Moni ihminen kokee niin sanottuja yliluonnollisia kokemuksia mutta vaikenee niistä tai puhuu vain harvoille. Erityisesti meidän kulttuurissamme pelätään leimautumista ”huuhaaksi” tai ”hörhöksi” näiden aiheiden kanssa avautumisesta. Jos uskot viiden aistin ulkopuolella olevaan maailmaan se syö heposti muiden silmissä uskottavuuttasi. Tämä kaikki tuntuu itsestäni nykyään aika hölmön rajoittuneelta. Olen päässyt pois omista peloistani ja uskallan puhua kokemuksistani ääneen vaikka tiedänkin, että ehkä noin 90% tai enemmänkin, suomalaisista ei koe maailmaa samoin.
Merkki hulluudesta vai toisenlaisen maailman kieltämisestä?
Edelleenkin myös mielenterveyttä mittaavissa kyselyissä psykiatrin vastaanotolla on käytössä kaavake jossa kysytään mm. ”onko sinulla ollut yliluonnollisia kokemuksia” ja jos näin on niin tämä on siis yksi mahdollinen mielenterveysongelman oire. Tämä asia sisältää muutakin maastoa kuin vain mustan ja valkoisen ja tälle maastolle tahtoisin itse avata väylää, siksi haluan puhua myös erilaisista selittämättömistä ilmiöistä blogissani.
Mikä näissä kokemuksissa ja selittämättömissä asioissa on niin pelottavaa, että kulttuurimme ei edes salli kunnon keskustelua aiheesta? Television keskusteluohjelmissakin on yleensä vastakkain keskustelemassa tieteen nimissä ”tämän tyyppisille hölmöyksille”- naureskelijat ja sitten nurkkaan ahdetut jo valmiiksi hihhuleiksi leimatut, kenties kuitenkin aika paljon avarakatseisemman maailmankuvan omaavat ihmiset. Onneksi meidän kulttuuri-ilmapiiri on pikkuhiljaa aukeamassa hieman eri tavalla jo näille asioille. Se on täysin aistittavissa ja sitä kautta se luo vapaamman tilan ihmisille tutustua itseensä ja ympäröivään maailmaan avoimemmin.
Moni blogini lukija ja minut tunteva varmasti tietää oman ajatusmaailmani ja maailmankatsomukseni käsittävän ns. yliluonnolliset asiat hyvinkin luonnollisiksi. Minulle viimeisen kymmenen vuoden aikana elämässäni kokemani kokemukset ovat karistaneet minusta jatkuvan epäilijän ja vahvistaneet minusta sen sijaan uskojan.
Kuulun samaan joukkioon kuten suurin osa nykysuomalaisista, – en siis halua itseäni liitettävän uskonnollisuuteen mutta hengellisyys on minulle tärkeä asia. Itselleni hengellisyydeksi luokittautuu esim. kaikenlaiset nöyräksi tekevät, joskus aivan pyhiltä tuntuvat kokemukset. Vaikka sellaiset hetket kun koen, että rukouksiini on vastattu tai olen saanut todistaa asioita jotka todentavat viiden aistimme ulottumattomissa olevaa maailmaa.
Nuo kokemukset jättävät älyn ja järjen narikkaan ja saavat sielun soimaan. Noissa hetkissä ihminen voi kieltää kokemuksensa, yrittää ymmärtää sitä järjellä tai ottaa vastaan kaiken kuin lahjana, kiitollisena elämän ihmeestä ja arvostaa sen mysteeriä. Mitä avoimempi on mieleni, ja mitä pelottomammin uskallan nähdä maailman, sen moninaisemmaksi ja ihmeellisemmäksi maailma avautuu edessäni. Mitä avoimempi olen myös sen nautittavampaa on koko elämä.
Jossain vaiheessa minulle oli erittäin tärkeää pystyä ymmärtämään kokemiani asioita järjen kautta. Ristiriita kävi kuitenkin liian isoksi. Esimerkiksi silloin kun aloin nähdä enneunia, pienemmistä ja suuremmista lähipäivien aikana toteutuvista asioista, järkeni meinasi leimata minut hulluksi. Oli todella vaikea käsitellä noita kokemuksia niin kuin olin tottunut asioita käsittelemään, analysoimalla, pilkkomalla ne paloiksi, ja ymmärtämämällä noista paloista muodostuvia kokonaisuuksia osiensa summina.
Enneunet eivät mahtuneet mihinkään loogiseen järjestelmään johon pyrin niitä sovittamaan. Kuitenkaan en myöskään voinut kieltää kokemaani, ne olivat liian ilmeisiä ja ne jatkuivat tavattoman kauan kieltääkseni ne. Saatoin nähdä unia minulle täysin tuntemattomista ihmisistä kasvonpiirteitä myöten ja hetkeä myöhemmin nämä ihmiset ilmaantuivat elämääni. Näin ja koin myös puhelujen sisältöjä ja pienempiä tulevien päivien tapahtumia. Näin enneunia myös toisille, niin käsittämättömältä kuin se näin kirjoitettuna saattaakin vaikuttaa.
Kaikki tuo oli todella vaikea sovittaa ja integroida omaan minuuteen ja persoonaan kun se alkoi tapahtua. En ollut tottunut pitämään itseäni ihmisenä joka kokee ”yliluonnollisia” asioita vaikka olinkin mieleltäni erittäin avoin. Myös intuitio ja selvätietoisuus vahvistui noin kymmenisen vuotta sitten ja on jäänyt osaksi elämääni, täysin luonnollisena asiana.
Osalle tälläiset asiat ovat tavoiteltavia, ja osalle ne ovat häpeällisiä. Olen kuullut, että minulle ollaan oltu näistä ”kyvyistä” kateellisia mutta olen saanut myös suoraa puhetta siitä miten minua pidetään hulluna. Näissä asioissa onkin riskinsä. Ei pelkästään niiden asioiden omaksumisessa omaan elämään, mutta myös niiden vaikutuksen suhteen myös ihmissuhteisiin. Pelätään toisten hulluksi leimaamista ja joukosta ulos jättämistä. Ystäväpiiri saattaakin vaihtua kun oma maailmankuva kokemusten myötä voi radikaalistikin muuttua. Itse olen oppinut hyväksymään nämä asiat täysin luonnollisena osana elämääni enkä koe niitä nykyisin mitenkään outoina tai erilaisina. Huomaan niiden olevan outoja ja erilaisia vasta kun keskustelen henkilön kanssa joka ei ole sinut tälläisten asioiden olemassaolon kanssa.
Nykyään ihmettelen välillä miten erilaisissa todellisuuksissa ihmiset elävät. Tämä luo ymmärrettävästi ristiriitaa ja paineita monille olla oma itsensä. Suomessa on kasvava joukko jolle erilaiset olemassaolon tasot alkavat hiljalleen avautua. Ja tiedän, että hyvin monet eivät halua näistä asioista kovinkaan isosti muille puhua. Taustalla on edelleen pelko. Suomessa on tapana naureskella ja kiusata erilaisia toisenlaisia valtavirrasta poikkeavaa ajatusmaailmaa edustavia ihmisryhmiä julmallakin tavalla. Toisissa kulttuureissa ollaan avoimempia ja on täysin normaalia puhua esimerkiksi unennäöstä ja enteistä.
Suomessa kaikki tälläinen kuitataan helposti samaan kategoriaan ”hyväuskoisten ja hölmöjen huuhaaksi.” Itse olen kiinnostunut sekä tieteestä, että tieteelle selittämättömistä asiosta ja koen, että ne kertovat samasta maailmasta vain eri näkökulmista. Mielenkiintoisimpia ovat ne tutkimukset jolloin tiede pystyy selittämään jokin aiemmin käsittämättömän ja huuhaaksi leimatun ilmiön. Näitä tutkimuksia tulee koko ajan enemmän ja enemmän pikkuhiljaa nykyisin.
Olen näihin päiviin asti käynyt jonkinlaista sisäistä kamppailuakin siitä, miten paljon tuon blogissani ilmi uskomusmaailmaani. Varovaisuuteni aiheen parissa on ymmärrettävää ihan yleisen suhtautumistavan vuoksi mutta osittain se johtuu varmasti siitä, että vietin lapsuuteni erilaisuutta vierastavassa kasvuympäristössä. Sain kouluikäisenä leiman ”outo” joten siitäkin johtuen tietynlaisen ulkopuolisuuden tunteen välttely on osittain ymmärrettävää. Aika on kuitenkin kypsä jättää nuokin vanhat pelot taakse ja kirjoittaa täysin omana itsenäni itselleni tärkeistä ja luonnollisista asioista.
Tietynlaisten ilmiöiden kokeminen ei tee kenestäkään huonompaa tai hullumpaa, eikä myöskään parempaa tai kyvykkäämpää ihmistä. Lähinnä haluan puhuan näistä aiheista siksi, että ne voisivat muuttua tavallisemmiksi, arkisemmiksi, koska sitä ne mielestäni ovat ja ansaitsevat olla. Hyvin monet ihmiset voivat avautua näille asioille jos vain on kiinnostusta.
Näemme unia joka yö, käytämme intuitiota päivittäin. Mystiikka ja ”yliluonnollinen” ei rajoitu vain yksittäisiin kokemuksiin. Mitä aukinaisemmiksi aistit näille asioille avaamme sen tavallisemmaksi ne muuttuvat. Silloin on hyvä, etä kokemuksista voisi myös keskustella muiden kanssa.
Moni asia on hyvin lähellä arjessa ja nykyisessä jaottelevassa huuhaa/tiede kulttuurissa nämä asiat leimataan turhaan pelkästään tietynlaisten ihmisten ominaisuuksiksi ja asioiksi. Moni on kokenut yliaistillisia kokemuksia ja joutunut miettimään suhdettaan maailmaan sitä kautta joskus vakavastikin uudelleen. Yliaistilliselle asioille auki oleminen ei tee kenestäkään hörhöä tai huuhaata. Nämä leimat tulevat pelosta ja kertovat vain näistä leimaajista itsestään.
Koen, että tämä aihe on hyvä avata ilman sen suurempaa mystifiointia ja leimaantumisen pelkoa blogissanikin enemmän auki. Se tekee minulle kirjoittamisestani entistä luonnollisempaa ja voin toteuttaa itseäni blogissani entistä vapaammin. Lisäksi nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa keskenään kun puhutaan esim. mielenterveysasioista ja ns. ”yliluonnollisista asioista.” Siltikin, historian saatossa ja vielä nykyäänkin, ties kuinka monta aistit herkillä olevaa ihmistä on luokiteltu täysin syyttä hulluksi. Vain siksi, että valtaväestö ei koe maailmaa yhtä avoimesti…. Ja kuinka moni luokittelee tälläiset terveet kokemukset edelleen hulluutensa merkiksi kun ympäristö ei tue muuhun. Asenneympäristöä olisi hyvä muuttaa tässäkin ja jos näistä aiheista kirjoittaminen siihen auttaa niin olen tehnyt pienen osani.
Kiinnostaisi tietää mikä ylipäänsä ”henkisistä asioista” puhumisessa pelottaa? Onko se juuri hulluksi leimaamisen pelko? Koetteko, että kulttuurimme on liian rationaalinen ja sulkee asioita liikaa kokemusmaailman ulkopuolelle siitä syystä?
Ehkä meiltä puuttuu yhteiset, yksiselitteiset käsitteet, joilla voisimme keskustella näistä asioista.
Se voi olla näinkin. Ja uskontoon yleisesti liittyvät termit voi olla kuin punainen vaate joillekin.