Viime viikolla mietin mikähän kipu asuu minun sydämessä, joka välillä ilmaantuu. Se on fyysistä kipua, joka tuntuu kuin sydän revittäisiin auki. Olen ymmärtänyt, että se liittyy ihmissuhteisiin ja ensimmäisen kerran kohtasin tuon kivun vähän yli 20 vuotiaana suihkuni lattialla. Olen varmasti tuntenut tuon kivun joskus lapsena, mutta minulla ei ole ollut kanssa säätelevää aikuista paikalla, joten sen on täytynyt ottaa paikka kehosta.

Rakastuin mieheen ja se oli täysin uusi kokemus minulle. En ollut tuntenut vastaavaa aikaisemmin. Muistan, että kuljin vaaleanpunaiset lasit silmillä ja uskalsin puhua myös siitä mitä tunsin. Näytin rakkauden ja kiinnyin. Aluksi mies halusi minut, mutta sitten ei halunnutkaan. Lyhyt tarina, mutta selittää mistä on kyse. Kipu oli niin suuri silloin ja lamautti minut suihkuni lattialle haukkomaan henkeä ja itkemään. Makasin suihkussa vannoen itselleni, etten tule tällaista tuntemaan enää koskaan. Tein tietämättäni mielikuvaharjoitusta, jossa laitoin tuon kivun laatikkoon ja heitin avaimen pois. Työnsin sitä kauemmas minusta, jotta se helpottaisi. Tämä oli mieleni tapa pelastaa minut tuolta kivulta. Minulla ei ollut kykyä kohdata sitä täysin ja hyväksyä. En edes kertonut siitä kenellekään. Kipu sai minut tekemään kaikenlaisia asioita ja käyttäytymään pienenlapsen tavoin, koska painoin sen laatikkoon.

Tuo sama kipu löysi useiden vuosien päästä ulos laatikosta, kun seisoin pitämässä kuolevaa mummoani kädestä. Huomasin miten tuo kipu yritti yllyttää minut huutamaan täysillä, mutta urheasti kokosin itseni sanomaan viimeiset sanat mummolleni, vaikka kurkkuani kuristi. Koko systeemini halusi, että kipu tulisi nähdyksi, mutta en voinut antaa sen tulla.

Terapiassa kipu saa nimen ja luvan tulla näkyviin

Terapia matkallani olen alkanut ymmärtää, että tämä on uhri osan kipu. Kun on jäänyt yksin ilmain aikuista ihmistä lapsena, niin se tekee vahvan uhri roolin ja tarinan. Erilaisia uskomuksia siitä ettei ole rakastettu ja hyväksytty alkaa muodostumaan, kun aikuinen ei validoi ja lohduta vaikeissa hetkissä. Olen alkanut ymmärtää, miten vaikea minun kanssa voi olla kiintymyssuhteessa, koska kaipaan niin paljon toiselta aikuisuutta. Minussa on aikuisuutta, mutta kun suhde muuttuu kiintymyssuhteeksi, niin myös tuo osa tulee näkyviin.

Harjoittelu ja jumppaaminen omien haavoittuneiden osien kanssa alkaa tuomaan vain nopeammin takaisin aikuiseksi. Vahva suhde kestää hetket joissa toinen putoaa lapseksi ja kapuaa ylös tai molemmat hetken räpiköivät ja tulevat tarkastelemaan omaa osuuttaan. Näin ainakin näen, että toimiva kiintymyssuhde toimisi.

Olen kokenut, että tällä hetkellä  ainoa ihminen on terapeuttini, jolle tällainen puoli minussa on tervetullut. Kipuni saa tulla näkyväksi. Alan ymmärtää miten kipu tarvitsee sen, että se tulee nähdyksi ja tunnetuksi raakana. Tämä kipu on saanut nimen ja se on suru. Suru rakkauden menettämisestä, hylkäämisestä ja yksin jäämisestä. Nämä ovat sanoja jotka osuvat siihen kipuun ja se elää minussa edelleen. Olen huomannut, että tuo kipu on pienentynyt ja sitä on helpompi kohdata. Sille on tullut sanat ja minussa on enemmän turvaa sekä aikuisuutta kantaa sitä. Pyytää lohtua toiselta ja antaa itse myötätuntoa pienelle lapselle minussa, joka on sen kokenut. Kokemus on siis alkanut saada kanssa säätelyä ja olen tarvinnut siihen toista ihmistä, jotta se on todella voinut tulla tunnetuksi.