Kun elämä laittaa hiljaisen vaihteen päälle sillä on eniten asiaa

Minut on monta kertaa laitettu ikäänkuin sivuun elämästä. On ollut pitkiäkin vaiheita jolloin olosuhteiden pakosta olen erakoitunut. Olen aina nauttinut yksinolosta mutta silloin kun siihen pakotetaan, kun valinnan mahdollisuus tavata ystäviä viedään pois, se alkaa tuntua epämiellyttävältä, raskaalta ja vaikealtakin. Ei ole kuitenkaan vaihtoehtoja. Olen näiden aikakausien aikana oppinut ja oivaltanut asioita joita en olisi muuten suostunut katsomaan. Kun elämä haluaa laittaa hiljaisen vaihteen päälle niin silloin sillä on eniten asiaa.

Nykyään puhutaan paljon henkisestä kasvusta. Siitä puhuttaessa siihen liitetään usein paljon erilaisia hoitoja tai kursseja tai oheistoimintaa. Kivet ja yksisarviset on myös joidenkin ”henkisten ihmisten” vakiokamaa. Itselläkin on ollut kaikenlaisia vaiheita mutta lopulta totuus on löytynyt kaurapuurosta, siis peruasioista. Minulle puhuttelevin totuus piilee niissä kaikkein yksinkertaisimmissa asioissa. Ne minkä päälle ei saa glitteriä, ne jotka on sitä arkisinta totta elämässämme. Itse karsastan henkisen kasvun puhetta erillisenä ilmiönä. En osaa nähdä henkisyyttä irti arjesta, vaikka erillään pyykkien viikkaamisesta. Henki on meissä, hengitämme, olemme siis henkisiä koko ajan. Ei ole erikseen tekemistä tai asiaa jonka parissa meistä tulee enemmän henkisiä.

Henkiseen kasvuun liitetään myös ego. Usein puhutaan että, egosta pitää pyrkiä eroon tai sen ei saa antaa hallita. Ehkä ego voisi olla myös synonyymi niille ominaisuuksillemme jotka eristävät meidät yhteydestä muihin kuten ylpeys, pelot ja ennakkoluulot. Omassa maailmankuvassani ego on yhtä kuin persoonamme ja jos sitä vastaan lähtee taistelemaan saa aikansa lahjakkaasti kulumaan hukkaan. Miksi taistella jotain vastaan joka on samaa kuin ihminen itse?

Kun ystävystymme eri osien, niiden epmiellyttävienkin tunteidemme kanssa ja hyväksymme oman ihmisyytemme kaikkineen, taistelut lakkaa ja tilalle tulee rauha. Hyväksyntä vapauttaa. Ego voi olla matkakumppanimme, jonka juttuja pitää oppia kyseenalaistamaan ja jonka opetuksia voi oppia arvostamaan. Mutta pois sitä ei saa ihmisyydestä.

Henkisen kasvun mittarina ei ole  mielestäni olennaista käsitteet tai kurssit. Emme me voi ihmisinä kasvaa itsemme ohi tai yli sen mihin olemme valmiit vaikka kuinka houkuteltaisiin tai harrastettasiin ”henkisyyttä.” Pakottamalla ei saa yleensä mitään hyvää aikaan. Mielestäni se mitä ihminen on löytänyt sisimmästään ja kuinka tietoisesti ja selkeästi hän ilmaisee sitä maailmaan yleensä toiminnan kautta kertoo minulle siitä kuinka hyvin ihminen täyttää oman mittansa. Oma elämämme on se puumerkki jonka tänne jätämme ja vain olemalla rehellinen, aito oma itsemme se toteutuu. Henkisyyden trendikkyyden taakse on myös helppo paeta vastuuta omasta elämästään.

DSC_0208.JPG

Ihminen joka pystyy olemaan itsensä kanssa yksin hiljaa kasvaa omaan mittaan ja voimaansa rauhassa, ilman sen suurempia fanfaareja eikä niitä toden totta todelliseen hyvinvointiin edes tarvita. Hyvinvointi on ennen kaikkea kykyä olla läsnä kuluvassa hetkessä. Kun ei ole kiire pois itsestään ja tunteistaan voi huomata saavuttaneensa tasapainoa ja rauhaa.

Kokemukseni mukaan mikään ulkopuolinen taika ei saa samaa aikaan. Tottakai eri asioiden kautta voimme tutustua itseemme, saada kokemuksia hyväksynnästä, tulla nähdyksi, mutta siinäkin tulemme ennenkaikkea nähdyksi itsellemme. Kun hyväksyy itsensä on helppo elää sopusoinnussa maailman kanssa. Joskus tarvitsemme peilausta siihen muilta mutta lopullinen työ on tehtävä itsensä kanssa. Yksin.

Kun oppii arvostamaan itseään ja kestämään omaa seuraansa ilman virikkeitä silloin löytää helpommin paikkansa. Itseänsä ei voi loputtomiin muuttaa, mutta itseään voi opetella hyväksymään rajattomasti. On hienoa, että kasvamista voi harjoittaa yhdessä, vapaasti, mutta itseäni harvemmin on todella vienyt eteenpäin mitkään kurssit tai markkinat. Yksinäisyys ja hiljaisuudessa vietetty aika jakelee taas aina yllättäviä lahjojaan. Pysähtyminen on vienyt minua paradoksaalisesti aina eniten eteenpäin.

Hyvinvoinnin_bannerit_alehdet_300x250
Henkinen kasvu on paranemista menneistä kivuista ja paraneminen tekee usein kipeää. Yksinäisyys jättää meidät paljaaksi tuolle kivulle. Kukaan ei voi poistaa meiltä omaa sisäistä tuskaamme mutta moni voi viedä meidät hetkellisesti pois siitä. Henkinen bisnes perustuu mielestäni juuri tuohon. Haluamme kuulla vain sen mikä tuntuu helpolta ja sen minkä oma mielemme on valmis hyväksymään. Haluame myös kuulla usein sen minkä haluamme kuulla. Ja voimme valita sen mikä kaikesta saatavilla olevasta on sitä ”itselle sopivaa henkisyyttä.”

Todellinen kasvu ei kuitenkaan tapahdu kivalla mukavuusvyöhykkeellä ja ennakkosuunnitelmien mukaan valmiiksi pureskeltuna. Jos asioilla on hintalappu, lupauksilta odotetaan katetta.  On mielestäni turha syyttää  henkisten kurssien tarjoajia keskeneräisyydestään, koska hekin ovat kasvun matkalla omassa kohdassaan. Minkäänlainen vastakkain asettelu ei lisää hyväksyntää. ”Mikä minä olen tuomitsemaan toisen varjon kun en itsekään ole tutustunut kaikkiin omiini.”

Yksinäisyys paljastaa omat kätketyt helmemme. Kun pääsee itsensä vastustamisesta myötävirtaan voi soljua paikkoihin jotka alkavat näyttää kauniilta ja tuntua hyvältä. Omissa nahoissa oleminen alkaakin olla kotoisaa eikä kaipuuta jatkuvaan muutokseen ja virikkeisiin enää ole. Koti on löytynyt omasta itsestä. Turvapaikka on tässä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *