Olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että olen oppinut tunnetasolla kohtaamaan toisen ihmisen. Se on tuonut minua lähemmäs toisia ihmisiä ja vaikeista hetkistä onkin tullut arvokkaita. Vieläkin on pelottavaa olla haavoittuva ja tehdä virheitä. Olla osaamaton ja vajavainen tunteiden kanssa. Oma suhteeni vihaan ja rajoihin on pitkän jumppaamisen kautta tuonut rohkeutta olla rehellinen niistä. Olen huomannut, että kun on paljon harjoitellut ja halunnut tulla hyväksi,  niin välillä on suuri pettymys huomata ettei aina ymmärrä tai sivuuttaa omat tunteet sekä rajat. Eikö minun jo pitäisi tai tulisi osata ilmaista niitä. Näin puhuu minussa kriittinen osa, joka toivoisi, että ei enää niin tapahtuisi. Ei ole täydellistä ja välillä jälkeen päin vasta oivallan tai ymmärrän menneeni miellyttämisen mukana.

Kasvuni on opettanut minut antamaan toiselle sitä, mitä itse tarvitsen

Parisuhteessahan on tyypillistä, se että toisen tarpeisiin vastaaminen ja myötätuntoinen kohtaaminen voi olla vaikeaa. Viimeisin parisuhde keskusteluni nosti monenlaisia tunteita ja niistä puhuminen auttoi meitä löytämään yhteyden. Välillä olimme toisiamme vastaan ja huomasin sen. Emme olleet samalla puolella vaan menin eri minätiloissa, jotka halusivat tulla nähdyksi. Puhuimme kuitenkin peloista, tarpeista ja tunteista joita keskustelussa heräsi. Kun uskaltauduin olla myös ei niin täydellinen vuorovaikuttaja, niin siitä alkoi aueta tilaa sille, joka kuuntelee.

Minua ärsytti, että toiselle heräsi edelleen pelkoa meidän välillä tapahtuneesta tilanteesta ja koin syyllisyyttä sekä riittämättömyyttä. Enkö ole tehnyt tarpeeksi enkö ole jo pyytänyt anteeksi loukkaavaa käytöstäni? Tässä kohtaa muistin ja ymmärsin, että ehkä en ole tunne tasolla kohdannut kumppaniani. Olenko vain pyytänyt anteeksi ja sanonut, ettei tarkoitukseni ole ollut loukata. Vaikka tuo lause kuulostaa kauniilta, se ei vielä ole tunne tasolla riittävää. Makasin lattialla keskustelumme aikana ja kun tajusin, että minun on tarkasteltava enemmän omaa osuuttani tilanteeseen ja kohdattava toinen tunne tasolla, niin herkistyin itsekin. Melkein itkin kun sanoin, että olen pahoillani siitä, että olen aiheuttanut hänelle tällaisen kokemuksen. Tunsin siis sen mitä hän tunsi ja se välittyi kumppanilleni. Nousin ylös lattialta puhumaan hänelle ja näin alkoi hänen kokemuksensa saada tulla nähdyksi.

Hyvä tarkoitus ei poista kipeää kokemusta

Muistan että minun läheiset naiset sanoivat minulle usein kun kerroin, että minua on sattunut, ettei toinen varmasti mitään pahaa tarkoittanut. Minun loukattu kohtani ei siis ole tullut nähdyksi ja kuulluksi. Olen vain tulkinnut väärin ja minun on sen kanssa oltava yksin. Tämä lauseet opettivat siis kätkemään kivun ja sietämään vain, kun ei toinen mitään pahaa tarkoita. Olen kohdannut tätä aikuisenakin ystäviltä ja muilta ihmisiltä vähän eri sanoilla. Minun kokemuksiin ei toisella ole ollut osuutta, koska hän ei ole sitä tarkoittanut. Se on tuntunut surulliselta, että olen jäänyt noissa hetkissä tunnetasolla yksin. Haluan itse luoda sellaisia kohtaamisia, joissa tullaan kuulluiksi ja nähdyiksi, vaikka ei olisi ollutkaan tarkoitus satuttaa. Tässä maailmassa sivuutetaan itse ja toisten toimesta tunteita ja herkkyyttä, jonka tulisi olla osa ihmisyyttä.