Tee itse orvokki&ruusuvesi

Kukat! Minun kesärakkauteni. Voiko ihanampaa olla kuin kauniit ja tuoksuvat kukat? Jos minulta kysytään niin se on ihan lempijuttuni juuri nyt. Ylipäänsä luonnonkasvien hoitavat tuoksut joita on moneen lähtöön.
Meillä on myös pienimuotoinen jalkakylpybuumi menossa perheen kesken. Teimme taas eilen jalkakylpyjä. Eri kulhoihin haudutimme rosmariinia, koivua, mesiangervoa, mäntyä, syreeninkukkia, laventelia ja mandariinia ja teimme niistä jokainen itse valitsemamme jalkakylpysekoituksen. Tietysti vielä orvokinkukkien kera nautimme kylvystä saunan lauteilla. Minä ja tuleva ekaluokkailaisemme saimme kokea oikein naisten hemmotteluillan yhdessä. Heitimme vielä kiukaalle saunassa laventelivettä, joten ihanat tuoksut oli taatut. Jalkakylpyohjeita sisältävän postaukseni voit lukea täältä.

Helpot ja ylelliset kukkaisvedet 

Keräsin ruusun terälehtiä sopivan nipun talteen ennenkuin ne ehtivät tiputtaa terälehtensä ja ajattelin tehdä niistä ruusuvettä kotona. Ruusuveden tekeminen on todella yksinkertaista. Ihan yhtä yksinkertaista kuin jalkakylvyn tekeminen. Tuoksuvien terälehtien päälle kaadetaan vain kiehuvaa vettä ja annetaan hautua yön yli. Muutama tuntikin varmasti riittää.

ruusuorvokki

Päätin kokeilla tehdä myös orvokkivettä. Sellaisesta en ole koskaan kuullut mutta miksei se sopisi samalla tavalla käyttöön kuin ruusuvesikin. Orvokit on lempikukkiani ja niiden tuoksu on huumaava. Tärkeintä kukkaveden tekemisessä onkin juuri se että kasvilla on vahva tuoksu joka liukenee veteen. Olen käyttänyt kuumissa olosuhteissa esimerkiksi Aasian matkoilla myös laventelivettä. Sitä on yhtä yksinkertaista tehdä myös kotona ja se viilentää ihanasti auringon paahtamaa ihoa. Minulla oli myös laventelia kotona joten tein sitä samalla kertaa.
Näin helposti syntyy upea ja tuoksuva ruusu- & orvokkivesi:
Kerää voimakkaasti tuoksuvia ruusunterälehtiä. Hyviä lajeja tähän on esimerkiksi kurttu- tai juhannusruusu. Vahva tuoksu on tärkein seikka ruusuveden tekemisessä. Jos aiot käyttää ruusuvettä leivontaan tai ruoanlaittoon huolehdi, että ruusut ovat myrkyttömiä mieluiten luomuruusuja ja kasvavat täysin saasteettomassa ympäristössä.

Huuhtele terälehdet. Laita ruusut esimerkiksi teräksiseen kattilaan ja kaada päälle kiehuvaa vettä vedenkeittimestä tai keitä terälehdet ja vesi kiehumispisteeseen levyllä. ​Nyrkkisääntönä on että käytä vettä ja terälehtiä yhtä paljon. Eli jos olet kerännyt puolilitraa terälehtiä laita niiden päälle puoli litraa kiehuvaa vettä. ​ Terälehtiä ei tarvitse välttämättä keittää sen kummemmin vaan ne voi jättää kuumaan veteen hautumaan. Anna niiden tekeytyä vähintään puoli tuntia, mieluiten yön yli. Kun terälehdistä on väri haihtunut veteen se on valmista.

kattila

Kun vesi on jäähtynyt kaada vesi suppilon ja harson tai suodatinpussinläpi pulloon/astiaan josta vettä on helppo käyttää. Itse laitoin ruusuveden tavalliseen suihkepulloon. Tee orvokki- ja laventelivesi samaan tapaan. Voit myös hauduttaa näitä yhdessä jolloin saat eri kasvien ominaisuudet yhteen tuoksuun. Itse tein yhden orvokkiruusu-sekoituksen. Nämä itsetehdyt kukkaisvedet säilyvät käyttökelpoisena 2 viikkoa.

Näitä vesiä voit käyttää esimerkiksi raikastavana vartalo/kasvosuihkeena hellepäivänä, kasvovetenä ihonpuhdistukseen ja kodissa ilmanraikastimena. Suihkauta suoraaan suihkepullosta huoneilmaan. Kukkaisvesiä voit käyttää myös pyykin mankeloimiseen tai suihkauttaa vaikka suoraan liinavaatekaappiin ihanaa tuoksua. Jos ruusuvesi on tehty luomulaatuisista ruusista sitä voi myös juoda ja käyttää leivontaan

Ruusu
Ruusulla on todella pitkät perinteet monenlaisessa käytössä. Ruusuvettä voi käyttää ruoanlaitossa, ihonhoidossa ja huonetuoksuna. Ruusussa on ylellinen, aistillinen ja huumaava tuoksu. Itse rakastan sitä todella paljon! Minulle tulee mieleen ruususta rakkaus, itsensä hemmotteleminen ja nautinto. Ruusun sanotaankin olevan rakkauden ja onnellisuuden kukka. Ruusu elvyttää ja vahvistaa erityisesti naisten tasapainoa. Ruusun sanotaan auttavan ihoa pysymään nuorekkaana, siitä voi olla apua myös couperosa ihon hoidossa.
Ruusu on varsinkin niille jotka opettelevat rakastamaan itseään ja ottamaan rakkautta vastaan. Ruusu avaa sydämen. Ruusu tuo rakkauden tähän hetkeen, avaa aistisi nautinnolle ja tälle hetkelle.

 

Orvokki
En tiedä miksi mutta orvokki on aina ollut lempikukkani. Tänä kesänä se on taas ihastuttanut minua valtavasti pienen kotipihamme kukkaistutuksissa. Vasta viime vuosina olen myös huomannut kuinka ihana tuoksu orvokissa onkaan! Orvokki on todella sitkeä, se on ensimmäisiä kukkia joita keväällä uskaltaa hankkia vaikka yöpakkasetkin vielä uhkaisi. Orvokit kestävät kylmää hyvin. Se myös leviää todella helposti. Ostimme vain muutaman alle euron maksavan orvokin istutuslaatikoihin ja ne ovat levinneet kesän aikana valtavan tuuheiksi ja runsaskukkaisiksi kasvustoiksi. Se on siis tosi helppohoitoinen ja sitkeä.

En tiennyt orvokin ominaisuuksista kasviterapiassa juuri mitään joten googlettelin hiukan mitä siitä sanotaan. Orvokintuoksun sanotaan auttavan unettomuuteen. Sillä on stressiä lievittäviä vaikutuksia, voi auttaa myös päänsärkyyn, ahdistukseen ja masennukseen, orvokki voi lisätä seksuaalista halukkuuta, sen sanotaan myös auttavan kipuihin ja suositellaan esimerkiksi imetyksen aikana käytettäväksi kipujen lieventämiseksi. Luin myös että orvokkien sanotaan auttavan mm. poistamaan kystiä, kurkkukipuun, akneen, sen sanotaan auttavan myös fyysisissä ja psyykkisissä sydänvaivoissa, joten orvokintuoksu voi olla tukenasi esimerkiksi sydänsurussa.

bannersaippua2 (1)

Kukkatippasekoituksissa orvokin sanotaan kohottavan omanarvontuntoa, antavan rohkeutta. Orvokin sanotaan kutsuvan erityisesti hyvin herkkiä ihmisiä joilla on paljon henkistä kapasiteettiä. Orvokki voi tukea vapauttamaan itseään vanhoista taakoista, auttaa ilmaisemaan itseään ja tukee yksilöllisyyteen. Orvokin lempeys tuo esiin ihmisestä feminiinistä kauneutta.

Luonnossa kasvavat pelto- ja metsäorvokki ovat syötäviä ja niiden käytöllä on pitkä historia. Orvokista voisi tehdä kokonaan erillisen postauksen, niin ihana ja kiehtova kukkanen!

Laventeli
Ostin laventelin muistaakseni tavallisesta ruokakaupasta yrttiosastolta salaattien ja muiden joukosta. Varsinkin nyt kesällä isommissa kaupoissa on saatavilla runsas valikoima erilaisia tuoreita yrttejä joten hyvällä tuurilla löydät joukosta myös laventelin. Jos sitä ei löydy ruokakaupasta niin jostain puutarhasta ainakin. Laventelia voi myös kasvattaa itse. Siemenet löytyy puutarhaliikkeestä.

Laventeli on tunnetusti yrtti jolla on rauhoittavia ominaisuuksia. Suihkuta laventelivettä huoneeseen ennen nukkumaanmenoa niin voit saada levollisemman unen. Käytä laventelivettä helteellä, se jättää viilentävän raikkauden kasvoille ja iholle pitkäksi aikaa. Tämä todella toimii, olen testannut sen itse muutaman kuukauden kestäneellä Aasian matkalla trooppisessa kuumuudessa. Laventelivesi rauhoittaa myös auringonpolttamaa ihoa. Ja vaikka iho ei olisi palanut niin auringonoton jälkeen laventeli viilentää ihanasti muutenkin. Laventelivesi sopii myös hyvin esimerkiksi pyykin mankeloimisen aikana suihkutettavaksi. Kyllä, minulla on mankeli ja teen juuri näin. Pyykki tuoksuu sen jälkeen ihanlata ja pitää myös liinavaatekaapin raikkaana. Lakanoissa on ihana rauhoittava tuoksu suoraan valmiina seuraavalla käyttökerralla.

Laventelin sanotaan myös nopeuttavan synnytyksen alkamista joten sitä ei suositella raskaana oleville muuten kuin lähellä laskettua aikaa. Laventeli sisältää myös kasviestrogeeniä joka voi häiritä esimerkiksi poikavauvojen normaalia hormonituotantoa. Tästä on ristiriitaisia tutkimustuloksia olemassa mutta näistä voi olla hyvä olla tietoinen. Laventeli on kuitenkin täysin turvallinen muussa käytössä.

Ihastuttavia tuotteita luonnonyrteistä tekee myös Metsän Emäntä. Tutustu lisää Lapin puhtaan luonnon antimista koottuihin valikoimiin tästä

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *