Kaupallinen yhteistyö kirjakauppa Era Novan kanssa.
Omaa lempipuuhaani kevään ja kesän koittaessa on kerätä luonnonyrttejä. Sen lisäksi, että Suomen luonnosta löytyy valtavasti terveydelle hyödyllisiä yrttiteeksi, salaatiksi ja kylpyihin soveltuvia kasveja, niin myös luonnossa oleminen tekee hyvää terveydelle. Paras osuus yrttien keräämisessä minusta onkin se, että saan olla tekemisissä kasvimaailman ja luonnon kanssa. Luonnossa oleminen tekee aina hyvää ja mitä pidempään siellä aikaa viettää, sen parempi. Tuntuu, että luonnossa ollessani palaan samalla ”omaan luontooni” ja saan syvemmän yhteyden itseeni. Herkkyyteni ja aistini aukeavat entisestään. Luonnossa palaa ikään kuin tosiolemukseensa.
Olen valmistunut yrttien ja sienten keruutuoteneuvojaksi sekä luontoyrittäjäksi vuonna 2005 suorittaessani Piikkiössä luonto- ja ympäristöalan ammatillisen perustutkinnon. Vielä tuohon aikaan villiyrttien kerääminen ei ollut suosittua puuhaa, mutta nykyisin on toisin. Itse innostuin koulutuksen kautta valtavasti juuri villiyrttien keruusta jo tuolloin. Tutustuin terveysvaikutuksiin ja joka kesä olen kerännyt tietyt suosikit aina talven varalle. Erityisesti puna-apila, mesiangervo, peltokorte, kanerva ja ruusu ovat viime vuosina säilyneet minulle sellaisina mitkä vähintään kerään joka kesä talteen.
Minulla on ollut pitkään tarkoituksena hankkia kasvitieteilijä ja professori Sinikka Piipon Kasvien salaiset voimat-kirja itselleni. Tuo Sinikka Piipon asiantunteva kirja kertoo yksityiskohtaisesti luonnonyrttien terveysvaikutuksista ja käytöstä kautta historian. En ole vielä onnistunut hankkimaan tuota kirjaa, mutta sain nyt itselleni toisen Sinikka Piipon mielenkiintoisen kirjan: Kasvien maaginen maailma. Tässä kirjassa hän kertoo kasvien rituaalikäytöstä ja niiden erityisistä voimista. Sainkin lukea kirjasta, että joka vuosi tärkeäksi kokemani ja intuitiolla keräämäni mesiangervo on oikea rakkausyrtti.
Aiemmin tunsin vain sen luonnolliset vaikutukset särkylääkkeenä. Mesiangervo sisältää asetyylisalisylaattihappoa eli se on kuin luonnon oma särkylääke. Lisäksi mesiangervolla sanotaan olevan selluliittia poistava vaikutus joten se on siinä tarkoituksessa hyvä kylpyihin ja hauteisiin. Olen käyttänyt sitä mm. jalkakylvyissä ja teenä. Nyt tiedän sillä olevan kansanperinteen mukaan muunkinlaisia ulottuvuuksia.
Toinen hyvän makuinen kasvi jota olen kerännyt ja käyttänyt paljon on kanerva. Sen makeat pienet kukinnot toimivat hyvin uniteenä rauhoittavan vaikutuksensa ansiosta. Tässä Sinikka Piippo kuva kirjassaan Kasvien maaginen maailma kanervasta muun muassa seuraavaa: Kanerva parantaa muistia. Auttaa ylittämään egon kahleet ja lisää empaattisia kykyjä. Se ohjaa viisauteen, tuo lohtua ja parantaa ikävistä muistoista, auttaa vapautumaan vanhoista muistoista ja tekemään positiivisia muutoksia elämässämme.

