Olen huomannut, että suhtautuminen äitipuoliin on joskus lamauttavan painostavaa ja räikeää. Huolimatta siitä, mitä perheessä on ennen äitipuolen kuvioon tuloa tapahtunut syyt ongelmista tietämättömien toimesta kasautetaan joskus täysin syyttömän äitipuolen niskoille. Ikäänkuin ydinperheenä kaikilla olisi ollut se kultainen sädekehä pään päällä ja eron ja äitipuolen tullessa äitipuoli sai syyllisen osan kaikesta tapahtuneesta. Tämä kasaa kohtuuttomia paineita äitipuolten niskoille varsinkin kun todelliset haasteet joita äitipuolet joutuvat usein kokemaan ovat sellaisia mitä moni ydinperheessä ei pystyisi ihan heti omalle kohdalle kuvittelemaankaan. Tämä teksti on puheenvuoro äitipuolten puolesta.
Ero on vaikea asia. Puolison ja omaisen kuolema vielä vaikeampi. Tunteet jotka liittyvät näihin tilanteisiin ovat todella haastavia ja ne voivat saada ihmiset suunniltaan. Ihmisillä on tapana projisoida kestämättömiä tunteitaan toisten niskaan. Uusperheissä äitipuolet joutuvat usein tuon taakan alle, he ovat niitä helppoja vaikeiden tunteiden kohteita. Äitipuolen rooli ei ole helppo muutenkaan ja sen päälle pitäisi kestää toisten aikuisten ihmisten käsittelemättömät tunteet. Joskus nuo paineet tuntuu olevan aika kohtuuttomia ihmiselle joka tahtoo vaan rakastaa.
Vanhempina meitä on monenlaisia, aivan kuin ihmisiä yleensä. Äiteinä ja isinä monen kirjavine arvoinemme ja taustoinemme teemme parhaamme vanhempina, jokainen omalla tavallaan. Uusperheiden lisääntyessä perheisiin kuuluu nykyään myös monenkirjavasti isä- ja äitipuolia. Jokainen yhtälailla, omine taustoineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen toimii parhaan kykynsä mukaisesti tässä usein haastavassa kokonaisuudessa. Kuitenkaan muihin näistä edellä mainituista, isiin, äiteihin ja isäpuoliin, ei kohdistu samalla tavalla niin leimaavasti ja painostavasti ennakkoluuloja, suoria syytöksiä ja odotuksia kuin äitipuoliin. Tottakai, jokaisella on omat paineensa, usein itse luodut, mutta erityisesti äitipuoliin niitä kohdistetaan joskus todella epäreilulla tavalla myös ulkopuolelta.
Syyntakeeton syntipukki?
Äitipuolien on kestettävä joskus täysin kohtuuttomat loan heitot kumppaninsa ex-puolisolta ja hänen suvultaan, kestettävä joskus omiin arvoihin nähden hyvin ristiriitaiset kasvatukselliset paineet ja kohdattava sen kaiken keskellä joskus täysin ilman tukea omat vaikeat tunteensa ja keskeneräisyytensä. Äitipuoli on keskeneräinen aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa vanhemmaksi kasvava. Moni isä ja äiti vaan saa keskeneräisyytensä helpommin anteeksi kuin äitipuoli. Äitipuolen pitäisi olla valmis, jopa täydellinen ja osattava käyttäytyä joskus kiusaamisenkin kriteerit täyttävässä tilanteessa asiallisen AIKUISMAISESTI. Vaateet olosuhteisiin nähden ovat joskus täysin epäinhimilliset. Lempein ja viisainkin ihminen menettää joskus hermonsa tilanteessa jossa jatkuvasti syytetään, tökitään ja haukutaan pelkästään vain siksi, että on olemassa.
Eron jälkeen on vaikea käsitellä tunteita. Tottakai, se on ymmärrettävää. Mutta miksi aikuinen ihminen hyväksyy itseltään loan heiton toisten niskaan joskus vuosikausia? Uusperhe tilanne jos mikä vaatii tunteiden käsittelytaitoja. Tunteissa ei ole mitään hävettävää. Ihmisille on hyvin inhimillistä kokea surua, pelkoa, kateutta, turvattomuutta, katkeruutta, alemmuutta ja vertailla itseään toisiin, mutta jos tälläisen annetaan määrittää koko lasten lapsuutta räikeästi sillä on seurauksensa. Siinä ei edes kärsi eniten syytösten kohde eli äitipuoli, vaan lapset.
Lapset saattavat joutua peittelemään tunteitaan rakkaaksi muodostunutta äitipuolta kohtaan jos biologinen vanhempi ei pääse yli puolisonsa uuden kumppanin olemassaolosta. Erään äitipuolen kertomana, lapset eivät saa mainita hänen nimeään ollenkaan ollessaan vuoro viikkoina äitinsä luona. Lapset ovat oppineet kertomaan valkoisia valheita jotta voisivat kiertää puhumasta arkeensa olennaisesti kuuluvasta äitipuolestaan.
Ei ole väliä sillä onko äitipuoli tullut vähän vai paljon jälkeen kun lasten vanhempien ero on jo tapahtunut. Äitipuoli nähdään helposti suhteen rikkojana. Kerran yksi äitipuoli sanoi minulle, että joutui usein, huumorilla tai ei, uusiin ihmisiin tutustuessaan selittämään että ”EI, en ole aiheuttanut mieheni (4 lapsen isän) avioeroa.” He tutustuivat vasta paljon eron jälkeen. Usein äitipuoli kuitenkin joutuu kokemaan nahoissaan mustavalkoiset oletukset esimerkiksi lasten oireilun suhteen vaikka taustalla voi olla mitä tahansa menneisyydestä.
”Sanottiin, että lasten oireilu johtui siitä, että ”isänsä ei antanut lasten toipua erosta vaan otti ensimmäisen vastaantulijan.” Kuitenkin heidän lasten traumat olivat peräisin jo äidin ja isän yhdessäolon ajalta, jolloin pidettiin mykkäkoulua ja kun ei pidetty niin huudettiin ja saatettiin uhata toista vaikka hiilihangolla lasten silmien edessä. En vähättele elämänmuutosta, jonka lapset kokivat meidän yhteen muuttaessa. Kuitenkin, meistä etsitään syyllistä kaikkeen. Jos poika on levoton eskarissa tai jos lapset tappelevat, jos lapset ovat väsyneitä tai kiukkusia. Jos tyttö pissailee housuun tai lyö ilman syytä veljeään. Kaikki on oireilua siitä, kun heidän isänsä on sotkenut lapset tällaseen ”kuvioon”.
Olen itsekin saanut monta kertaa lasta hoidosta hakiessa kuulla lapsen ongelmakäyttäytymisestä, lähes joka kerta jotakin nostettiin esiin kun hoitaja näki minut käytävällä. Kerran lastentarhanopettajan analyysi lapsen tarhapäivän kiukuttelusta minulle oli se, että tilanne johtuu vauvamme syntymästä. Isälle näitä ei kuitenkaan koskaan jaettu eikä jaeta edelleenkään. Isä kuitenkin haki lapsensa tarhasta 99% kaikista kerroista.
Kerran kun vein unohtuneen kerhorepun tarhaan lapselle sain kommentiksi oudon tiuskaisun ”Mikä juttu tämä oikein on? Ootsä joku naapuri vai?!” Olen ehkä kai liian herkkänahkainen, mutta en halunnut olla enää osallisena hoitopäivien hakemisiin ja viemisiin vaikka se olikin lapselle tärkeää. En halunnut joka kerta tarhasta tullessani kerätä mielialaani takaisin paremmaksi. Toisaalta nyt koen syyllisyyttä siitä etten ole ollut osana lapsen tärkeitä arkisia hetkiä vaikka hän on minua monesti hakijaksi toivonut. Joskus äitipuolena tuntuu, että teetpä niin tai näin, aina tuntuu joku kärsivän. Joskus on laitettava etusijalle myös oma hyvinvointi ja omat tunteet mutta kuten äidit yleensä, äitipuoletkin kokevat siitä syyllisyyttä.
Kasvatustapojen ristituli
Äitipuolen ja lasten biovanhempien kasvatustavat saattavat olla hyvin suuressa ristiriidassa keskenään. Vanhemmat ovat voineet alkaa hyvitellä syyllisyyden tunnoissaan erolapsia esim rajattomalla kasvatuksella. Sääntöjä ei ole, pahimmillaan kolmevuotiaallakaan ei ole nukkumaanmenoaikoja, ei ole peliaikoja eikä kotitöitä vaadita tekemään. Säännöttömyyttä voidaan käyttää aseena ja lapset lähtevät siihen tietysti mukaan. Lapset tarvitsevat rajoja mutta tunnetusti vastustavat niitä. Aikuisen tehtävä on tukea pettymyksen tunteissa. Se on vaikeaa äitipuolelle jos kokee olevansa siinä täysin yksin. Äitipuolella on paljon arkisia vastuualueita mutta vähän päätösvaltaa mitä tulee tilanteisiin joissa oikeasti olisi tärkeä tulla kuulluksi.
”Tytärpuoleni on ongelma teini. Juoksee yöt kylillä, varastaa vanhemmiltaan rahaa, karkailee koulusta yms. Koulu ja molemmat biot ovat täysin voimattomia asian edessä. Mikään heidän asettamansa rangaistus ei saa tyttöä ruotuun. Itse olisin lastensuojeluun ottanut yhteyttä jo kuukausia sitten, laittanut pisteen kerralla asialle, mutta en uskalla parisuhdettamme sotkea moisella. Yritin myös ottaa lapsen kouluun yhteyttä, mutta he eivät saa vastata minulle. Suorastaan kipeää tekee. Pitäisi rakastaa lasta kuin omaansa, mutta ongelmien ilmetessä et voi kohdella häntä kuin omaasi. ”
Ydinperheessä on ihan yhtälailla kaksi erilaista vanhempaa jotka molemmat toteuttavat omanlaista kasvatustyyliään. Ydinperheessäkin on silti tärkeää, että puolisot olisivat lastensa kasvatuksesta yhtä mieltä ainakin lasten nähden, koska kasvatusristiriidat voivat aiheuttaa eripuraa ja se hämmentää myös lapsia. Uusperheessä on kuitenkin toteuttetu tiettyjä tapoja joskus reilu kymmenen vuotta ja uudelle äitipuolelle nuo tavat voivat olla täysi shokki päinvastaisuudessaan omille arvoillensa ja näkemyksilleen. Jos minkäänlaisia rajoja ei ole ollut, on hyvin vaikea rakentaa toimivaa perhe-elämää vahvasti tunteita esiin tuovassa tilanteessa. Rajojen puitteissa on myös turvallista ilmaista tunteita.
Aikuisten vanavedessä lapsetkaan eivät sitten osaa kunnioittaa myöskään uusperheen muodostumista ja antavat sen näkyä ja kuulua. Äitipuolen ei tarvitse olla tehnyt mitään väärää ollakseen jo valmiiksi paha. Jos äitipuoli on kiltti ja kokee valmiiksi herkästi muutenkin syyllisyyttä tuo leima pahentaa hänen oloaan entisestään.
Kenen säännöillä sinä elät omassa kodissasi?
”Voisin sanoa, että kaikista hankalista asioista minulle hankalin on se, että bonuslapsen tullessa meille myös hänen äitinsä ”tulee meille”. Ei kirjaimellisesti, mutta jatkuva kontrollointi esim facetimepuhelujen muodossa on todella vastenmielistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kävellessäni aamulla pelkissä alushousuissa keittiöön seuraani saattaa liittyä tahtomattani mieheni ex perheineen. Lapsi kun kävelee puhelimen kanssa ja ”livelähetys” on päällä.. ”
Jos puolisot eivät vedä selkeästi rajojaan exiinsä vaan mahdollistavat kiusaamisen tapahtumisen omassa perheessä lopulta kärsivät kaikki. Kiusaamista ei ole paitsi suora sanallinen haukkuminen ja mustamaalaaminen mutta myös ulkopuolelle jättäminen ja mitätöinti. Kaikkeen tuohon tulisi puuttua uhkailujen ja kiristystenkin uhalla. Toisten ihmisten henkilökohtaisia rajoja kaikkien tulisi oppia kunnioittamaan!
Yksi sylillinen lisää rakkautta lapsille
On paljon naisia joiden ensimmäiset lapset ovat hänen miehensä. Lapsettomasta sinkusta äitipuoleksi heittäytyminen on todella iso vastuu ja haaste. Muutos siihen kasvamiseen ei tapahdu yhdessä yössä eikä tarvitsekaan. Lapset eivät mene rikki eikä heillä ole sen takia mitään hätää, että heidän elämäänsä on tullut uusi ihminen. Muutos ei itsessään vahingoita ketään. Se miten muutos tapahtuu ja miten se toteutetaan, se on olennaista. Kuitenkin meillekin on sanottu, että pelkkä perheessä olemiseni voi olla huono asia lapsille. Ilman äitipuolta tässä perheessä ei olisi kuitenkaan äidin paikalla ketään. Olisiko isän siis automaattisesti parempi kasvattaa lapsensa yksin?
Olen perheessämme se jolle lapset tulevat uskoutumaan. Vaikeat asiat kerrotaan ja saan toimia olkapäänä. Olen saanut lapset avautumaan ja puhumaan vaikeista tunteistaan, joista he ennen vain vaikenivat. On ollut hyvin palkitsevaa nähdä miten rehellisellä tunteista puhumisella olen saanut heidät pikkuhiljaa ulos kuorestaan.
Joskus asiat joista puhutaan voivat herättää äitipuolelle tunnetasolla ristiriitaa. Äitipuoli saattaa lohduttaa lapsia erosta tai vanhemman kuolemasta johtuneesta surusta, kuuntelee asioita perheestä ajalta ennenkuin itse oli osa samaa perhettä. Ydinperheessä tälläistä on vaikea kuvitella. Menneisyys ennen lapsia oli sitä, että äiti ja isä olivat kahdestaan. Uusperheessä ei ole tälläistä samanlaista yksiselitteistä historiaa. Äitipuolen oman rakkaustarinan alku oli toisen tarinan loppu.
Lähes kaikki äitipuolet tahtovat puolisonsa lapsille pelkkää hyvää. He ovat keskeneräisiä eivätkä aina osaa tai jaksa sitä heille antaa aivan kuten ei kaikki äidit ja isätkään. Syyllisyys tästä on joskus suuri. Lasten huolien kuunteleminenkin voi aiheuttaa syyllisyyttä ja ennenkaikkea voimattomuutta tilanteen edessä. Miten äitipuoli osaisi lohduttaa lasta vanhempien erosta tai muiden tuomitsemisesta? Perheemme lapsille tulee ainakin hyvin pahamieli siitä miksi joku ei pidä siitä että meillä on nyt tälläinen kokoonpano.
Aikuiset ihmiset eivät vain yhtäkkiä lopeta tuntemista, eivät vaikka olisivat kuinka vanhempia tai vanhoja. Tunteitaan voi kyllä padota mutta kiusaaminen aiheuttaa aina pahaa mieltä. Mielestäni paras mitä äitipuoli voi opettaa lahjalapsilleen mahdollisuuksien mukaan on, että sanoilla ja teoilla on merkitystä ja ne satuttavat ja loukkaavat. Siksi ainakin itse kannustan muitakin näyttämään tunteitaan myös lapsille jos se tuntuu turvalliselta. Lapset ovat viisaita ja jonakin päivänä he arvostavat sitä tunteiden näyttämisen ja kohtaamisen mallia jonka ehkä ainoana aikuisena heidän elämässään äitipuoli on heille antanut.
Uusi onni ei ole keneltäkään pois
Sydäntäni lämmittää aina kun saan kuulla tai lukea hyvin toimivasta uusperhekuvioista kaikkien osalta. Sydäntäni lämmittää kun entisen puolison isvanhemmatkin tukevat uutta kokoonpanoa ja antavat siunauksensa ”uudelle onnelle.” Tälläinen on kaikkien etu ja auttaa lapsia suunnattomasti vaikeiden kokemusten jälkeen! Vaikeuksia ei voi poistaa eikä mennyttä muuttaa mutta tulevaisuuteen voimme joka hetki vaikuttaa. Lapsilla ei voi koskaan olla liikaa turvallisia aikuisia ja hyviä ihmissuhteita elämässään. Uusperhe on aina lapsen etu jos siinä mukana olevat aikuiset puolin ja toisin pystyvät käsittelemään tunteensa ja saavat uudet ihmissuhteet toimimaan kaikkien osapuolten kannalta. Tuetaan äitipuoltakin tässä!
* Lainausmerkeissä kirjoitetut kohdat ovat suoria lainauksia kolmen eri perheen äitipuolen kertomuksista heidän omasta elämästään.
0 kommenttia