

Ihminen on herkkä koko ikänsä. Ei vain tietyn ikäisenä. Kun ymmärrämme että herkkyyskausi kestää koko loppuelämän on helpompi tehdä isompiakin muutoksia. Emme tulee koskaan karaistumaan yhteiskunnan vaatimiksi koneen osasiksi ja juuri sen yrittäminen tekee ihan oman keittiöpsykoligi-teoriani mukaan monista niin sairaita. Jos vain uskaltaisimme toimia kuten herkkyys pyytää, niin maailma olisi niin paljon parempi paikka.

Herkkä ihminen alkaa kuitenkin helposti etsiä itsestään vikoja ja korjattavaa sen sijaan , että näkisi että tuo korjausliike pitäisi tehdä ihan muissa asioissa. Yhteiskunnan tulisi tulla ihmistä vastaan ja ihmisen venyminen omien hyvinvoinnin rajojen yli lopettaa. Mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan jos emme omilla toimillamme ala ”vaatia” sitä. Yhden ihmisen elämä on pieni mutta vahva kannanotto. Omat valinnat ovat kannanottoja. Barrikadeja ei tarvita, mieluumminkin hiljasita puhetta puille metsässä. Oman herkkyyden kanssa sinuiksi kasvamista ja itsen ja luonnon kunnioittamista. Se ei ole helppo polku ja matkalle mahtuu kaikenlaista. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Mutta olen myös kulkenut tuon polun täydellisestä itsetuhosta ja itseäni vastaan toimimisesta yhä suurempaan itseni kunnioittamiseen ja herkkyyden kasvattamiseen.
Minulla oli aika jolloin tunsin olevani henkisesti kuin vereslihalla. Täysin heikoilla, yhtäkkiä tajusin kaikessa laajuudesaan sen kuinka herkkä olen sisimmästä. Se tuntui aluksi kauhealta, suojattomalta ja pelottavalta.  Olin tehnyt herkkyyden eteen  monenmonta hämäävää kuorta sopeutuessa. Vaikka nyt olenkin onnistunut purkamaan noita kuoria niin se ei ole tehnyt elämästäni vaikeampaa vaan helpompaa. Minun on helpompi sallia omat valintani niin arkisessa elämässä kuin ihmissuhteissakin. Olen löytänyt paikkani myös työn suhteen seuraamalla kutsumustani. Senkään salliminen ei todellakaan ollut helppoa mutta opin paljon matkalla.

Matka herkkyyteen on myös matka omaan todelliseen voimaan. Mitä enemmän ihminen alkaa kuunnella itseään, sitä enemmän hän alkaa aistia myös ympäristöä. Joku pitää tätä kirouksena itselleen. Herkkyys on minulle kuitenkin valtava voimavara ja lahja jota vaalin ja arvostan täydesti. Herkkyyden kasvaminen lisää tunteiden voimaa ja siksi se saattaa tuntua siltä, että se vaikeuttaa elämää. Sen kanssa pitää tulla sinuiksi. Herkkyyden kanssa on hyvä kehittää  omaa voimaa jolloin omat rajat ja luottamus vahvistuu. Silloin ei esimerkiksi sotkeudu toisen tunteisiin ja ajatuksiin vaan pystyy säilyttämään mielenrauhan haastavissakin oloissa.

Herkkyyttään kuuntelemalla ja kunnioittamalla oppii samalla väkisinkin kunnioittamaan omia rajojaan. Rajat eivät ole defensiivisiä muureja vaan tervettä erottelukykyä itsen ja toisten välillä. Muiden tunteet ja taakat eivät kuulu omille harteille vaikka herkkä ne usein aistiikin. Jokaisen on huolehdittava omista oppikouluistaan ja hyväksymällä tuon rajan itsen ja muiden välillä herkkyytensä kanssa oppii pikkuhiljaa elämään vaikka ei herkkyyttään turrutakaan. Voin kokea empatiaa ja myötätuntoa mutta en lähde ratkomaan muiden ongelmia. Mielestäni se on yksi tärkeimmistä asioista erottaa mikä on omaa ja mikä toisen, kun haluaa päästä herkkyytensä kanssa sinuiksi ja tasapainoon. Herkkyydessä tärkein tuki on itsensä hyväksyminen, syyllisyydestä vapautuminen. Se ajatus ja tunne että minulla on oikeus omiin tunteisiini.

Herkkyydestä tekee vaikeaa se maailmankuva johon meidät yritetään opettaa. Herkkyydellä on kuitenkin nykyään ihan toisenlainen arvo. Aiemmin maailma oli toisenlainen, herkkyys oli ehkä heikkoutta. Tunteille ei ollut sijaa kun piti vain selviytyä. Tänään on toisin. Herkkyys todella on se voima jolla rakennamme tästä eteenpäin maailmaa. Työelämässä suurimpana etuna pidetään tulevaisuudessa mm. tunnetaitoja,  luovuutta ja empatiakykyä. Kaikki nämä asiat kehittyvät kuin itsestään oman herkkyyden hyväksymisen myötä.  Kovat arvot tulevat väistymään kun ne osoittavat itsensä ensin loppuun kulutetuksi ja mahdottomiksi jatkaa. Maailmaa ei rakennetakaan jatkuvasti suorittamalla. Ihmisellä on rajansa ja kun niitä haastetaan tarpeeksi pitkälle ulkoapäin opimme väkisinkin kunnioittamaan itseämme.   Vanhat kaavat sortuu. Me emme ole robotteja vaan herkkiä tuntevia ihmisiä joiden on saatava toimia arvojensa mukaan voidakseen hyvin. Herkkyys on tulevaisuuden voimaa.