Tämä on aihe mistä minulla on ollut mielessä kirjoittaa jo useamman vuoden. Sain nimittäin suuren ahaa-elämyksen oppimiseen liittyen aikuisiällä opiskellessani avoimessa yliopistossa kirjoittamisen perusopintoja. Olin aiemmin pitänyt itseäni hieman kouluvieroksujana. En varsinaisesti kokenut olevani mitenkään tyhmä, mutta oppiminen tuntui joidenkin aineiden suhteen haasteelliselta. Minulla oli aina hyvä keskiarvo, yli 8, yläasteella. Mutta lukiossa numerot tippuivat masennuksen vuoksi. Lukio jäikin kesken ja sen jälkeen olen suorittanut kirjoittamisopintojen lisäksi luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon. Tuo koulu oli hyvin käytännönläheinen. Tunsinkin opiskelun erittäin omakseni. Kävimme paljon retkillä bongailemassa lintuja, tutkimassa eläinten jälkiä ja kasveja. Koulu tuntui helpolta ja luontevalta käytännön tekemisen kautta. Myöhemmin oivalsin miksi.
Kirjoittamisen perusopinnoissa meillä oli luento oppimistyyleistä. Tuolla luennolla jotain loksahti paikoilleen. Ymmärsin, etten inhonnutkaan opiskelua vaan opin eri tavalla kuin millä tyylillä yleensä opitaan. Siksi opiskelu oli aina tuntunut tahmealta! Oivalsin, että minun tulisi itse kunnioittaa omaa oppimistyyliäni, vaikka siihen ei yleisesti luennoilla ja tunneilla ohjattaisikaan.
Kuulun siihen 15% joukkoon aikuisväestöstä, joka oppii kokemuksen ja tunteiden kautta. Eli olen kinesteettinen oppija. Suurin osa ihmisistä on auditiivisia tai visuaalisia oppijoita, tai usein näiden yhdistelmä. Senpä takia koulumaailmammekin perustuu oppimistyyleille, mitkä suosivat näitä oppijoita. Luemme, katsomme ja kuuntelemme kun opettaja esittelee luokan edessä asiaa. Hyvin vähän opiskeluun liittyy tekemistä. Lukuunottamatta tietenkin käytännön aloja. Onhan se ymmärrettävää, se palvelee enemmistöä. Mutta silloin se vähemmistöön kuuluva kinesteettisten oppijoiden joukko saattaa kasvaa kuvittelemaan olevansa jotenkin tyhmä tai kyvytön jos ei opikaan näillä yleisesti opetettavilla tavoilla.
Olin aina hyvä koulussa. ihan luonnostaan Koin etteivät opiskelut vaatineet juurikaan minulta vaivaa saadakseni hyviä numeroita. Tietyt aineet ovat kuitenkin aina olleet hankalampia. Lukiossa huomasin, että vaikka kuinka paljon panostan matematiikan opiskeluun niin numerot eivät nouse. Numero 7 ilmestyi koepaperiin ja todistukseen harjoittelun laajuudesta tai puutteesta huolimatta.

Kärsin jonkinlaisesta koulukammostakin aika pitkään. Koin ryhmätilanteet erittäin stressaavina ja opinnot eivät enää maistuneet lukion aikana. Se oli tietysti monen tekijän summa. Mutta vasta aikuisena, yli kolmekymppisenä, ymmärsin koulukammoni ja opiskelumotivaation puutteen liittyvän paljon siihen, etten ollut koskaan ymmärtänyt omaa oppimistyyliäni.
Muistan ala-asteella maantiedon kokeessa värittäneeni maat mereksi ja meret maaksi. Silloin minulla ei ollut minkäänlaista kokemus- tai samaistumispintaa aiheeseen. Vasta myöhemmin, matkustellessani ympäri maailmaa, opin hahmottamaan maailmankarttaa. Sisäistääkseni ja oppiakseni asian tarvitsen aina jonkin yhteyden konkreettiseen kokemukseen, käytännön esimerkkiin tai jonkin yhteyden miten voin liittää opittavan asian omaan elämääni. Sen vuoksi esimerkiksi historia kuuluu vaikeasti opittaviin aiheisiin. Irralliset tiedonmurut tippuvat päästäni hyvin nopeasti, koska en pysty liittämään niitä välttämättä mitenkään omaan kokemuksellisuuteeni.
Kinesteettinen oppija oppii parhaiten tuntoaistin kautta. Oppiminen tapahtuu pääasiassa itse kokemalla ja tekemällä käytännössä. Hänelle on tärkeä, miltä jokin esine, asia tai liike tuntuu. Oppiminen on fyysisesti suuntautunutta. Lähde: Peda
Kinesteettinen oppija oppii parhaiten tunnustellen ja kokemusten kautta, eli samalla kun voit itse tehdä ja liikkua mukana. Kokemuksellisuus, testailu ja kokeilu on oppimisessa kinesteettiselle ihmiselle tärkeää. Havainnoista syntyvät tunteet ja yhteys käytäntöön rakentaa pysyvämpää muistijälkeä opittavaan asiaan. Opiskelutilanteessa koetut tunteet on myös tärkeitä. Se tarkoittaa, että opiskeluympäristön pitäisi tuntua mukavalta. Kinesteettinen ihminen on ehkä herkempi ympäristössä oleville tunteille koska on niin kehollinen. Siksi ympäristön ilmapiiri on erityisen tärkeä ja oppimistilanteessa koettu stressi heikentää oppimiskykyä. Kinesteettinen ihminen lukee tarkemmin toisten ilmeitä, eleitä ja liikkeitä, koska se on tapa jolla hän hahmottaa maailmaa ja merkityksiä. Kinesteettinen ihminen oppii parhaiten tekemällä.
Kun tuntee itsensä oppijana, on helpompi vaikuttaa oppimistilanteisiin ja – ympäristöihin siten, että ne olisivat mahdollisimman suotuisia omaa oppimista ajatellen. Oppimistyylin tiedostaminen voi olla tärkeä avain koulussa menestymiselle ja viihtymiselle.
Löysin tätä juttua kirjoittaessani myös kritiikkiä oppimistyyli luokittelua kohtaan. Kuulemma tieteellistä näyttöä ei asian puolesta ole ja moni pitää sitä humpuukina. Omalla kohdallani se, että oivalsin oppimistyylini helpotti itseäni suunnattomasti. Sain paremmin kiinni mistä on kyse ja ymmärsin miksi kuultu ja luettu tieto putoaa päästäni kuin vesi hanhen selästä. Mutta jos oppimiseen liittyy liikettä, tunteita, kokemuksellisuutta ja tekemistä, joiden kautta tiedon voi jäsentää käytäntöön, niin muistan asiat ja sisäistän ne paljon paremmin. Tämän oivalluksen jälkeen pystyn tietoisemmin keskittymään minua helpottaviin seikkoihin opinnoissa. Esim. näyttelijäopinnoissa lähdin aina juoksulenkille vuorosanoja tankkaamaan. Itselleni oppimistyylini ymmärtäminen on ollut tärkeä opiskelujen mielekkyyden ja oppimisen kannalta.
Toki oppimiseen vaikuttaa monimuotoisemmin asiat kuin oppimistyyli. Eikä itselle ominainen oppimistyyli sulje pois mahdollisuutta oppia muillakin tavoilla. Mielestäni tämä niin kuin moni muukin asia vaatii enemmän kuin pelkkää mustavalkoista tarkastelua. Tässäkin on lukematon määrä harmaan sävyjä. Mutta joillekin itseni kaltaisille tästä oivalluksesta voi olla paljon apua kun miettii omaa suhdettaan oppimiseen.
Lue myös artikkelini:
Se miten puhumme toisillemme kertoo sisäisestä turvan tai turvattomuuden tilasta
Sisäisen turvan tunteen vahvistaminen -verkkokurssi
Luovuus on kaikkien käytössä oleva voimavara
Itsensä rakastaminen ei ole vaahtokylpyjä vaan autenttisuutta
Ymmärrys traumasta lisää kykyä eheytyä siitä; Opiskeluvaikeudet voi johtua traumasta
Traumaattiset kokemukset muuttuvat usein uhrin häpeäksi
Kun trauma on kehossa koitamme turhaan korjata mieltämme
Traumatisoitunut tuntee turvattomuutta kehossaan; Näin vahvistat kehoyhteyttä ja sisäistä turvallisuuden tunnetta
Turvaa luovat ihmissuhteet; Mistä tunnistan olenko emotionaalisesti turvassa jonkun kanssa vai en
Valitettavasti tuo oppimistyyliteoria on kumottu epätieteellisenä. Sen sijaan se, että käyttää opiskelussa monipuolisia menetelmiä, tutkitusti tehostaa oppimista. Ja esim. muistiinpanojen kirjoittaminen on ”kinesteettistä”, mutta tosiasiallisesti pakottaa oppijan ajattelemaan ja tiivistämään oppimaansa ja siten tallentuminen muistiin tehostuu. Puhutaan syväsuuntautuneesta opiskelusta.Ja sinänsä on paikkansapitävää, että ihmisillä on eroja siinä, mikä opiskelutapa toimii parhaiten, ainakin jonkin verran. Mutta monet hyvät ja tutkitusti tehokkaat menetelmät toimivat kyllä kaikille.