Huomaan, jollain alitajuisella osalla tiedostaneeni näistä keräämistäni kasveista enemmän mitä tietoinen mieleni on tiennyt. Kun viritymme kasvien taajuudelle, voimme herkkyydellä aistia niistä niiden ominaisuuksia. Usein intuitiolla onnistumme valitsemaan juuri sen oikean ja tarpeellisen mitä kulloisellakin hetkellä tarvitsemme. Toki tarvitsemme myös lajituntemusta, ettemme vahingossa käytä jotain myrkyllistä kasvia. Mutta konkreettisen tietämyksen lisäksi on myös tärkeä oppia luottamaan sisäiseen tietoon. Meissä kun on valtavasti enemmän viisautta mitä tietoisella mielellä aina tavoitamme. Kasvien kautta voimme avautua enemmän näille herkkyyden laaduille mitä tietyt yrtit tukevat. Olikin hauska lukea miten kanervan ja apiloiden, joita myös keräilen paljon, sanotaan avaavan yhteyttä keijujen ja luonnonelementaalien maailmaan. Minä olen ollut aistivinani useana kesänä keijujen läsnäoloa. Uskoo ken tahtoo, mutta minä uskon ja aistin.
Ostin pari päivää sitten kaupasta rosmariinin ruukussa. Tunsin tarvitsevani siitä vahvistusta keskittymiskykyyn ja muistin tueksi. Rosmariinin vahvistaa näitä ominaisuuksia. Mielenkiinnosta luin myös mitä Sinikka Piippo puhuu kirjassaan rosmariinista. Hän suosittelee kirjassaan juomaan rosmariiniteetä ennen tenttiä ja opiskelujen tueksi. Sillä on myös puhdistavia vaikutuksia ja sitä on käytetty mm. Egyptissä rituaalisissa puhdistumisissa ja parantamistilanteissa. Rosmariinin sanotaan nopeuttavan sekä fyysistä ja emotionaalista parantumista. Sekä tuovan mm. järkevyyttä, itseluottamusta uskoa, iloa, keskittymiskykyä, energiaa, intoa ja rohkeutta.
Rosmariini on tällä hetkellä lempituoksuni joten siinä on selvästi jotain mitä tarvitsen juuri nyt. Myös tämä kohta puhutteli minua Piipon kirjasta rosmariinin kohdalla: Rosmariini on tärkeä vastuullisessa asemassa oleville naisille, jotka haluavat menestyä tai parantaa oman elämänsä hallintaa.

Minulla on ollut viime aikoina vahvasti tarve selkeyttää elämääni ja kotiympäristöäni. Luoda selkeyttä ja järjestystä joka tasolle. Rosmariinin ominaisuudet siis selkeästi tukee minua tässä intentiossa. Olen tuoksutellut sen ihanaa tuoksua nyt monena päivänä. Olen ottanut pienen nipun sitä mukaan jopa autooni. Hieron lehtiä sormien välissä jotta tuoksu vapautuu ja hengittelen näin tätä virkistävää tuoksua päivän mittaan.
Odotan kesää ja tulevia luontoretkiä. Tarkoituksenani on viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnossa. Luonnossa oleminen rauhoittaa hermostoa ja vähentää stressiä. Nykyaika älylaitteineen kaipaa juuri luonnon tuomaa vastapainoa mahdollisimman paljon. Pitkän talven jälkeen on ihanaa päästä retkeilemään ja yöpymään luontoon. Tämä Sinikka Piipon kirja tuo uutta inspiraatiota kasvien keräilyyn ja niiden käyttöön.
Toinen kirja missä kerrotaan kasvien käytöstä on Eeva Maria Leinon Paluu jumalattaren luontoon. Siinä yrttien maailmaa lähestytään mytologian kautta. Kirjassa on kuvattuna 26 jumalatarta ja jokaisen kohdalla tuodaan esille myös Suomen luonnosta löytyvien yrttien käyttöä. Voit lukea kirjasta herkullisia reseptejä ja ohjeita parantavien öljyjen ja suitsukkeiden tekoon. Kirjaan kuuluu myös 26 oraakkelikorttia joiden avulla voit saada alitajuista ohjausta myös yrttien käyttöön.
Osta tämä kirja omaksesi: eranova.fi

Näiden kirjojen ohella suosittelen ottamaan maastoon myös tunnistusta helpottavan kasveista kuvia sisältävän värikasvion, jos kasvit eivät ole entuudestaan tuttuja. Ja tutustumaan Suomen runsaaseen ja mielenkiintoiseen lajistoon heti keväästä alkaen. Toivotaan lämmintä, silti kasvien kannalta sopivasti sateita sisältävää ja pitkää kesää, jotta voidaan nauttia mahdollisimman pitkään luontoäidin tarjoamista aarteista.
Tänä kesänä uskoakseni tulen kirjoittamaan taas lisää yrteistä parin vuoden tauon jälkeen.
Tässä alla linkkejä yrtteihin liittyviin aikaisempiin kirjoituksiini.
Lue myös artikkelini:
Kirjakauppojen helmi; Tunnelmallisesta Era Novasta löydät persoonalliset lahjat
Voikukkia aamupalaksi
Rosmariinin tuoksu parantaa tutkitusti muistia
Timjamin vaikuttava aine auttaa jalkasienen hoidossa
Mesiangervo on luonnon oma aspiriini
Puna-apila on luonnon oma estrogeeni
Kanervankukkatee rauhoittaa
Korianteri on superyrtti
Yrttinen jalkakylpy
Laventeli rauhoittaa stressaantunutta ja ahdistunutta mieltä
Maitohorsmankukista kesäjuomaa
Tee itse orvokki&ruusuvesi
Nokkosensiemenistä voimaa väsymykseen
Sitruunamelissa lievittää ahdistusta
0 kommenttia