Asenteella uuteen viikkoon

04.03.2018 | Rohkeus, Työ, Unelma | 0 Kommenttia

Mistä saa voimaa, inspistä ja motivaatio kun se on itsellä hukassa? Kun haluaa saada asioita aikaiseksi ja ylitettyä niitä kuuluisia mukavuusrajoja (jotka varsinkin yrittäjän ja oman näköistä elämää luovan ihmisen elämässä venyy ja paukkuu) niin silloin tuki ja tsemppi on ihan korvaamattoman tärkeitä juttuja. Me ihmiset olemme sellaisia, että sitä hyvin mielellään, ihan tiedostamattaankin hakeutuu toistamaan samaa kaavaa päivästä toiseen. Jää jumiin niihin vanhoihin epärakentaviin kaavoihin jotka ei välttämättä vie itseä ja omaa työtä eteenpäin. Tuo kaava ei yleensä ole se millä  hyvinvoiva elämä kuitenkaan syntyy. Miten tuota kaavaa rikotaan ja mistä saa draivia silloin kun sitä eniten tarvitsee? Kun oma näköala ei yllä enää kovin kauas niin miten perspektiiviä saisi laajenemaan?
Asioiden tekemisen voi ottaa suorittamisen kautta mutta sen voi ottaa myös ilon kautta. Ja jotta pysymme ilossa meillä pitää olla ympärillä iloa värähteleviä ihmisiä. Sellaisia aitoja ihmisiä joilla on sydämestä lähtevä intohimo omaan työhönsä. Tuon aitouden kautta nämä ihmiset voivat välittää ympärilleen samaa intohimoa ja iloa. Yksin on tosi vaikea joskus pysyä hyvässä eteenpäin vievässä flowssa. Varsinkaan jos ympärillä juuri kukaan ei sitä tue. Yhteiskunta perustuu enemmän piiskaa ja keppiä – metodiin, ei kannustamiseen ja toisiemme tukemiseen. Tässä systeemissä usein rangaistaan tai palkitaan suorituksesta tai suorittamatta jättämisestä mutta ei kysytä mikä on se aito ilo ja intohimo jota kohti haluaisimme elämäämme kehittää ja mille alueelle panoksemme antaa. Paula Immon Live by design –  webinaari on loistava viikon aloitus ihan toisenlaisella energialla, juuri sellaisella mitä tarvitsemmekin.

Inspiroivien ihmisten puheiden kuunteleminen voi olla yksi tärkeimmistä jutuista millä saa pidettyä itsensä linjassa omassa motivoituneessa energiassa asioiden eteenpäin viemisen suhteen. Olen itse ihan tarkoituksella usein kuunnellut omissa matalasuhdanteisissa kohdissa sellaisten puhujien juttuja jotka ovat todella saaneet minut innostumaan. Näitä motivoivia puhujia on maailmalla paljon mutta niin on onneksi täällä meillä Suomessakin! Paula elää kuten puhuu. Hänen sivuillaan kiinnittää huomioni ensimmäisenä lause jonka allekirjoitan  omasta kokemuksestani täysin.

Ainoa työ, joka jokaisen on tehtävä on työ itsensä kanssa.
Ja kaikki muu seuraa kuin itsestään. – Paula Immo

Henkilökohtainen kasvu on avain suuriin muutoksiin ja kohti kasvavaa hyvinvointia. Tuolla kasvun matkalla kaipaamme tukea ja apu joka siihen on saatavilla on välillä tarpeen. En itsekään olisi päässy tähän pisteeseen ilman muiden tukea. Ilman niiden tukea jotka jo ovat siellä minne itse olin vasta vähän aikaa sitten matkalla. Paula auttaa  työnsä kautta saavuttamaan sen mistä SINÄKIN haaveilet ja sydämessä koet kutsun käyvän. Joskus tarvitsemme vain kevyttä ohjausta niiden korkeimpien kynnysten yli. Niihin mihin tse olemme jääneet juiin emmekä pääse yli. Tarvitsemme noissa paikoissa ihmisiä jotka taikovat ovia  sinne missä itse näemme vain seiniä.

asenteella1.jpg

Muistan törmänneeni Paula Immoon  jo muutama vuosi sitten somen ihmemaailmassa. Taisi hänen sivu olla auki selaimessanikin jonkun aikaa kun mietin yhteydenottoa. Se kuitenkin sillä kertaa jäi. Kuten aijemminkin blogissani olen kirjoitellut niin oikeat ihmiset kyllä löytää toistensa elämään oikealla ajallaan ja niin kävi nytkin.  Olen nyt osallistunut helmikuun aikana Paulan viikottaiselle webinaari-tyyppiselle luennolle jossa hän tsemppaa joka maanantai uuden viikon hyvään starttiin herättelemällä  ajatuksia ja virittelemällä oikenlaista mindsettiä oman elämän suhteen. Aiheet vaihtelevat ja niistä saa paljon ajattelemisen aihetta sekä ihan  konkreettisia työvälineitä omaan ajatusmaailmaan ja työskentelytapaan.

Olet varmasti elämässäsi kokenut sen, että toisinaan olet aivan innoissasi jostain asiasta, suorastaan liekeissä, ja toisinaan taas olo tuntuu ylikuormittuneelta ja oikeastaan mitään ei saa tehtyä. Seuraavien viikkojen ajan varmistamme, että saat vahvan startin viikkoosi ja keskityt mahdollisuuksiisi. Kun teet sitä toistuvasti, kehittyy siitä tapa, ja saat nauttia tuloksista vielä pitkään tulevaisuudessakin.
– Live by design – webinaarin kuvauksesta

Paula herättelee hyvin kysymyksin ja antaa tukensa juuri sinun ainutaatuisella matkalla kohti suurempaa hyvinvointia. Saat webinaarin kuunneltavaksesi joka maanantai. Webinaarin aikana voit myös esittää kysymyksiä Paulalle mieltäsi askarruttavista asioista. Paula antaa hyviä konkreettisia vinkkejä omalla ihanalla positiivisella ja eteenpäin lempeästi työntävällä asenteellaan. Voit myös esittää kysymyksiä ennen webinaaria tai sen aikana.

Joskus tarvitaan päämäärätietoisuutta omien tavoitteiden suhteen. Omat pelot saattavat olla vahvat ja tekee mieli jäädä lepäämään laakereilleen. Paulan ohjauksessa saa rohkeutta ja tukea lähteä lempeästi työntämään mukavuusaluettaan suuremmaksi ja kohtaamaan myös pelkojaan. Paulan joka maanantainen luento antaa juuri sopivan ilahduttavan ja nostattavan alun alkavalle viikolla ja luennon herättämien ajatusten siivillä menemään kuluvan viikon aikana sellaisiakin asioita kohti jotka muuten jäisi vain ikuisiksi ”sitku mutkuiksi” ja jossitteluiksi.

Tämä on ehdottomasti sinulle, jos sinulla on aiemmin ollut tapana luvata itsellesi jotain, mutta olet huomannut, että alkuinnostuksen jälkeen asia on unohtunut. Suurin virhe näissä tilanteissa on, että yritämme selvitä kaikesta yksin. On kuitenkin helpompi saavuttaa se, mitä haluaa, kun vierellä on joku, joka uskoo sinuun ja mahdollisuuksiisi horjumatta silloinkin, kun itsestä tuntuu, ettei siitä mitään tule. Näissä viikoittaisissa puheluissa annan täyden tukeni sinulle ja varmistan, että unelmasi pysyy elossa, vaikka itse et siihen juuri sillä hetkellä uskoisikaan.
– Live by design – webinaarin kuvauksesta

Kun haluat saada kevyttä puskua kohti hyvinvointia ja uusia tavoitteita viikottain lempeällä ja hyvällä draivilla ilmoittaudu LIVE BY DESIGN- webinaarin kuulijaksi tästä.  Live by design-  webinaari maksaa 124e/kk
Koodilla kultainensulka saat 2 aikaisempaa webinaaritallennetta kaupan päälle. Ilmoita koodi tilauksen yhteydessä.

Lue lisää LIVE BY DESIGN – webinaarista täältä. 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *