Energiahoidoista apua tunnetraumojen purkamiseen

Kaupallinen blogiyhteistyö: Suomen Energiahoitajat Oy

Itselläni on kokemusta valtavasti niin erilaisista energia- ja muista vaihtoehtohoidoista kuin keskusteluterapioistakin, jotka ovat olleet suureksi avukseni traumasta toipumisen tiellä. Olen kuitenkin tullut viime vuosina tarkemmaksi siitä mihin ja kenelle lähden hoitoon.Kuulin tuttavaltani, joka  on hoidattanut itseään paljon vaihtoehtomenetelmin, että  kaikista paras hoito missä hän on koskaan käynyt on Suomen Energiahoitajien tekemä. Hänen kommentti jäi mieleeni. Olin itsekin törmännyt jo vuosia sitten Suomen Energiahoitajien toimintaan netissä ja erilaisilla messuilla. Heidän tekemää hoitoa en ollut kokeillut. Minulle oli kuitenkin jäänyt mieleen tämä porukka joka tekee niin maanläheisellä ja autenttisella asenteella työtään.

Tuttavani oli saanut tukea  omiin haasteisiinsa Suomen Energiahoitajilta joten luotin hänen sanaansa ja niinpä otin yhteyttä heihin ja kysyin lähtisivätkö he tekemään yhteistyötä kanssani. Olin todella iloinen, että he vastasivat kyllä. Pääsin itse kokemaan hoidon ja lisäksi saan kertoa siitä nyt teille.

Varasin ajan maaliskuun alussa, mutta sain hoitoajan vasta huhtikuun puoleen väliin. Jonot kertovatkin jotakin siitä, että Suomen Energiahoitajien hoidot ovat suosittuja ja   toimivia. Täytyy sanoa, että omat odotukseni olivat hoidon suhteen korkealla. Olin kärsinyt muutaman viikon korkeasta verenpaineesta ja stressistä niin, että se oli alkanut vaikuttaa päivittäiseen olotilaani. Koin huimausta ja voimattomuutta.  Yrittäjyys ja traumaperäinen stressihäiriö on joskus todella kuormittava yhtälö ja sen kanssa olen koittanu oppia löytämään keinoja tulla toimeen.

Jatkuva hälytystila kehossa on traumaperäisen stressihäiriön oire ja se on äärimmäisen kuormittavaa. Tuo hälytystila olisi saatava purettua järjestelmästä jotta stressitasotkin laskisi. Olin todella valmis luopumaan jatkuvasta pärjäämisestä ja toivoin löytäväni pysyvän avun tilanteeseeni.  Laitoin toivoni siitä nyt Suomen Energiahoitajien pääkouluttajan ja perustajajäsenen Petri Filipczan harteille.

Oltiin puhuttu Petrin kanssa jo ennen hoitoa ja hänen puheensa vakuuttivat minut siitä, että hoidosta voisi tosiaan olla apua vaikeankin  trauman hoidossa nimenomaan tunnetasolla. Keskusteluterapia ei ole auttanut minua purkamaan kehoon jäänyttä tunnekuormaa. Eikä se onnistukaan mielen avulla jos trauma on kehossa.

Olen kyllä päässyt monista elämääni häiritsevistä traumaoireista eroon. En koe masennusta tai ahdistusta. Mielialani on oikeastaan loistava suurimman osan ajasta. Mutta kärsin usein irratonaalisista peloista, varsinkin ihmisten suhteen. Menneisyyden kokemusteni vuoksi alitajunnassani jokin varoittaa koko ajan ihmisten vaarallisuudesta. Se tunne tulee kehosta, eikä järki pysty estämään sitä. Nämä pelot rajoittavat jossain määrin elämääni, koska en halua jatkuvasti pistää itseäni niin suurelle stressille mitä varsinkin ihmisryhmissä oleminen minulle aiheuttaa.

Olen oppinut kunnioittamaan sitä tyyliä joka mahdollistaa minulle melko hyvän balanssin, mutta toki elämässä on asioita mihin ei aina voi vaikuttaa. Pelkästään yrittäjyys on jo yksi iso stressitekijä, koska toimeentulo on täysin oman tekemiseni varassa. Kehoni onkin usein ylikuormitustilassa, koska se on sitä hyvin herkästi traumasta johtuvan stressihäiriön aiheuttamien kehoreaktioiden vuoksi jo muutenkin.

Pulssini on erittäin nopea, hengitys pinnallista, koska palleassa on paljon kroonisia jännityksiä eikä syvään hengittäminen ole luonnollista ja helppoa. Näen vieläkin yhtä toistuvaa painajaista säännnöllisin väliajoin ja saatan mennä ylikierroksille hyvin helposti jolloin stressireaktio laukeaa päälle…Jatkuva jännittäminen ja helposti kokemani pelot ovat myös kuormittavia. Tuskin kunnolla edes tiedän mitä on olla täysin rento. Olen saanut kokea sitä vain hetkittäin mutta suurimmaksi osaksi ajasta olen ns. hälytystilassa.

Puhelun aikana Petri oli kertonut miten vaikeisiinkin oireisiin ihmiset olivat saaneet apua heidän tekemistä hoidoista. Minut vakuutti myös tieteellinen näkökulma asiaan. Suomen Energiahoitajien hoitoon ei liitetä mitään mystistä tai taianomaista. Heillä on mutkaton ja teoreettinen lähestymistapa energiahoitoihin. Se tuo asiaan tarvittavaa maanläheisyyttä.

Odotin hoitoa todella paljon. Saavuin Helsingin kalasatamaan Voidaan Hyvin – hoitolalle sovittuna aikana ja ihastelin Petrin ja hänen avovaimonsa Miian hoitotilaa. Näkymät parvekkeelta olivat upeat Mustikkamaalle. Sijainti oli erittäin viehättävä ja rentouttava kauniine maisemineen ihan Korkeasaaren kupeessa.

hoito0

hoito2

Petri kutsui minut hoitohuoneeseen. Ensin juttelimme menneisyyden kokemuksistani ja siitä mihin halusin löytää apua. Harvoin tapaan niin suvereenia ihmistä kuin Petri joka kuunteli läsnäolevasti mutta neutraalisti kun kerroin traumani syyt.  Petrin asenne tuntui huokuvan kannustavaa ”hoidetaanpa sinut kuntoon” energiaa. Minulla oli helppo ja rento olo koko hoidon ajan alusta alkaen.

Minulle hoidossa on todella tärkeää se ettei  joudu suojelemaan hoitajaa omilta kokemuksiltaan. Että on turvallinen olo kertoa kokemukset ja tunteet sellaisina kuin ne on kokenut. Hyvin usein jopa koulutetuista terapeuteista  vaistoan, että tietyt kokemukseni ovat heille liikaa. Menneisyyteeni liittyy raakoja väkivallan tekoja ja se saa useimmat ihmiset joko defensiivisksi tai sääliviksi. Heissä saattaa alkaa ilmetä kokemusteni takia  vihan tunteita, holhovaa myötätuntoa, sääliä tai mielipiteitä… Oman kokemukseni mukaan en tarvitse toipuakseni näistä mitään vaan ainoastaan tilan tunteille vapautua. Petrin kanssa tätä ”omalle tontilleni astumisen” ongelmaa ei ollut. Hän pystyi olemaan läsnä isojenkin tunteideni kanssa ja neutraali tunnelma säilyi hoitohuoneessa koko hoidon ajan loppuun asti.

Alkukeskustelun jälkeen minua pyydettiin seisomaan. Petri ”skannasi” ensin asentovirheitä kehostani. Hän sanoi, että lantiosi on vinossa niin kuin hän arvelikin. Ja toden totta olen aina tottunut seisomaan enemmän vasemmalla jalallani, oikea lonkka hieman koholla eripituisten jalkojeni vuoksi. Kalevalainen jäsenkorjaaja oli noin kymmenen vuotta aiemmin todennut, että minulla on eri pituiset jalat. Hän oli kerran hoitanut ne kuntoon ja pikkuhiljaa ongelma palasi. En kuitenkaan koskaan aiemmin ole ymmärtänyt mistä asentovirhe johtuu. Petri osasi selittää sen hyvin. Kehossa on jännitystiloja joiden vuoksi asentovirheet syntyvät. Yleensä jännitystilat syntyvät traumaattisten tapahtumien johdosta tai tietty tunne jää ikään kuin jumiin kehoon, jännityksinä. Kun jännitykset ja tunteet vapautetaan niin keho suoristuu ja palaa luonnolliseen asentoonsa. Tärkeintä on saada juuri autonomista hermostoa rentoutumaan ja palauttamaan kehoon luonnolliseen tila. Energiahoidossa vapautetaan tunnekuormaa kehosta jolloin se oikeasti katoaa pysyvästi. Vaivatkin helpottavat sen myötä.

Kun ”alkuskannaus” oli tehty siirryin hoitopöydälle. Hoidossa tapahtui tunnin ja vartin aikana monia asioita ja niitä kaikkia en osaa tässä edes pukea sanoiksi. Eniten jäi mieleeni kun minua pyydettiin ajattelemaan jotain ahdistavaa asiaa mitä hoidettaisiin. Mieleeni tuli kaksi asiaa ja ensin keskityttiin niistä toiseen. Toinen oli, että yrittäjyydessä minua stressaa hyvin usein toimeentulo. Kun Petri alkoi hoitaa tätä asiaa oikea käteni alkoi särkeä. Rannetta kivisti todella paljon. Petri siirtyi hoitamaan kättä ja sanoikin, että oikea puoli kuvaa maskuliinista energiaa ja toimeentulo ja suorittaminen liittyi vahvasti juuri siihen energiaan. Koska traumani liittyy juuri  isähaavaan ja perusturvaan ei ole mikään ihme, että tämä elämänosa-alue on takkuillut. Ahaa-oivalluksia syntyi paljon tuossa kohtaa.

hoito1

Kun energia oli puhdistettu ja kipu hellittänyt siirryttiin seuraavaan asiaan. Minulla on ollut reilu kymmenen vuotta toistuvia painajaisia väkivaltaisesta suhteesta nuoruudessani. Unessa on aina suurta pelkoa ja ahdistuneisuutta. Halusin, että tuota asiaa parannettaisiin hoidossa. Kun Petri alkoi hoitaa tätä asiaa rannekipu yltyi taas, peukalon tyvi särki ihan kunnolla ja yhtäkkiä käden kipu lakkasi kun itku nousi rintaan. Aloin haukkoa henkeä ja itkeä samalla. Palleasta vapautui niin iso lasti surua ja pelkoa, että tuntui hetken ettei tuo itku mahdu minusta ulos. Petri puhui rauhoittavalla äänellä, että olen nyt turvassa. Annoin kaikki tunteet virrata vapaasti ulos ilman kontrollia. Jonkin ajan päästä kehoni tyyntyi ja rauhoittui.

Teki hyvää päästää irti tuosta tunteesta. Hoidon aikana hoidettiin koko kehoa . Oli ihmeellistä miten helppo minun oli hengittää hoidon jälkeen.  Palleassa olleet kireydet sulivat pois ja hengitys kulki vaivattomasti ihan vatsan pohjaan asti. Se tuntui vuosikausia kestäneen kroonisen palleajännitysten jälkeen uskomattoman hyvältä.

Sydämen kohdalla johon oan traumani aiheuttaneen väkivallan teot ovat kohdistuneet Petri sanoi, että tätä kohtaa tarvitseekin hoitaa pikku hiljaa. Tunsin miten energia liikkui rintakehässä ja itkua alkoi taas nousta. Tunsin myös miten rintakehässä oli kuin jokin liikkuva jäälautta joka ei millään meinaa sulaa. Ajattelin, että olen valmis päästämään irti kaikesta kuormasta ja tuskasta mitä sydämelläni on. Kyyneleet valuivat ja tunsin todella vahvasti miten Petrin virrattama energia teki työtään rintakehässä. Tunsin tässä ja monessa muussakin kohtaa energian todella vahvana virtana hoidettavalla alueella.

Tuntui, että kun nousin hoitopöydältä minulta oli pudonnut todella paljon henkistä lastia ja tunnetaakkaa pois kehosta. Olo oli melko pöhnäinen ja hutera. Kyyneliä pyyhkien ihmettelin miten vahvoja juttuja hoidossa tapahtui…. Hoidon päätyttyä oloni oli samaan aikaan virkeä mutta hieman pökertyneen oloinen. Tuntui todellakin siltä, että jotain siitä mitä olin niin pitkään kantanut oli sulanut pois. Tunsin, että yksi hoitokerta ei minulle riitä ja Petri vahvistikin sen naurahtaen, että ei todellakaan. Minusta se kertoo, että hän todella näki miten syviä ja vaikeita asioita kehossani kannan. Tunsin tulleeni nähdyksi ja se tuntui hyvältä. Petrin mukaan otin hoidon hyvin vastaan herkkyyteni vuoksi ja sanoinkin, että olen vain toivonut löytäväni paikan jossa voin päästää irti tietyistä asioista. Oli mahtavaa löytää sellainen paikka viimein!

Petri kertoi tieteellisistä tutkimuksista jotka on toistettu energiahoidoista useissa yliopistoissa mutta niiden tuloksista ei juurikaan puhuta julkisesti. Aihe on  tabu koska se on vielä aivan ”liian hörhö”… Ihmisillä pitää olla enemmän järjellä ymmärrettäviä tekniikoita ja energiahoito ei todellakaan kuulu yleisesti vielä siihen kategoriaan. Tiede kuitenkin kehittyy ja jonain päivänä ne on lähempänä arkijärkeä. Tällä hetkellä energiahoidot ovat kuitenkin hyvin monen mielestä huuhaat. Siksi on hyvä, että niistä puhutaan maanläheisesti. Petri oli ennen kouluttautumistaan energiahoitajaksi  lähtökohtaisesti skeptikko. Hän halusi testata oliko hoidoista oikeasti hyötyä. Kun tulokset alkoivat puhua puolestaan hän jatkoi alalla ja on nyt hoitanut satoja ihmisiä ja kouluttanut satoja ihmisiä energiahoitajiksi.

Petrin mukaan heidän luokseen tulevat yleensä he jotka ovat kokeilleet jo kaikkea muuta. Niin sanotut toivottomat tapaukset. Energiahoito on viimeinen oljenkorsi johon ei edes juuri uskota, mutta toivo on alkanut muualta loppua. Kun ihmisellä olotila onkin aivan erilainen hoidon tai parin jälkeen on sillon skeptikonkin pakko alkaa uskoa. Energiahoito perustuu kvanttifysiikkaan. Jo tieteenkin todistamaan fysiikan lakeihin. Mutta tämän hetken normaalin ihmisen tietoisuuden  valossa se saattaa vaikuttaa kuin taikuudelta. Mutta uudet asiat aina tuntuvat alkuun siltä, kunnes ne vakiintuvat. Aivan kuten Louis Pasteur 1850-luvulla puhui pienten bakteerien olevan syypää monien kuolemaan kirugisessa toimenpiteissä jos käsihygienista ei huolehdita tarpeeksi. Sen aikainen tiedeyhteisö naureskeli hänen väitteilleen. Tänä päivänä kukaan kirurgi ei tee leikkauksia ilman huoellista käsien desifiontia ja kumihanskoja. Näin ne aluksi niin oudolta vaikuttavat ja uudet ilmiöt arkipäiväistyvät pikkuhiljaa  ja olen aivan varma, että näin käy myös energiahoitojen kohdalla. Se on vain ajan kysymys. Kysymys on tieteestä, ei uskomuksesta niinkuin usein väitetään.

verenpaine.jpg

Hoidon jälkeisenä iltana mittasin verenpaineet ja kun ne aiemmin olivat lukemissa 146/96 niin nyt ne olivat 125/85. Normaalisti leposykkeeni on yli 90 mutta tuona iltana vain 75. Hoito rauhoitti aivan selvästi koko kehoani. Huomaan, että minulla on nyt paljon helpompi päästä rentoutumisen tilaan. Luottamuksen tunne on lisääntynyt valtavasti. Uskon sen johtuvan paitsi turvan tunteesta siihen, että hoito oli niin lempeä ja toimiva myös, koska jännityksiä on purettu kehostani.

Näitä asioita ja tätä hoitoa on todella vaikea selittää. Ne pitää kokea. Ja niille pitää antaa tilaisuus. Jos epäuskollaan rajaa itseltään tämän mahdollisuden ei koskaan saa tietää miten se olisi voinut vaikuttaa.

Muutama päivä myöhemmin olen edelleen ihmeissäni miten paljon suoremmassa seison nyt. Keho meinaa edelleen hakeutua vanhaan asentoon mutta sille ei ole enää tarvetta. Minun on helppo seisoa molemmilla jaloilla yhtä tasaisesti. On kuin minulla olisi nyt tukevampi ote maasta. Turvallisempi olo seisoa maankamaralla omassa itsessäni. En ollut tajunnut miten paljon asentovirhe on vaikuttanut tunteisiin. Toki näitä tunteita sieltä kehosta myös vapautui. Se lisäsi pelon tilalle varmuutta ja läsnäolon tuntua.

Minulla on kokonaisvaltaisesti kevyempi olo. Olen pystynyt taas aloittamaan kevyempää liikuntaa. Kerroin vaikeuksistani liikunnan harrastamiseen kehossa olevan stressin ja kuormitustilan vuoksi ja Petri sanoi ymmärtävänsä hyvin, koska kehossa on valtavasti tunnekuormaa. Tämä hoito oli taas yksi askel hyvään suuntaan asian suhteen.

Olen kiitollinen, että löysin Suomen Energiahoitajien hoidot ja aijon jatkossakin käydä heidän luonaan. Olen samaan aikaan syvästi kiitollinen ja riemuissani tästä mahdollisuudesta. Paranemiselle on annettava aikaa ja se voi olla myös näin lempeää. Hieman huvittuneena kuvailin Petrin ja Miian vastaanottoa ystävilleni kuin olisimme Atlantiksen ajalla jolloin energalääketiede on tullut jälleen osaksi arkeamme. Tuossa ajatuksessa on ainakin minulle pieni osa totuuttakin… Lääketieteellä ja leikkauksilla on oma paikkansa mutta suuri osa terveyshaasteista voidaan hoitaa myös muilla keinoilla kuten Netflixistä löytyvässä Heal-dokumentissakin todettiin. Täydentävien hoitojen soisi tulevan lähemmäs ihmisten arkea.

On tärkeää, että mikä tahansa hoitopaikka onkaan jonka itsellesi valitset on luotettava ja saat asiallista kohtelua. Suomen energiahoitajien laadukkaaseen työhön voi luottaa ja se täytti omat korkeat odotukseni. Siksi uskallan suositella sitä sinullekin.

Petrin ja hänen avovaimonsa Miian Voidaan hyvin – hoitotila sijaitsee Helsingin Kalasatamassa.
Suomen energiahoitajilla on myös ympäri Suomea koulutetut hoitajat.
Facebook sivut: Suomen Energiahoitajat | Hyvinvointia Ammattitaidolla
Ajanvaraukset:
http://suomenenergiahoitajat.fi
http://voidaanhyvin.net

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *