”Muista, että paras ihmissuhde on sellainen, missä rakkaus ylittää tarvitsevuutenne toisianne kohtaan.”

-Dalai Lama

Menetin, koska olin rehellinen. Menetin kaiken rehellisyydelläni, joka vei minut siihen, että hyväksyin omaa keskeneräisyyttäni niin radikaalilla tavalla, että saatoin menettää.

Tämän seurauksena olin valmis kohtaamaan syvää kipuani, josta aloin puhdistua. Se hälveni pala kerrallaan. Tuo prosessi näytti minulle miten se toimi. Ymmärsin.

Olen kuullut sanonnan, että ”Rajat eivät ole muureja, joita toistemme eteen rakennamme, vaan ne ovat reitti sinne missä ovi on.”

Kun olen seurannut rajojani, en löytänytkään sitä, että joku toinen pääsisi ensisijaisesti sisään, vaan että pääsinkin itse sisään.

Toiveet ja halut, jotka myös muodostavat rajojani, ovat ilmaisussani ne elettyäni jättäneet minut lopulta yksin. Kun olen jäänyt tällä tavoin yksin, on sen merkitys käytännössä ollut se, että valitsen ehdoitta täysin itseni.

Kun olen valinnut itseni ja näin jäänyt yksin, on se synnyttänyt surun siitä, että ulkoinen ei ole voinut vastata rakkauden kaipuuseeni. Näin olen alkanut puhdistua rakkaudettomuudesta.

Rajani veivät minut siis itseni äärelle, jossa ymmärsin, että en ollut ottanut itseäni vastaan. Tämä on paradoksi, jossa rajojen avulla valitsemalla itseni oivallankin hylänneeni itseni ja tämän hylkäysoivalluksen kautta ymmärrän lopulta olla itselleni.

Itseni vastaanottamisen sijasta olin reagoinut ulkoiseen ja siten paennut, joka puolestaan on paljossa luonut sen, että pelkoni toteutuivat – lähinnä hylkäys ja yksin jääminen. Toisin sanoen erillisyys.

Olen kuullut sanonnan:

”Kukaan toinen ihminen ei anna sinulle rakkauttaan, vaan toinen voi ainoastaan muistuttaa sinua siitä mitä rakkaus on.”

Tämä sanonta oli tietyssä vaiheessa väkivaltaa itselleni. Se oli liikaa sille osalle minussa, joka kaipasi rakkautta ulkopuolelta.

Nyt ymmärrän, että rakkaus ei ole ensisijaisesti ulkopuolellani. Se on sisäpuolellani. Enkä ole voinut tätä prosessia kiirehtiä. Kaikki vaiheet ovat sallitut ja kuuluvat asiaan.

Jos elän rakkaudessa, mitä todennäköisemmin vierelläni on myös ihmisiä, jotka haluavat matkata myös sinne, koska itse heijastan tuota rakkautta.

Rakkaus ei ole minulle ainoastaan ihania tunteita tässä yhteydessä, vaan se on sitä, etten hylkää itseäni, enkä toista. Tämä on kivuliainta ja vapauttavinta mitä tiedän. Tässä lepää elämäni tarkoitus.