Laskeudu pehmeästi jouluun yin-joogan avulla

Joulu on otollista aikaa oppia rentoutumaan. Joulussa ainakin itselleni rentoutuminen, pysähtyminen ja hyvä olo ovat koko juhlan A & O. Jos jouluna joutuu stressaamaan, joulu ei tunnu miltään. Joulumieli tulee parhaiten kun päästää irti suorittamisesta ja kiireestä. Aina se ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Tiedän sen itsekin millaista on kun päässä surraa tuhat ja sata asiaa ja stressi meinaa pukata päälle. Asiat ei kuitenkaan helpota tai hoidu sillä että pyörittelemme ajatuksia ees ja taas, se vain kuormittaa meitä. Kaikki yleensä järjestyy vähemmälläkin höösäämisellä. Ota itsellesi hetki aikaa ja opeta itseäsi pysähtymään ja päästämään irti stressistä. Laskeudu tähän hetkeen kuuntelemaan omaa kehoasi ja antamaan rauhan laskeutua niin mieleen kuin koko kehoonkin.

Kuuntele itseäsi, mitä kehosi haluaa viestittää. Millaisia asioita ja mitä huomiota se kaipaa sinulta? Onko niskat jumissa ja oloasi voisi kohentaa pieni taukojumppa silloin tällöin työn lomassa? Vai kiristääkö selkää? Kivut voivat olla myös henkisiä. Saattaa olla että kannat jonkun muun henkistä taakkaa ja selkäsi kipeytyy siitä. Nyt on hyvä hetki tullla tietoiseksi kaikesta kuormasta joka ei oikeasti edes kuulu sinulle ja jättää se pois.

Yin-jooga on toiminut itselleni aivan uudenlaisen kehotietoisuuden ja hyvän olon avaimena. Elämässäni oli aika kun joogasin päivittäin ja silloin oloni oli parempi kuin koskaan. Viimeiseen kolmeen vuoteen en ole yin joogaa juurikaan tehnyt ja sen todellakin huomaa kehossa. Joka paikkaa kiristää ja olo on kuin rautakangella. Tuntuu, että olen palannut siihen alkupisteeseen josta silloin aikaisemmin aloitin. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa matkaa oman hyvinvoinnin pariin.  Yin-jooga kuuluukin omaan jouluuni lempeänä herättelijänä ja omien lastieni purkajana mitä viime aikoina on tullut kerättyä kehoon.

IMG_20151206_153904.jpg

Yin joogassa venytystä tehdään monta minuuttia yhtäjaksoisesti. Parhaimmillaan mahdollisimman pitkään, kolmesta minuutista jopa 20 minuuttia. Pitkien venytysten tarkoituksena on notkistaa sidekudoksia joihin ei lyhyemmillä venytyksillä pääse käsiksi. Anna kehollesi aikaa. Jännitykset ovat saattaneet kerääntyä pitkän ajan kuluessa kehoosi, niitä ei silloin myöskään pureta sieltä hetkessä. Yin jooga harjoituson kokonaisuudessaan lempeä ja samalla se vie eteenpäin koko ajan, pakottamatta.

Kehon jännitykset varastoi yleensä paljon tunteita ja kun niitä lähtee purkamaan saattaa esille nousta mitä moninaisempi tunteiden kirjo. Itkua, nauru, vihaa, turhautumista, kiukkua ja monen monta muuta mielyttävästä epämiellyttävään tuntemukseen. Tunteiden tarkoitus on kuitenkin harjoituksen aikana antaa tulla ja mennä. Jos hetkessä nousee surua, ja se nostaa kyyneleet silmiin se on hyvä sallia. Seuraavassa hetkessä alkaakin naurattaa kun surun takaa löytyy iloa. Tunteet on kuin virtaava vesi parhaimmillaan, ne soljuu elävänä ja vapaana meissä ja niin niiden on tarkoituskin. Mitä pidempään jotakin tunnetta kehossa on varastoinut sen vahvempana se sieltä hetkellisesti nousee. Anna tunteidesi tuntua niitä arvottamatta  tai estelemättä. Ne menee ohi ja sieltä takaa nousee taas jotain muuta. Alat saada yhteyden omiin tunteisiin näiden kehollisten harjoitusten kautta ja sitä kautta syvemmän yhteyden itseesi. Yin-jooga avaa meille portin itsetuntemukseen kehollisen väylän kautta.

Yin jooga harjaannuttaa oman kehon tuntemusten kuuntelemiseen ja kasvattaa kärsivällisyyttä. Se on väylä tämän hetkiseen kokemiseen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tietoinen omien ajatusten sekä tuntemusten tarkkailu tuomitsematta niitä, luonnollinen avoimuus ja uteliaisuus sekä 100% läsnäolo hetkessä luovat täyteläisen harjoituksen. – Ihanan kauhea yin

Joskus venytykseen laskeutuminen voi tuntua haastavalta. Olo saattaa tuntua sietämättömän kärsimättömältä alkuun. Varsinkin jos venytys tuntuu hieman epämukavalta kaikkine sen nostamine tunteineen siinä ei mielellään haluaisi olla alkua pidempään. Vaiva kuitenkin palkitaan melko nopeasti. Ainakin itselläni kun pääsen yli pahimman vastustuksen ja maltan hengitellä rauhassa, venytys avaa syvältä jotain lukkoja. Pikkuhiljaa olo rentoutuu ja muuttuu levolliseksi. Venytyksestä tulee todella miellyttävää ja tuntuu että siitä ei haluaisi lähteä pois. Venytyksen jälkeen olo saattaa olla todella raukea. Harjoituksen jälkeen onkin hyvä olla hetki hiljaa. Makailla paikoillaan, antaa olojen tasoittua ja rauhoittua kuuntelemaan miltä kehossa tuntuu nyt kun olet antanut sille huomiotasi.

joulu
Venytysten ei ole tarkoitus sattua tai tuntua tarpeettoman epämukavalta. Kehon on tarkoitus antaa olla mahdollisimman rento ja venytyksen on tarkoitus antaa tuntua passiivisena, sitä suorittamatta. Yin joogassa käytetään paljon erilaisia apuvälineitä mutta olen tehnyt kotioloissa ilmankin. Omaa kehoa kuunnellen ja kehon omaa luonnollista painoa apuna käyttäen. Tärkeintä tässäkin on kuunnella itseä, mikä tuntuu hyvältä ja luontevalta. Kotoa löytyy esimerkiksi tyynyjä joita voit yinissä käyttää apuna helposti.

Jos keho on erityisen jumissa saattaa olla hyvä idea käydä ensin hieronnassa jotta voisi rentoutua paremmin näihin venyttäviin liikkeisiin. Yin jooga mahdollistaa erittäin mielenkiintoisen matkan itseen ja omien alas painettujen tunteiden pariin. Yin joogaa voi tehdä meditatiivisena harjoituksena, yöunien parantamiseen ja oman kehotietoisuuden lisäämiseen.  Yin jooga kehittää oman kokemukseni mukaan kärsivällisyyttä, kehotietoisuutta ja itsensä kuuntelemisen taitoa. Suosittelen sinua tutustumaan lisää yin joogaan ja kokeilemaan sitä asiantuntevan opettajan johdolla esimerkiksi online-tunnin muodossa. Toivon sinulle ihanaa joulunaikaa yin joogan ja oman hyvinvoinnin parissa.

 Yin joogatunnille pääset vaikka heti rekisteröitymällä  Yogobe palveluun joka tarjoaa joogan online-tunteja. Voit tutustua palveluun  maksutta koodilla KULTAINENSULKA kahden viikon ajan. Koodi toimii ainoastaan uuden tilin luomisen yhteydessä eli se kirjoitetaan Lahjakortti-kohtaan rekisteröitymisen alussa. Jo olemassa oleviin tileihin koodia ei siis voi yhdistää. Kokeilu ei sido mihinkään eli ilmainen jakso loppuu automaattisesti kahden viikon jälkeen.  Myös youtubesta löytyy Yin-jooga videoita kuten tämä https://www.youtube.com/watch?v=MOFnH1bVWmQ

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *