Ehkä lapseni nukkuvat

04.06.2024 | Äitiys, Lapsi, Naiseus | 2 Kommentit

Valkoinen kipu

En tiennyt, että on olemassa tällaistakin kipua.

Olin tottunut erilaiseen.

Tukahduttavaan, tuskaiseen.

Tiesin, miten sen kanssa toimia.

Olin aikamoinen mestari,

vihkiytynyt kivun olemassaololle.

Toisinaan se jopa viihdytti minua.

Muistutti tutusta, vaan ei turvallisesta.

Mutta tämä on jotain erilaista.

Se kietoutuu huoneisiin,

tanssii pölyhiukkasten ja hiljaisuuden kanssa.

Yritän tavoittaa sitä,

mutta se lipeää otteestani aina,

kun olen saamassa sitä kiinni.

Se ei huuda,

ei kurista kurkkua

tai kourista kehoa.

Se pesii minuun

johonkin

syvemmälle,

syvemmälle,

syvemmälle.

Hiljainen, vaimea, valkoinen kipu

täyttää minut ääriä myöten.

Olen yksin

ja yksinäinen.

Tämä ei ole itseeni katoamista,

ei edes erillisyyden harhaa.

Niin kevyttä, ettei sitä alussa

tunnistaisi – kivuksi –

Sen säikeet ovat tavoittaneet minut.

Ne ovat työntäneet rihmastonsa lävitseni,

vaikka alunperin sitä vastustelin,

pelkäsin

halua olla äiti.

Niin polttava, pakottava

se lopulta on.

Ei edes halu vaan tarve,

toive, täyttymys.

Valkeat lakanat

täyttyvät veren ja itkun pisaroista.

En ole äiti,

ne nauravat minulle.

Halaan itseäni saunassa lujaa.

Heitän vettä kiukaalle ja

hetken ajaksi

tuo valkoinen kipu ei yllä minuun.

Ehkä lapseni nukkuvat.

2 Kommentit

  1. Unna

    Olipa todella koskettava ja kaunis teksti <3 Toivottavasti saat vielä tilaisuuden olla äiti!

    Vastaa
    • Anna Vehkalampi

      Kiitos paljon Unna! Aika näyttää <3

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *