Yrttinen jalkakylpy

31.07.2017 | Uncategorized | 1 Kommentti

Luonto on aina ollut minulle todella tärkeä. Se on kuin happea minulle, on päästävä välillä metsään lepuuttamaan hermostoaan ja rentoutumaan luonnon äärellä. Virtaavat vedet ja metsät hellii joka solua ja koko olemusta ihan energiatasolla asti. Luonto ja sen salat ovat minulle intohimo. Tässä postauksessa jaan muutaman ihanan ja helpon jalkakylpyohjeen.

​Sain kesän aikana olla puolitoista viikkoa yhtä jaksoisesti lapsuuteni maalaismaisemissa ja siellä tuli inspiroiduttua ihanista yrteistä. Niitä kun kasvoi joka puolella ja vielä puhtaassa ympäristössä. Kesä on maalla parhaimmillaan. Sateinen ja viileä alkukesä ei tehnyt ainakaan hallaa luonnon kukoistukselle vaan pikemminkin päinvastoin. Luonto on ollut todella vehreimmillään ja monet yrtit aivan parhaassa terässä erilaisia yrttihoitoja varten ja talven varalle keräämisen suhteen.

Monet kasvit on parhaimmillaan juuri ennen kukintoja. Silloin lehdissä on paras terä vaikutuksensa suhteen. Toiset kasvit taas keräävät juuri kukintoihinsa parhaat palat. Heinäkuun alku on paras kohta kasvien keräämiselle joten silloin kannattaa lähteä luontoon keräämään talvivarastot kuntoon ja siinä samalla vähän hemmottelemaan itseään luonnon antimilla. Elokuussakin on luonto vielä valtoimenaan ihanaa vihreyttä joten jalkakylpyyn löydät aineksia luonnosta syksyyn asti.

bannersaippua2 (1).jpg

 

Helpot jalkakylvyt

Jalkakylpyjen tekeminen on yksi helpoimmista tavoista miten luonnonyrttejä voi hyödyntää. Se on samalla ihana hemmotteluhetki itselle joka elvyttää ihanasti väsyneitä jalkoja. Jalkakylpyyn voit käyttää tuoreita tai kuivattuja yrttejä mutta nyt ehdottomasti kesän aikan kannattaa tuoreita yrttejä hyödyntää tähän. Jalkakylvyn tekemiseen et tarvitse kuin keräämäsi yrtit, kiehuvaa vettä ja vadin. Hauduta yrttejä kuumassa vedessä noin 20 minuuttia, kaada vesi sopivaan astiaan ilman yrttejä tai siivilöi yrtit pois ja sen jälkeen jäähdytä vesi sopivan lämpimäksi sekoittamalla siihen kylmempää vettä. Tässä kolme jalkakylpy reseptiä joissa on täysin erilaiset energiat.

 

Peltokorte-orvokki-jalkakylpy

Peltokorte on yksi lempikasveistani luonnossa ja orvokki on lempikukkani. Näistä kahdesta sainkin taivaallisen kombon kun tein jalkakylvyn itselleni uuden kuun aikaan. Peltokorte on hyvin yleinen kasvi ja kasvaa lähes jokaisella tienvierustalla mutta en ole paljonkaan kuullut puhuttavan siitä edes tämän villiyrttibuumin aikana. Saattaa johtua myös siitä että se ei todellakaan maistu kovin gourmeelta mutta on sitäkin terveellisempi. Peltokorte on myös hyvin vaatimattoman oloinen kasvi läpi koko kasvukautensa mutta sillä tosiaan on aivan mielettömiä ominaisuuksia joista itse olen ainakin hyötynyt paljon!

peltokorte

​Olen saanut aivan huomattavia ulkoisia muutoksia aikaan kasvoissani juuri peltokortehauteen avulla. Peltokorte toimi uskomattomana apuna pienen onnettomuuden aiheuttamassa esteettisessä vaivassa johon olisi ilman sitä tarvittu kirurgin veistä jotta se olisi saatu korjattua… Kyse oli siis täysin näkyvästä ja tuntuvasta “patista” leuassani. Ihon alle oli muodostunut peukaolonpään kokoinen rustoinen kohta joka tuntui ja näkyi selvästi kasvoissani. Sain pyörällä kaatumisen seurauksena vuosia sitten leukaani tuon rustottuman jonka peltokortehaude häivytti pois kolmessa yössä! En uskoisi jos en olisi itse kokenut. Peltokorte on siis oiva apu jalkojen kovettumiin ja jopa juuri leikkausten tai onnettomuuksien aiheuttamien rustottumien “sulatamiseen.” Muutokset näkyvät silmissä ihan parissa päivässä! Peltokortetta käytetään myös ryppyvoiteissa sen ihoa parantavien ominaisuuksien vuoksi. Se vahvistaa myös vahingoittuneita kudoksia ja edistää murtumien paranemista.

[wpvideo 2q3b6Ll9]

Tähän jalkakylpyyn keräsin nipullisen peltokortetta vähäliikenteisen tien varrelta. Orvokit nyppäsin luvalla(!) äitini kukkaistutuksista. Niiden tuoksu on huumaava! Nautin tämän jalkakylvyn saunan lauteilla ja siirryin saunasta vielä nurmikolle uuden kuun alle. Tämän kylvyn tuoksu ja energiat oli mielettömät. ​

Peltokortetta voi käyttää jalkakylvyissä ja hauteissa ulkoisesti mutta siitä tehtyä haudetta voi myös juoda. Peltokorte sisältää paljon piitä ja kaliumia, joten se on myös hyvin terveellinen teenä nautittuna. Pii vahvistaa hiuksia ja kynsiä tehden niistä kauniit ja vahvat. Peltokortteen maku on voimakas joten suosittelen sekoittamaan sitä muiden yrttien joukkoon. Peltokorte kasvaa usein tienvierustoilla mutta varsinkin jos keräät peltokortetta teeaineksiksi niin älä silloin kerää tien vierestä!

HUOM! Huolehdi myös että keräät varmasti peltokortetta etkä esimerkiksi epähuomiossa erehdyttävästi samannäköistä suokortetta koska suokorte on myrkyllinen jo pienissä määrin! Älä myöskään käytä peltokortetta pitkiä aikoja koska se saattaa olla liikaa käytettynä haitallista. Peltokortetta ei suositella käytettäväksi ollenkaan henkilöille joilla on munuaisvaivoja.

 

Mesiangervo-koivunlehti-ruusujalkakylpy

 

Yrttikylpyjen teossa yksi olennainen ja itselleni nautittavimpia hetkiä on yrttien kerääminen. On ihana tutkia mitä kaikkia kauniita kasveja luontomme onkaan pullollaan. Jokaisella kasvilla on ihana omanlainen ominais tuoksunsa ja energiansa. Niitä on ihana ihastella ja tutkia.

Mesiangervon pelkät lehdet tuoksuvat huumaavilta! Mesiangervon kukat ne vasta tuoksuvatkin puhjetessaan ihanilta ja niistä saa hyvän makuista teetä joka auttaa särkyihin. Mesiangervo sisältää salisylaattihappoa, eli lähes samaa vaikuttavaa ainesosaa jota on aspiriinissa. (Toinen luonnon aspiriinia sisältävä luonnonkasvi on paju. Näistä kasveista tehtyä teetä ei pidä nauttia pitkiä aikoja putkeen vaan kausi/kuuriluonteisesti esimerkiksi vilustumiseen tai päänsärkyyn.) Mesiangervonkukkia olen kerännyt useampana talvena mutta sen lehdet ovat myös hyvin käyttökelpoisia. Mesiangervonlehtihauteen sanotaan sulattavan selluliittia koska se aktivoi ääreisverenkirtoa ja sitä käytetään mm selluliittivoiteissa.

 

ruusukylpy2ruusukylpy

Olen usein käyttänyt jalkakylvyissä myös mesiangervoa. Se tuoksuu hyvältä ja siinä on omat ihanat ominaisuutensa. Tähän yrttikylpyyn lisäsin myös koivunlehtiä, niiden tuoksu on jokaiselle tuttu ihana kesän ominaistuoksu. Lisäsin mukaan vielä ruusunoksia ja kukkiakin. Tämän yrttikylvyn vaikutus erityisesti ruusuista johtuen oli todella puhdistava ja eheyttävä. Rakastan ruusua tuoksuna ja kukkana muutenkin. Se on vahva symboli itsensä rakastamiselle ja hemmottelulle. Oli aivan ihanaa kun taaperokin tuli polskimaan kanssani ihanaan kesäiltaan tähän pieneen kylpyyn. Se oli ikimuistoisen kaunis hetki rakkaan lapseni kanssa. ​

Mänty-mesiangervo-jalkakylpy

Tämän kylvyn tein vartavasten miehelleni ja valitsin siihen maskuliinisempaa mäntyä jonka esimerkiksi kukkatippasekoituksissa sanotaan vahvistavan itsetuntoa ja itsevarmuutta. Männyssä on myös todella voimallinen ja hyvä tuoksu joka tulee hauteena esille vahvasti.

Luin myös juuri, että aikaisemmin esimerkiksi keuhkoparantolat rakennettiin Suomessa mäntymetsiin koska männyillä on antiseptinen ja keuhkoja parantava vaikutus. Mänty on tehokas liman irrottaja. Psyykkisesti mänty lisää sisua ja kestävyyttä, nöyryyttä, itseluottamusta, toisten huomioonottamista ja hyväksyntää. ​
Pyrithän keräämään kasvit puhtaasta paikasta. Ei siis missään nimessä tien vierestä tai koirien lenkkipolkujen varrelta. ​ Varsinkin jos keräät kasveja teeaineksiksi kerää kasvit ehdottomasti saasteettomasta ympäristöstä. Perehdy aina kunkin kasvilajin kuvaukseen ja käyttöön tarkemmin varsinkin jos käytät niitä teenä. Huolehdi myös että sinula on riittävä lajintunnistus yrttien keräämiseen ettet sekoita niitä myrkyllisiin kasveihin.

 

 

1 Kommentti

  1. Tiina Riutta

    Moikka! Minua kiinnostaa tuo peltokorte, eli millä tavalla käytit sitä kasvoissasi? Miten valmistit hauteen? Miten laitoit sen kasvoille? Ja kuinka kauan kerrallaan annoit sen olla rustottuman päällä? Kiitos neuvoista etukäteen 🙂

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *