Sabotoiko varjominä onneasi?

Toistuuko tietty kärsimystä aiheuttava kaava ihmissuhteissasi tai muulla elämän osa-alueella? Tuntuuko, että sinulla on jokin kirous joka vetää puoleensa näitä tiettyjä hankalia tilanteita eikä sinulla ole niihin valtaa? Tai onko sinulla vaikeuksia ottaa rakkautta vastaan elämässäsi? Oletko tavannut hyviä ihmisiä mutta et osaa ottaa vastaan sitä mitä heillä on antaa? Tälläisessä tapauksessa varjominäsi saattaa olla ohjaksissa.

Varjo on ollut  suojelija jonka tarvitsimme joskus. Mutta nyt tuon suojelijan voimat pitää meitä pimeydessä. Kun tulemme tietoiseksi oman varjomme toiminnasta voimme vapautua siitä.
Varjominän ilmentymät itsessä heijastetaan paradoksaalisesti yleensä ympäristöön. Kaikki se mitä ei haluta tunnistaa itsessä projisoidaan toisiin. Kuten varjo näkyvässä maailmassa myös sisäisyydessä se on heijastus ulkopuolellamme. Ihminen ulkoistaa ikävät ja kielletyt tunteet ulkopuolelleen jotta niiden kanssa ei tarvitsisi käydä vuoropuhelua tai tulla toimeen. Jotta varjominä lakkaa hallitsemasta se kuitenkin tulisi tunnistaa, toimintamallit tiedostaa ja integroida itsemyötätunnolla itseen jotta perssoona voi alkaa toimia täydellä potentiaalillaan tietoisemmin valosta ja omaa hyvinvointia puoltavasta elämänvoimasta käsin.

Varjossa on monia kiehtovia elementtejä. Olin itsekin niiden pauloissa aiemmin. Tunnistan edelleen miten varjo saattaa koittaa hetkessä kuorruttaa asioita nostalgian tai tietynlaisen rappioromantiikan kautta. Se saa tietyt tumman puhuvat asiat tuntumaan houkuttelevilta ja valoisaan lempeyteen liittyvät asiat nostattavat ärtymystä ja vihaakin. Kiltteys on jotain mitä varjo ei siedä.

Myötätunto itseään kohtaan on varjominälle tuntematon asia ja kateissa. Varjosta toimiva ihminen tuomitsee itseään. Kun ei ole myötätuntoa itseään kohtaan niin sitä ei pysty kohdentamaan muihinkaan. Ei varsinkaan heihin jotka muistuttavat varjon takana olevaa omaa puhdasta minuutta. Varjominä saattaa kokea vihaa ja ärtymystä siitä, että joku muu on saanut yhteyden itseen. Joku muu on uskaltanut luopua varjon turvasta. Varjominää pelottaa liikaa antaa ohjia pois tiedostamattomalta joten se suojaa itseään defensseillä jotta pystyisi pysymään jatkossakin piilossa.

Varjominä operoi häpeästä, vihasta, itsetuhosta, halveksunnasta, katkeruudesta, kateudesta, vaille jäämisestä, hyätyksi tulemisen haavasta ja muista kipeistä ja yleisesti kielletyistä tunteista  käsin. Nämä tunteet eivät ole voineet integroitua lapsuudessa terveeseen minuuteen luonnollisina osina, koska ympäristö on opettanut useimmille etteivät ne ole sallittuja. Tällöin meissä toimii valo ja varjo erillisinä osina, joista emme ole aina edes tietoisia. Käytöksemme ei ikäänkuin ole käsissämme. Tai elämäntapahtumat ajavat usein kaaokseen.

Varjominä hallitsee yleensä niiltä ihmisyyden ja elämän osa-alueilta joilla ei ole lupa olla näkyvillä. Näemme tämän esimerkiksi siinä miten uskonnollisissa yhteisöissä aikuisten seksuaalisuus toimii varjon puolelta erittäin tuhoisalla tavalla kohdistuen usein pikkulapsiin.

Varjo sabotoi onnemme

Jos emme tule tietoisiksi niistä varjoista jotka tulevat oman onnemme eteen kierrämme loputtomasti kehää ehkä samojen toistuvien ongelmien kanssa. Kun ymmärrämme varjomme toimintamekanismeja tulemme yhä tietoisemmiksi, että lopulta olemme oman elämämme ohjaksissa enemmän kuin aiemmin tiedostimmekaan. Tietoisuus itsestä auttaa ohjaamaan elämää haluttuun suuntaan. Tottakai aina tapahtuu odottamattomia käänteitä mutta miten suhtautdumme niihin on paljon omissa käsissämme. Tai miten paljon hyvää ylipäänsä pystymme sallimaan itsellemme, vain itse voimme vaikuttaa siihen lopulta.

”Ennen kuin  teet alitajuiset toimintamallisi tietoisiksi ne ohjaavat elämääsi ja kutsut sitä kohtaloksi.” – C. G. Jung

 

Varjon muodostaa kaikki kielletyt kokemukset ja tunteet joista syntyy häpeä. Varjo on osa ydinminuuttamme ja se on terve osa meitä kun ymmärrämme sen positiivisia puolia. Varjomme on aina olemassa mutta emme välttämättä tarvitse sen suojelusta. Varjominän ei tarvitse tulla esiin kun itseä suojelee terveen minuuden terveet rajat. Jos taas ylittää omia rajojaan joutuu energiansa tankkaamaan jatkuvasti varjon puolelta. Omien voimavarojen, henkisten haavojen ja tunnistaminen auttaa rakentamaan ja eheyttämään elämäämme sellaiseksi jossa voimme toimia tietoisemmin oman hyvinvointimme hyväksi.

Suomen-energiahoitajat-hoitajabanneri-300x400px

Olemme energiaolentoja ja tarvitsemme käymisvoiman aina jostain. Kun ruokimme itseämme hyvillä ihmissuhteilla, terveellisillä elämäntavoilla, huolenpidolla ja pitämällä itsemme turvassa saamme elinvoimamme kasvuun ohjaavasta tietoisemmasta minästä.

Varjot lakkaavat olemasta varjoja kun niille näyttää valoa

Rakkaus kumpuaa aina sisältä ja jos varjomme hallitsee meitä olemme alkaneet uskomaan enemmän pimeyttä joka ei välttämättä ole edes omaamme. Suvussa kulkee aina tietty perimä ja me perimme tietyt tavat ja mallit käsitellä asioita. Nuo tavat eivät aina ohjaa meitä kohti hyviä ihmissuhteita ja rakkaudellisuutta vaan saavat meidät sulkeutumaan tai suorastaan väistelemään onnea.  Oman varjon yksi osa voikin olla valaisematonta taakkasiirtymää. Oletko tunnistanut omat selvitymiskeinosi, ja voisitko luopua niistä?

Kun haluaa muuttaa elämäänsä on astuttava tuntemattomalle vyöhykkeelle. On uskallettava kohdata ne voimat jotka saavat meidät välttelemään muutosta. Varjo toimii usein portinvartijana uuden edessä. Se ottaa ohjat jos pelko ohjaa liikaa meitä. Se saattaa vetää portin uuteen ja parempaan kiinni suoraan nenämme edestä. Jäämme portin taakse ihmettelemään mikä meitä pidättelee kun emme pimeydessämme näe omaa varjoamme.

Varjo on se osa meissä josta emme ole tietoisia. Voimme tarkkailla itseämme ja tulla tietoisiksi tästä osasta lukemalla varsinkin niitä toimintatapoja joilla itse sabotoimme omaa onneamme. Luulemme elämän kohtelevan meitä kaltoin mutta oikeasti meillä on enemmän ohjaksia käsissämme kuin tiedostammekaan. Kaikki voima ohjata omaa elämää kumpuaa tietoisuudesta käsin. Kun alkaa tiedostaa itseään tulee kasvokkain myös niiden piirteiden kanssa jotka mieluummin projisoisi muiden ongelmiksi tai jotka tuntuu erittäin epämiellyttäviltä. Varjominä on näissä kohdissa vahvimmillaan. Varjominä haluaa pysyä piilossa joten se on kehittänyt ovelia strategioita siihen millä tavalla se pysyisi huomaamttomana. Varjo saa voimansa tiedostamattomuudesta. Ja tietoisuuden valo nostaa sen esiin.

Kun kuljet halki varjojen laakson muista, että varjot muodostuvat valon seurauksena.

Kukaan toinen ei voi koskaan saada meitä uskomaan, että olemme rakkauden arvoisia.
Varjominä saattaa sabotoida hyvän ihmissuhteen, koska se ei ole tottunut tulemaan näkyville ja ottamaan vastaan rakkautta. Jos varjo hallitsee se valitsee suoraan kivussa pitävän kumppanin. Moni nainen rakastuukin miehiin jotka kohtelevat heitä huonosti. Tällöin naisen varjominä on oman onnensa edessä. Tälläisiä naisia saattaa ärsyttää kiltit ja huomaavaiset miehet jotka ovat valmiita antamaan rakkautta. Tai he saattavat vetää puoleensa ylikiltin uhrautuvan miehen joka toimii myös omasta varjostaan käsin. Varjonsa on voinut myös peittää liiallisen kiltteyden ja uhrautumisen taakse jolloin se toimii alhaisesta omanarvontunnosta käsin.

Varjominä kaipaa draamaa jotta se voisi olla piilossa draaman takana. Varjominän hallitsemat parisuhteet ovat täynnä riitaa. Kun varjo ei ole tarpeeksi rohkea tulemaan valoon, toisin sanoen ihminen ei ole valmis kohtaamaan itsessään niitä puolia jotka kaipaavat nähdyksi tulemista hän turvautuu riitoihin jotka ylläpitävät eräänlaista opittua turvaa. Tuo turva auttaa siihen ettei tarvitse nähdä ja kokea todellisia kipujaan. Mutta vasta tietoisuuden paljastava valo voi auttaa nostamaan kivut pintaan jolloin myötätunto ja hoiva kaikessa rakkaudessaan pääsee vapauttamaan tuskan itsestämme.

Ensimmäinen askel tähän on sallia ja hyväksyä varjonsa. Nähdä se. Ja suhtautua siihen lempeästi ja rakastavasti kuin hylättyyn rakkaudettomuudesta kipeään lapseen. Se ei ole helppoa koska varjonsa näkeminen herättää helposti tunteita siitä, että on jotenkin huono tai vääränlainen, koska niin meidät opetettiin näihin varjomme muodostaviin tunteisiin suhtautumaan. Elämään kuuluu kuitenkin kaikenlaiset tunteet.

Tunteet eivät määrittele meitä vaan se millä tavalla toimimme niistä käsin. Varjo laittaa meidät toimimaan yleensä hyvin epärakentavasti koska samaan aikaan kun todellinen olemuksemme haluaa tulla näkyviin varjomme haluaa piilotaa heikoksi tekevät tunteet. Tästä syntyy suuria ristiriitoja olemukseen, kommunikaatioon ja sisäisyyteemme.

Kun minkäänlainen draama ihmissuhteissa ei enää kiinnosta ihminen on astunut tietoisuuden valoon. Hän on tehnyt itsestään tietoiseksi kaikki ne puolet jotka ennen tahtoivat piiloutua itse keksittyjen vaikeuksien taakse. Hän on hyväksynyt ihmisyydessään myös ne heikoksi tekevät niin sanotut negatiiviset voimat ja lunastanut niiden voiman puolelleen. Hän osaa silloin käyttää näitä tunnevoimia tietoisesti. Tunteet eivät enää ohjaa vaikeuksiin vaan ihminen itse ohjaa tunteitaan joista käsin pystyy nyt rakentamaan ja rakentumaan.

DSC_0164 (2).JPG

Meillä on uskomaton valta luoda todellisuutemme. Varjominä luo ison jännitteen persoonaamme. Tuo jännite voi olla lähes käsinkosketeltava. Varsinkin jos psyykeemme on joutunut kohtaamaan monia vaikeuksia varjominä on saattanut astua voimalliseksi suojelijaksi. Yleensä se ei kuitenkaan hoida suojelijan tehtäviä todellisten tarpeidemme ja etujemme mukaisesti vaan pelon kautta. Pelko torjuu usein silloin myös ne asiat joita todella kaipaamme.

Tullaksemme tietoisiksi varjominämme toiminnasta on oltava rehellinen tarkkailija omalle toiminnalle. On myös tutustuttava niihin todellisiin tarpeisiin joita varjomme valheellisesti yrittää meitä suojella. Meissä on paljon sellaista haavoittuvaa hyvää tunnevoimaa jonka kautta voimme aidosti avautua  rakkaudelle ja vastaanottamiselle. Varjominä kokee nämä aitoon yhteyteen pyrkivät osat vääristyneesti liian heikoiksi.

Mutta todellisuudessa todellisten tarpeiden hyväksyminen ja täyttyminen  tekee meistä aidosti vahvoja. Varjominän defenssit sen sijaan vievät voimia ja tekevät heikoksi. Varjominä kun ei yleensä pyri rakentamaan vaan suojaamaan tai jopa tuhoamaan.

Millaisia ihmissuhteita vedän puoleeni, millaiset piirteet toisissa ärsyttää? Luonko voimani terveillä rajoilla vai jatkuvalla neuvotteluilla voimavaroistani jolloin voima kumpuaa epäterveestä vihasta ja aggressiosta? Saako varjominä piilottamaan todellisen  itseni häpeän vuoksi?

Varjo hallitsee kollektiivisesti ja kun yksi astuu valoon muiden varjot saattavat ilkkua tätä. Valoon astumisessa tarvitsee siis sietää paitsi oman varjonsa rakkaudettomuus myös muiden varjojen rakkaudettomuuden heijastus.

Varjon kanssa ystävystymiseen tuo voimaa sellainen ajatus, varjo on konkreettisesti juurikin varjo, heijastus, ei siis mikään todellinen. Todellinen minuutemme on pysyvämpi ja eräällä tavalla muuttumaton peruskallio. Todellinen minuutemme on yhteydessä tietoisuuteen ja kasvaa sitä kautta sisäisessä ohjauksessa. Varjosta käsin eläminen taas tekee elämästämme ja itsestämme pienemmän. Varjonsa hyväksyminen on hyvin vapauttavaa ja se voi auttaa meitä avaamaan portin kohti rakkaudellisempaa elämää. Varjonsa voi sulauttaa hyväksynnän valossa rakkauteen ja astua sen kanssa yhdessä valoon.

Lue myös artikkelini:
Kun trauma on kehossa koitamme turhaan korjata mieltämme
Kiukuttelu kertoo kohtaamattomista tarpeista – Kun aikuinen kiukuttelee lapsiosa on ohjaksissa
Energiahoidoista apua tunnetraumojen purkamiseen
Kasvava tietoisuus lisää myötätuntoa maailmaan
Naiset jotka pelkäävät miehiä – Epäterveen isäsuhteen jättämät jäljet
Tositarina taakkasiirtymän katkaisemisesta – Ukko Kärkkäinen kirjoitti itsensä ulos isänsä sotakokemusten jättämistä kauhuista

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *