”En saisi kirjoittaa. En saisi kertoa” huutaa ääni pääni sisällä. Mutta kuka meistä kertoo puolestamme, jos emme siihen itse pysty? Kuka muu osaa sanoittaa paremmin kokemuksemme? Kuka puhuu äänelläni puolestani, jos en itse sitä tee? Jos en anna kynän kertoa, sanojeni virrata, sydämeni avautua?
Vaatii uskaltamista ja pysähtymistä aloittaa kirjoittaminen.
Pysähtyä kuulostelemaan, miten aidosti ja oikeasti voi. Onko toiminut itseä ja muita kohtaan oikein? Onko elänyt omien arvojen mukaista elämää? Mitä alitajunta haluaa viestittää? Mitä yrittää tietoisella mielellä laittaa syrjään, väheksyä, vieroksua, karttaa ja kiertää? Mitä haluaa kohdata ja minkä jättää kohtaamatta?
Sanotaan, että on viisautta valita taistelunsa. On myös viisautta kohdata taistelunsa: turvassa ja ajan kanssa.
Kirjoittaessa piirrän omat ääriviivani.
Haen itseni takaisin melusta, hälystä, sumusta ja sekavuudesta. Joskus suoranaisesta tuhosta, pelosta ja kauhusta. Kirjoitan, jotta saan selville, missä menen itseni kanssa. Kirjoitan, jotta saan kiinni siitä äänestä, joka sisälläni vilpittömästi odottaa huomiota ja rakastetuksi tuloa. Se ääni jää arjen jalkoihin. Se, jos mikä on varmaa. Ääni ei huuda, möykkää tai viuhdo edessäni. Se odottaa hiljaa ja kärsivällisesti, jotta kohdistaisin huomioni siihen.
Ääni on pienen tytön:
vilpittömän keijukaisen,
joka kerran rakasti mielikuvitusmaailmaa enemmän kuin todellista arkea.
Ääni on herkän nuorukaisen:
sen, joka kaipaa varmistusta ja rohkaisua jatkaa.
Ääni on rohkean ja päättäväisen naisen:
sen, joka uskaltaa puolustaa itseä ja muita,
kohdata, haastaa ja kasvaa ihmisenä.
Ääni on kaikkeuden puolet:
jos niistä jokin jää kohtaamatta,
on ennen pitkää tuloksena henkinen kuolema.
Olen odottanut tämän tekstin syntyä puolitoista kuukautta. Olen odottanut sekä antanut alitajunnalle vihjeitä siitä, joko olisi aika ryhtyä hommiin. En vain ole ollut valmis enkä ole voinut pakottaa itseäni johonkin, mitä en vielä tiedä ja mille en löydä sanoja. Aikaa on kulunut, monia asioita ympärillä tiivistynyt ja olen alkanut taas löytää sanoja.
Olen viime aikoina opiskellut terapeuttista kirjoittamista ja lukemista sekä sanataidetta. Opiskelu on ollut antoisaa ja nautinnollista samoin kuin Sanapoluilla – konseptini kehittäminen kaikessa rauhassa. Luova kapasiteettini on mennyt pitkälle konseptin ympärillä toimimiseen.
On kuitenkin erilaista pysähtyä oman tekstin ja kirjoittajuuden äärelle. Se, että opiskelee kirjoittamista ja harjoittelee erilaisia menetelmiä on täysin erilaista kuin intuitiosta ja syvältä sydämestä käsin lähtevä kirjoittaminen. On herkkää ja rohkeaa pysähtyä kirjoittamaan. Olemassaoloni kannalta on ehdottoman tärkeää, että saan kirjoittaa. Saan sanoittaa. Jos jotain tässä maailmassa haluan saada aikaiseksi, on se sanoittamisen merkityksen kirkastaminen ja laajentaminen myös muille ihmisille. Sen, että jokaisen tarinassa on voima ja sen voiman voi valjastaa omaan ja kaikkien yhteiseen hyvään ja käyttöön halutessaan.
Niin kauan, kun minulla on ääni, olen olemassa.
Niin kauan, kun voin kertoa tarinani omin sanoin, olen olemassa.
Niin kauan, kun jaksan pysähtyä ja kohdata vapisevan sydämeni sanat,
tiedän olevani oikealla tiellä.
Kun olen tuulettanut ajatuksiani täysin sensuroimatta itselleni esimerkiksi tajunnanvirtakirjoittamisella, koen oloni vapautuneeksi, rennommaksi ja usein myös väsyneeksi. Varsinkin, jos systeemistä on purkautunut paljon erilaisia tunteita. Koen myös energisyyttä, päättäväisyyttä ja jokin konkreettinen arjen askare tai toiminta menee usein eteenpäin, kun mieli on selkeytynyt kirjoittamisen ansiosta.
Kirjoittaminen tuo näin ollen mm:
- selkeytystä ja jäsentyneisyyttä
- rauhaa ja tyytyväisyyden tunnetta
- aktiivisia toiminnan tekoja
- lempeyttä itseäni ja muita kohtaan
- uskoa ja toivoa
- kiitollisuutta
- merkityksen ja tarkoituksen tunnetta
Miksi päiväkirjan kirjoittaminen ja ns. ”tajunnanvirtakirjoittaminen” toimii erityisen puhdistavasti?
Sekä päiväkirjaa että tajunnanvirtaa ylös kirjoittaessa saa kirjoittaa mitä haluaa niin pitkästi tai lyhyesti kuin haluaa, vaihtaa kesken lauseen aihetta välittämättä oikeinkirjoituksesta tai kielioppisäännöistä. Se jo itsessään on puhdistavaa ja vapauttavaa.
Kun saat sanoa mitä ikinä haluat ja missä muodossa haluat, tulet väistämättä tekemisiin oman syvimmän itsesi kanssa. Sanojesi ei tarvitse olla hienosti aseteltuja tai järkeviä. Tärkeintä on, että ymmärrät itse mitä tarkoitat ja jos et tässä hetkessä ymmärrä, sekin on oikein. Joskus alitajunta syöttää meille ajatuksia, joiden merkitys kirkastuu vasta myöhemmin. Joskus tajunnanvirtapurkauksissa on myös hedelmällisiä kohtia, runoja ja lauseajatelmia, joita haluaa jatkojalostaa tai kirjata pysyvästi itselleen ylös.
Kirjoittaminen on viesti itseltä itselle. Se on alitajunnan, tunteiden, tarpeiden, pelkojen, toiveiden ja haaveiden risteyspaikka. Sinä kerrot tarinan: ainutlaatuisen ja herkän. Sinulla on tarina annettavana. Juuri sinuna.
Kirjoittamisen voimasta kiittäen Anna Vehkalampi / @sanapoluilla
Lue myös kirjoitukseni:
Kiitos Anna tästä kirjoituksesta.🙏💜 Se on koskettava ja myös hyvin samaistuttava kuvaus kirjoittamisen vaikutuksesta itseen ja myös muihin. Kirjoittaminen on itsellenikin juuri eräänlainen tapa maadoittua, saada kontaktia ja sitten myös tiettyä etäisyyttä itseeni ja tunteisiini. Kirjoitan tästä syystä usein erityisen paljon unettomina öinä ja se on auttanut minua usein saamaan vähän paremmin unen päästä kiinni.🌙
Kiitos kommentoinnista Katja <3 Hyvä nosto tuo etäisyys! Totta sekin!