Kehon asentovirhe voi vaikuttaa perusturvallisuuden tunteeseen

Kaupallinen blogiyhteistyö: Suomen energiahoitajat

Kävin jokin aika sitten Suomen energiahoitajien energiahoidossa jossa hoidon tekijä Petri Filipczak lupasi korjata kehon asentovirheet ja purkaa tunneperäistä traumaa kehostani. Ennen hoitoa en tiedostanut näiden itseasiassa olevan aika pitkälti samaa asiaa. Hoidon jälkeen tietoisuuteni oli kasvanut asian suhteen huomattavasti ja tunsin kehossani miten aiempi virheasento oli vaikuttanut myös tunnemaailmaan. Kun tunnetaakkaa ja stressiä oli saatu kehostani purettua kehon virheasentokin korjautui samassa. 

Energiahoito alkoi sillä, että seisoin lattialla suorassa ja Petri katsoi kehoni asentoa. Hän totesi, että lantioni on vinossa niin kuin hän ajattelikin.

Se piti kyllä paikkansa. Jo reilu kymmenen vuotta sitten kalevalaisella jäsenkorjaajalla on todettu, että jalkani on ”eri pituiset.” Myös Wii pelin tasapainolaudalla seisoaessani suorassa lauta näytti minun olevan todella paljon kallellaan vasemmalle päin. Kun taas suoristin itseni niin, että tasapainolauta näytti ruudulla olevalla asteikolla olevan suorassa tunsin itse taas olevani täysin kenossa.

Olin tottunut asentoon siinä määrin, että suorassa seisominen tuntui kuin seisoisin vinossa…

Purentani on myös aina ollut vino. Olen saanut siitäkin diagnoosin, että se johtuu alunperin jalkojen virheasennosta. Keho koittaa kokonaisuudessaan hakeutua balanssiin ja epätasapaino lantionseudulla on siten vaikuttanut myös purentaan. Keho koittaa hakeutua tasapainoon korjaamalla virheasentoja jollain tavalla. Keholla on luontainen tarve olla suorassa mutta voi olla  mahdoton itsestään saada korjattua asentovirheitä. Siihen tarvitaan apua ulkopuoliselta.

Traumasta johtuvat tunteet on saattaneet lukittua kehoon erilaisiksi jännitystiloiksi ja niin oli käynyt minullekin.

Olen kokenut monta traumaattista tapahtumaa elämässäni ja tiesin, että niistä aiheutuneet tunteet ovat edelleen varastoituneet kehooni. Energiahoidon ja Petrin asiantuntemuksen kautta sain ison oivalluksen mitä se todella käytännöntasolla tarkoittaa.

Itse en osannut arvata kuinka suuri vaikutus traumoista johtuvilla jännityksillä on kehooni kokonaisuudessaan. Vasta hoidon jälkeen silmäni todella avautuivat ymmärtämään tätäkin puolta…

Petri auttoi minua purkamaan jännitys- ja stressitiloja kehostani jonka seurauksena kehoni suoristui! Koko hoidon jälkeisen päivän tarkkailin ihmeissäni sitä tunnetta miltä tuntuu seisoa ”jalat tukevasti maan pinnalla.” Se vaikutti myös mielialaan uskomattoman rauhoittavasti. Perusturvan tunteeni kasvoi yhtäkkiä.

”Seison tukevasti omilla jaloillani.”

Tunnen todella nyt mitä tuolla tarkoitetaan ja miten turvalliselta omassa kehossa oleminen voi tuntua. En ollut tajunnut miten paljon vinossa seisominen ja epätasapainoisesti painon jakautuminen vaikutti myös fyysisesti olotilaani. Miten paljon se vaikutti siihen, että siitä johtuen olo oli hieman hutera, arka ja epävarmakin… Olinhan aivan kallellaan ihan fyysisesti. Perus seisomasentoni oli, että olin aina nojaamassa vasemman lonkan päällä. Tälläinen asento ei lisää vakautta ja turvallisuuden tunnetta kehossa olemiseen.

Sehän jo tiedetään miten asentoa muuttamalla voi vaikuttaa suuresti omaan mielialaansa. Esimerkiksi jalkoihin katsominen tai ylöspäin katsominen saa aikaan täysin erilaiset tunnetilat. Paljon käytetään myös tietynlaisia voima-asentoja jos halutaan lisätä itsevarmuutta ennen esiintymistilannetta tai tärkeää suoritusta. Kehon asennoilla on todella suuri vaikutus ihan tutkitusti. Joten millainen vaikutus onkaan sillä asennolla jossa kehomme on normaalitilanteissa päivittäin…

Toki se vaikuttaa olotilaani myös, että noita tunteita purettiin kehosta mutta lopulta nämä ovat yhtä ja samaa asiaa. En voi olla ajattelematta miten paljon ihmisillä vaikuttaa kehon virheasennot myös siihen miltä heistä tuntuu. On tärkeää tiedostaa miltä tuntuu olla omassa kehossa. Se on iso juttu joka määrittää paljon myös koko elämämme laatua. Siksi siihen olisi hyvä hakea apua, mieluummin kuin vain tottua elämään haasteiden kanssa. Itselleni vaikeaksi asian on tehnyt se, että en ole löytänyt apua joka olisi vaikuttanut pysyvästi näihin virheasentoihin. Mutta nyt löysin sen ja siksi tahdon jakaa tiedon tästä muillekin!

Petrillä on yli kymmenen vuoden kokemus asentovirheiden korjaamisesta energiahoidolla. Hoidon aikana tunneperäisiä jännitystiloja vapautetaan kehosta jolloin keho pääsee palaamaan luonnolliseen asentoonsa. Suomen energiahoitajien asiakkailta on hoidettu vuosikymmenien aikaisia monenlaisia asentovirheitä.

64425069_850416935327909_6663723986892881920_n

Kun kehossa on asentovirhe, niin se hakeutuu jatkuvasti siihen tilaan johon jännitykset sen pakottavat. Sain itse näyttelijäopinnoissa kuulla opettajaltani aina siitä, miten minun pitäisi vetää olkapäät taaksen. Ne olivat kääntyneet eteenpäin ikään kuin sydämen suojaksi. Olen joutunut kokemaan suurta väkivaltaa juuri rintakehän alueelle joten asento oli luonnollinen kehon suojautumiskeino. Koitin parhaani mukaan tiedostaa olkapäiden asennon ja vetää niitä aina taaksepäin mutta se tuntui jopa kivuliaalta. Oli mahdotonta pitää olkapäitä takana ilman jatkuvaa ponnistelua. Asentovirheen omaavan ihmisen on vaikea muuttaa asentoa tahdonvoimalla. Vaikka sen saisikin hetkllisesti ”ruotuun”, keho vetää itsensä takaisin samaan asentoon.

Jännitystilojen purkaminen kehosta on ainoa pysyvä ratkaisu virheasentojen korjaamiseksi.

Nyt kun jännityksiä lantionseudulta on saatu oikeasti purettua jalkani ovat paljon tasaisemmin  maan kamaralla. Huomaan kuitenkin, että vielä jonkin verran keho meinaa hakeutua hieman vinoon asentoon. Vuosikymmeniä olleita jännityksiä ei kehosta puretakaan älttmättä yhdellä istunnolla joten aijonkin mennä vielä muutaman kerran uudestaan energiahoitoon Petrin pakeille.

Kehomuisti on vahva, ja sille pitää antaa aikaa asettua uuteen tilaan.  Tähän uuteen on tottumista. Ja vaikka tämä uusi tuntuukin uskomattoman hyvältä ja luonnolliselta niin se on kuitenkin täysin uusi olemisen tila itselleni. Alan oikeasti tuntea millaista on elää terveemmässä kehossa.

Uskon, että monilla voi olla vaikeuksia päästää irti vanhasta ja parantua. Vanha tuttu on aina turvallisempi kuin uusi. Mutta jos todella haluat parantua niin suosittelen erittäin vahvasti Suomen energiahoitajien hoitoa koska sen jälkeen mikään ei välttämättä ole ihan ennallaan vaan ehkäpä paljon paremmin. Itse ainakin voin tuon energiahoidon jäljiltä todella paljon paremmin ja se on ihan fyysiesti todennettavissa kehon asennostakin.

Petri Filipczakin ja Miia Varpalahden oma hoitotila sijaitsee Helsingissä. Varaa aikasi heille tästä.

Suomen energiahoitajien koulutettuja energiahoitajia on ympäri Suomea.
Katso hoitajalistalta lähin hoitajasi ja varaa aikasi heidän kotisivuiltaan.

Lue myös artikkelini:
Energiahoidoista apua tunnetraumojen purkamiseen
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista
Sabotoiko varjominä onneasi?
Rukousten korut luodaan pyhien sanojen voimalla

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *