… alkaa pyytää apua, koska ymmärtää, että kaiken sen hyvän jonka toisille mielellämme soisimme, voimme suoda helposti myös itsellemme. Olemme tuen ja kannattelemisen arvoisia. Ihmissuhteet muuttuvat rakastavammaksi ja välittävimmiksi, kun muutumme sellaisiksi itseämme kohtaan.
….alkaa sanoa kaikille kivuilleen kyllä ja tarjota niille lempeän sylin parantua.
… alkaa tehdä hyvää, värikästä, terveellistä ruokaa ihan vain itselleen, itseään varten. Kun rakastaa itseään haluaa pitää hyvää huolta kehostaa myös ravinnon avulla.
… alkaa helliä ja hoivata itseään. Itseään kannattaa halata, silittää ja rakastella. Kun alkaa aidosti rakastaa itseään tästä tulee luonnollinen asia, ei suoritus.
… alkaa sanoa ei jotta voisi sanoa hyvinvoinnilleen kyllä. Vetää rajat, koska rajat ovat rakkautta myös omassa jaksamisessa.
…sallii itsensä tuntea kaikki tunteensa, koska ymmärtää, että ne ovat vain ohikulkumatkalla eivätkä määritä sitä kuka todellisuudessa on. Tunteet ovat tärkeitä viestejä hetkessä ja niitä kuunnellen oppii paljon, myös rakastamaan itseään lisää
… alkaa toteuttaa itseään, ihan vain itsensä vuoksi. Ei kiitoksen, suorituksen tai pakon vuoksi. Vaan siksi, että nauttii tietynlaisesta tekemisestä ja voi sen parissa hyvin. Kun alamme tehdä asioita joita rakastamme, maailmakin alkaa rakastaa asioita joita teemme. On rakkautta itseään kohtaan nauttia luovasta ja mieltä kohottavasta tekemisestä. Inspiraatio ja luovuus vain kasvaa tälläisen sallimisen myötä.
… omanarvontunto ei ole kiinni siitä mitä ulkopuoliset ovat itsestä mieltä. Rakastaessaan rakastaa keskeneräisyyksiäänkin ja tietää olevansa arvokas vaikka kaikki eivät sitä aina näe.
… alkaa kuunnella kehoaan, tunteitaan ja ajatuksiaan ei moittien vaan myötätunnolla. Lauseesta: ”olet itsesi paras ystävä” muuttuu luonnollinen olotila, irrallisen metaforan sijaan.
…mikään häpeä , vaillejääminen tai ikävä tunne ole enää syy hylätä itseään saadakseen kokea rakkautta toiselta.
… ymmärtää, että antamisen ja vastaanottamisen tasapaino on yhtä tärkeä kuin ulos – ja sisäänhengityksellä. Tyhjästä kaivosta ei ole mitä ammentaa. Ja yhtälailla antaessaan saa. Emme ole erillisiä toisistamme ja balanssin säilymisen kannalta itsensä arvostaminen on tärkeää, jotta voi myös vastaanottaa kaikkea sitä hyvää mitä elämällä ja muilla ihmisillä on tarjottavanaan.
…tuntee, että on rakkaudessa täysi. On kaunista ja ihanaa kokea rakkautta myös muilta, mutta se ei ole enää tyhjyyden täytettä omalle rakkaudettomuudelleen.
… huomaa edistysaskelia pikkuhiljaa matkan varrella. Itsensä rakastaminen ei ole suoritus eikä pakkopullaa vaan sitä, että alamme nähdä itsemme arvokkaina ja yhtä tärkeänä kuin mikä tahansa osa luomakuntaa. Olemme samanarvoisia, emme enempää emmekä piiruakaan yhtään vähempää.
Olen kulkenut pitkän tien omalla eheytymismatkallani ja niin halutessasi voin toimia rinnallakulkijanasi.
Voit ostaa henkilökohtaista konsultointia ja tulkintoja verkkokaupastani.
Lue myös artikkelini:
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Sabotoiko varjominä onneasi?
Itsensä rakastaminen ei ole vaahtokylpyjä vaan autenttisuutta
Parantavaan peiliin katsominen sattuu
Anteeksi antaminen on lahja
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
0 kommenttia