Jo useiden vuosien ajan olen kuullut toksisesta maskuliinisuudesta, mutta feminiinisyyden ongelmista en ole kuullut puhuttavan juuri missään samalla tavoin. Ainakaan mitä omaan näköpiiriini on kantautunut.

Minusta maailma ei kuitenkaan toimi niin, että jos toinen puoli vaa’asta heilahtaa, ettäkö toinen puoli pysyisi vakaana paikallaan. Ne kumpikin heilahtavat yhtälailla ja samasta voimasta. Jos rajaan katseen vain toiseen, ei tietoisuuteni yllä näkemään kokonaisuutta.

Kun katson feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, näen, että ne ovat vastakohtaisia kuvauksia. Mietin näiden varjoja ja mieleeni tulee maskuliinisuuden luonne tietyllä tapaa olla näkyvä ottamisessaan, kun feminiininen taas on tietyllä tapaa piilossa sen kanssa mitä haluaa.

Feminiinisyyden toksisuuden olen nähnyt mm. manipuloinnissa, piilottelussa ja epäsuoruudessa, joka mielestäni voi pahimmillaan olla lopulta aivan yhtä kauhistuttavaa, kuin toksinen maskuliinisuuskin seurauksineen.

Tässä oleva epätasa-arvo ärsyttää minua.

Se vituttaa minua.

Se on mielestäni tekopyhää perseilyä.

Mutta niin inhimillistä.

En vain aina jaksa tuota inhimillistä paskaa, jossa silitellään armolla aina sairauteen asti ja unohdetaan totuus, koska siinä on kipua. Päätellään, että kun on kipua, sen on oltava väärin ja väännetään hirveä määrä ripulia toisten naamalle ja väitetään tätä kauneustuotteeksi.

Ei asioita tarvitse mielestäni kuitenkaan oksentaa toisen päälle, vaan ne voi hienotunteisesti tuoda esille asia kerrallaan. Myös meillä miehillä on tunteet.

Itse ainakin olen herkkä ja sen vuoksi myös paikoin tiukka rajoissani. En myöskään ole oppinut viestimään tarpeistani, koska ne eivät ole olleet aikanaan ok. Yritän niitä opetella tunnistamaan, mutta välillä se on kuin lusikalla kaivaisi tiiliseinää. Siksi olen paljossa esimerkiksi toitottanut totuuttani, jotta näin kiertoteitse saisin tarpeilleni vastetta. Eikö ole ”hauskaa”, kuinka epäsuora mies tässä puolestaan voikaan olla?

Minä koen niin, että tarvitsen yhteyttä feminiiniseen ymmärtääkseni mitä feminiininen haluaa. Feminiininen kollektiivina auttaa minua ymmärtämään sitä yhtä kenelle tahdon kaikilla tasoilla uskoutua ja tämä yksi auttaa minua ymmärtämään näitä monia muita. Lopulta ymmärrän paremmin ihmiskuntaa kokonaisuutena.

Ehkä voin kertoa saamani tiedon myös joillekin veljistäni. Ehkä he osaavat sitten kohdella teitä asteen paremmin, mutta rakkaat naiset, minä ymmärrän, että teitä pelottaa. Mies on kohdellut teitä päin helvettiä ja kuinka perseestä ja väärin se onkaan, kun täällä on edelleenkin turvatonta ja haurasta maskuliinisuutta. Minäkin toivun tällaisesta toksisuudesta, ymmärtämättömyydestä ja sulkeutuneisuudesta, joka sukupolvelta toiselle matkaa. Katkaistaanko kierre yhdessä? Pyydän. Pyydänkö polvillani? Tehdäänkö yhteistyötä?

Me miehet emme opi, jos meille ei kerrota mitä te haluatte. Me jäämme narsistisiksi paskoiksi, jos ette opeta meille miten toimia. Sitten vedätte meidät pöntöstä ja itkemme salaa pikkutytön intensiteetillä ja hukuttaudumme pulloon tai pillereihin kaipuussamme. Me kaipaamme teitä! Me kaipaamme naisen syliä ja suloa! Me tarvitsemme teitä!

Minä haluan tietää miten voin vastata naiseni tarpeisiin olematta kusipää ottaja, joka omista haavoistaan käsin on itse epäsuora sen sijasta, että kertoisi tarpeistaan. Olen nähnyt, että ei ole miehelle luontaista haavoistaan johtuen kaivata syliä, halia, uskollisuutta, huomiota, turvaa, kyynelillä hipovaa sielujen kosketusta ja yhteyttä, sekä miljoonaa muuta asiaa nyansseineen. Tämä ei kuitenkaan ole totta.

Olen pahoillani, että olen toiminut niin, että en ole uskaltanut itse olla mies ja kertoa todellisia tuntojani, vaan olen mokaillut naisten kanssa. Olen varmasti ollut monessa raivostuttava.

En ole kuitenkaan koskaan saanut oppia, joten en vain ole osannut paremmin. Ihmiskunta ei ole oppinut paremmin. Mistä vitusta oppia, kun ei ole opettajia? Nyt onnekseni minulla on opettajia ja nämä opettajat katsovat samalta tasolta silmiini. Eivät ylhäältä tai alhaalta. Tässä alan viimein saamaan ratusen siitä kulmasta kiinni, että kohtaaminen on mahdollista. Kipuilen, mutta haluan oppia.

Kiitos teille elämäni naisille, jotka olette rohkeita, kasvatatte minua ja annatte minunkin sössiä. Teissä on todellista vahvuutta. Siitä olen kiitollinen.

Minä uskon, että jonain päivänä tulevassa katsomme epäuskoisena tätä mennyttä aikakautta ja ratsastamme yhdessä iloisasti auringonlaskuun .