Suurin terveysriski

Katselin muutama kuukausi sitten erittäin mielenkiintoisen videon youtubesta. Sen otsikko oli ”Suurin terveysriski?” Otsikko sai klikkaamaan videon auki ja kiinnostumaan mikä on tuon puhujan mielestä suurin terveysriskimme.

Paljon puhutaan monista terveyteemme vaikuttavista asioista, kuten ruoasta, lisäaineista, GMO:sta, mikromuovista, suoliston hyvinvoinnista, masennuksesta, väsyttävästä työkulttuurista, rahahuolista…. Oma veikkaukseni oli, että miehellä on varmasti lisää  asiaa ravinnosta. Vastaus oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempi ja monisäikeisempi.

Valitettavasti en enää löytänyt tuota videota tähän linkitettäväksi yrityksistä huolimatta, mutta mies puhui asioista joita aivan liian vähän nostetaan esille. Videolla puhuneen miehen mukaan suurin terveysriski on auktoriteettiuskovaisuus ja vastuunsiirto omasta elämästämme muille.

Allekirjoitan väitteen suurelta osin. Oman hyvinvointini tielle on tullut suurimmaksi osaksi vain se kun olen pistänyt syrjään oman sisimpäni äänen ja alkanut toimia ulkoisten ehtojen ja normien mukaan. Ulkopuolelta tulee valtavasti ohjeita ihan kaikkeen! Kaikilla on mielipide ja ne mielipiteet voivat olla erittäinkin ristiriitaisia keskenään. Jos kaikkien muiden mielipiteiden joukosta yrittää etsiä itselle sopivaa vaihoehtoa saattaa mennä entisä enemmän solmuun. Jopa auktoriteettiasemassa olevien ammattilaisten mielipiteet  ”oikeasta” ja ”väärästä” eroavat joskus dramaattisesti.

Auktoriteetit tekevät kuuroksi omalle äänelle

Minusta ihmisille opetetaan aivan liian vähän luottamusta omaa vaistoa ja sisäistä ääntä kohtaan. Terve oman äänen kuunteleminen voisi olla avain paljon tasapainoisempaan ja  parempaan elämään.

Auktoriteetteihin ja sääntöihin tukeutuminen alkaa meillä jo ennen syntymä ja jatkuu sitä asti. Kaikkea verrataan suhteessa keskivertoon ja ”normaaliin.” Lapsen painoa seurataan neuvolassa tarkasti käyrillä.  Käyrät antavat hyvää osviittaa mutta eivät ole mikään yksiselitteinen totuus normaalista kehityksestä. Kuitenkin uskomme näihin käyriin joskus enemmän kuin omiin vaistoihin. Tai ainakin meitä ohjataan uskomaan niihin ja tuollainen alitajuinen ohjelmointi voi mennä syvälle. Jos et pysy ”käyrällä” tiettyjen asioiden suhteen sinussa on oletusarvoisesti jotain vikaa.

Koulussa kaikkien osaamista mitataan samalla arvoasteikolla. Jos ihminen on lahjakas muissa kuin opetettavissa kouluaineissa tai asioissa jotka eivät tule koulumaailmassa näkyviin, se voi jäädä kokonaan  huomaamatta.

Ihminen ei opi käyttämään omaa potentiaaliaan jos hänet opetetaan uskomaan auktoriteettiin ”joka tietää paremmin.” Monihan meistä elää edelleen ”laulutaidottomana”, ”kömpelönä”, ”tyhmänä” tai muuten vaan vajaana, koska opettaja sanoi joskus niin. Tosiasiassa me annoimme tuon opettajan olla oikeassa, koska annoimme hänen ”tietää paremmin.” Ehkä joku sanoi meille, että opettaja tietää paremmin. Tosiasiassa kukaan toinen ei voi tuntea ja tietää meitä, hän katsoo meitä aina omien lasiensa ja ennakkoluulojensa kautta. Toisen sanomiset ovat aina heijastus ennen kaikkea sanojasta itsestään.

Mielestäni tärkeämpää kuuliaisuuden opettamisen sijaan olisikin oman ajattelukyvyn kehittäminen. Olisi terveellistä jos kouluympäristössä opettajiakin saisi haastaa eikä se kävisi heti itsetunnon päälle. Ihminen jolla on itsetuntoa ei tarvitse paremmuuden kokemusta suhteessa kehenkään.

Niin moni unelma on kuollut ennen kuin on edes syntynyt, juuri siksi, että olemme oppineet uskomaan liikaa auktoriteetteja. Tämä maailma tarvitsee ihmisiä jotka oppivat kuulemaan sisäistä ääntä ulkoisen melun sijaan. Sisimmästä kasvaa oma voimaisuus ja tuo voima on koko ajan meissä. Kunpa koulussa opetettaisiin uskomaan siihen enemmän.

Pakko, mikä ihana tekosyy

Käytämme tuota vastuuvapaus lauseketta usein. ”Koska on pakko.” Kun meidän on ”pakko” tehdä jotain ulkoamääriteltyä, olemme antaneet vastuun ja määräysvallan elämästämme muille. Jokainen saa säilyttää pakkonsa juuri niin pitkään kuin haluaa eikä se oikeastaan kuulu kenellekään muulle, mutta itse olen oivaltanut viime aikoina sen miten täydesti täysi vastuu omasta elämästäni vapauttaa minut elämään elämää joka tuntuu omalta ja tuntuu hyvältä.

Emme voi syyttää ketään siitä jos annamme kohdella itseämme väärin, tai poltamme itsemme loppuun. Burn outista puhuttaessa sanotaan usein, että lääkärit eivät anna minun olla sairaslomalla. Itse olen hakenut sairaslomaa jokaisen sairasloman päätytyttä niin kauan kuin olen siihen kokenut tarvetta. Vaikka olisin saanut sairaslomaa kaksi päivää haen sitä lisää jos koen siihen tarvetta. Kukaan toinen ei voi puolestani määrätä minua menemään sairaana töihin.

Tottakai se voi nostattaa pelkoa, häpeää ja epävarmuutta jos ei tule nähdyksi kun omia oireita vähätellään, mutta vastuu sairasloman hakemisesta on aina ihmisellä itsellään. Siitä ei ehkä ”heikkoudelle naureskelemisen” kulttuurissa ole tehty helppoa mutta murtaaksemme tuota valheellista pärjäämisen kulttuurin mentaliteettia meidän on itse opittava olemaan armollisia itsellemme. Lupia kyselemättä.

Hyvinvoinnin_bannerit_alehdet_300x250
Vastuu vapauttaa

En voi myöskään syyttää siitä ketään muuta kuinka paljon jätän omia kykyjäni käyttämättä. Muiden syytteleminen olisi omaa vastuun pakoiluani. Itsensä kohtaaminen  ei todellakaan ole aina helppoa, mutta kukaan muu ei voi sitäkään puolestamma tehdä. Matkalla on todella  paljon kipuja kun pitää kohdata pelkonsa ja on hyvästeltävä vanha, jota on niin pitkään kantanut mukana. Vanhan joka on saanut  ehkä kärsimään mutta myös sen joka on rakas, turvallinen ja tuttu.

Jos elämässä haluaa muutoksia, jotain on tehtävä toisin. Itse. Jos jäämme odottelemaan siihen lupia todennäköisesti sairastumme ennen kuin saamme sen.  Muutos omassa elämässä ei koskaan lähde siitä, että vaadimme toisia muuttumaan tai pyydämme toisilta jotakin sellaista mitä sisimmässämme janoamme vaan aito muutos tulee siitä, että opettelemme tarjoamaan itsellemme sen mitä aidosti kaipaamme.

En ole itsekään osannut sallia sitä aina, johtuen omista käytösmalleistani. On kova työ opetella pois vanhoista tavoistaan, mutta kyllä vanhakin koira voi oppia mitä vain. Ei ehkä yksin, mutta oikeanlaisen tuen avulla.

On minun vastuullani huolehtia,  että minkään tekosyyn varjolla en itse vesitä elämääni.

Nämä vastuun tunteet ovat joskus piinallisia. Joudun kulkemaan oman kivikkoisen peltoni, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Saan myös palkitsevan huumaavana vastapainona kaiken sen voiman ja tiedon matkalla jota tämän matkan kulkeminen minulle opettaa. Ja kyvyn tuntea itseni. Ja sitä kautta opin tuntemaan paremmin myös koko elämän.

Tarvitsen vapautuksen itseltäni tekosyistä elääkseni elämää jonka ansaitsen ja jonka kokoinen olen. Olemme kaikki ansainneet itseltämme tuon vapauttavan lauseen itseltämme ”Otan vastuun elämästäni.” Tuon matkan alussa ihminen ei välttämättä vapaudu kärsimyksistään hetkessä, mutta hän on antanut itselleen luvan astua elämään jossa on lupa myös nauttia. Ja olla aidosti oma itsensä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *