Tämä teksti tulee nyt yön pimeinä tunteina silkasta turhautumisesta ja suorastaan vihan tunteesta.
Kun olen tässä jo sen 4 tuntia odotellut unta, koittaen rauhoitella itseäni ja kehoani, turvautuen lopulta rauhoittavaan lääkkeeseen, eikä mikään auta.
Syvältä sisältä kumpuavat kirosanat joita sanon jo ääneen. Tuntuu ettei kehoni kestä mitään ylimääräistä aktiviteettia taikka rutiineista poikkeavaa toimintaa.
Vaikka se toiminta olisikin mukavaa ja odotettuakin. Koko ajan vähemmän uskallan suunnitella taikka sopia mitään, koska ei ole mitään järkeä lähteä repimään itseään puolikuntoisena mihinkään, taikka useimmiten se olisi jopa mahdotonta. Jotkut asiat ovat tietysti pakko hoitaa, mutta niihin on varauduttava mahdollisuuksien mukaan jo päiviä aikaisemmin.
Erityisen pahaa mieltä tuottavaa on tämä, kun haluaisin mieleni piristykseksi tehdä lyhyen reissun. Tämä on jo kolmas kerta, kun tälle kesälle tätä yritän toteuttaa. Kaksi kertaa on varattu majoitus peruutettu.
Tällä kertaa en edes varannut mitään, enkä pakannut laukkujakaan. Yritin ottaa rennosti ja jättää varsinaisen lähtöpäätöksen aamuun.
Menin ajoissa sänkyyn lukemaan, en tehnyt juuri mitään fyysisesti rasittavaa päivän aikana.
Mutta silti, kun nukkumisen aika koitti, sydämeni alkoi jyskyttämään vauhdilla, korvissa kihinä voimistui ja levottomuus lisääntyi.
Sängyssä vain heittelehdin, välillä pieniä hetkiä rauhoittuen.
Paine ja ärsytys kasvavat, käsi käy lopulta pilleripurkilla. Joskus laahustan peiton kanssa pitkin kämppää kokeillen josko jossain muualla uni tulisi. Joskus se auttaa, joskus ei. Joskus riittää jopa, että kääntyy sängyssä toisin päin.
Mutta ei tänä yönä. Mikään ei auta, ja keho alkaa kipuilemaan. Mielipaha kasvaa, kun ilolla odotettu reissu näyttää jälleen jäävän tekemättä.
Sen sijaan tiedossa on koko päivän makaamista, palautuen.
Kehoni kestää huonosti univajetta, ja siitä onkin tullut iso pelon aihe minulle. Että kuinka pahaksi tilanne milloinkin menee, kuinka selviän siitä.
Lihakseni ovat hävinneet, ihan turha edes yrittää kuntoilla, kun voimat riittävät vain pakollisiin kotitöihin, tuskan kautta välillä niitäkin joutuu tekemään.
Mieli myös masentuu ajatuksesta, että tätäkö tämä mun elämäni aina tulee olemaan, vuosia tässä on jo mennytkin. Elämä tuntuu valuvan hukkaan, minä vanhenen.
Välillä tulee tunne toipumisesta ja huomaan miltä tuntuu, kun keho on rauhallinen.
Nukahdan hetkessä ja yöt ovat levollisia. Päivät sujuvat hyvin ja toivo paremmasta kasvaa.
Sitten iskee valtava pettymys, että eikö tilanne vieläkään oikeasti parantunut, vaan palaan taas tähän samaan.
Monenlaisia kursseja olisi tarjolla hermoston kanssa työskentelyyn, erityisesti olen lueskellut Merituulia Wellnessin instagramista hyviä huomiota, ilmainen luentokin minua odottaisi.
Yleensä vain minulla näissä kursseissa sekä valmennuksissa esteeksi ovat tulleet raha-asiat, mikä todella harmittaa.
Kipuilen tämän asian kanssa kovasti ja elämä on selviämistä. Välillä on vaikeaa olla positiivinen, ja nyt on se hetki. Väkisellä väännetty positiivisuus ei tunnu oikealta. Mutta ehkä aamulla on jo kuitenkin paremmin.
Ja niinhän se oli, jostain syystä sain unen heti, kun olin kirjoituslehtiöni laskenut käsistäni. Vaikka tuntimäärä jäi liian alhaiseksi, päätin siitäkin huolimatta lähteä reissulleni. Halusin kokeilla, tuli mitä tuli. En kasaa itselleni suunnitelmia ja tekemistä, vaan menen rauhallisesti ja nautiskellen.
Ennen homeopaattista rakennehoitoa tämä ei olisi mitenkään edes ollut mahdollista, siitä avusta olen kiitollinen. Sen avulla voin nyt edes kokeilla.
Ja nyt iloitsen tuosta kokemuksesta, että jaksoin edes jotain. Sain siitä iloa sekä hyvän mielen, ja ihme kyllä, myös hyvät unet vieraassa paikassa.
Todella samaistuttava ja kuvaava teksti, kiitos siitä! Unettomuus tosiaan vaikuttaa ihan kaikkeen ja suunnitelmia ja aikatauluja on sen puolesta aika mahdotonta suunnitella työelämästä puhumattakaan. Ikinä ei tiedä, milloin tulee uneton yö runsaasta lääkemäärästäkin huolimatta. Ja tosiaan ne hyvät ja odotetutkin asiat kiihdyttävät hermostoa niin, ettei uni vain edellisenä iltana usein tule..
Kirjoittaminen auttaa myös itseäni jonkin verran yön pimeinä tunteina ja sen tuloksena olen myös itse ajoittain unen päästä kiinni. Kai se on jotain itsensä ja tunteiden purkamista siinä hetkessä ja kun sen saa ulos, mieli vähän rauhoittuu. Kaikki ei-lääkkeelliset tavat helpottaa unettomuutta ovat kyllä olleet enemmän kuin tervetulleita, koska kyseessä on sen verran tuskallinen ja viheliäinen vaiva.
Toivonkin sulle paljon voimia ja itsemyötätuntoa unettomiin öihin!🙏❤️🩹 Unettomuus jos mikä on sellainen asia, joka vain pahenee, mitä enemmän unen päästä yrittää saada kiinni ja siten ”suorittaa” nukahtamista.
Kiitos kommentistasi ja kokemuksiesi jakamisesta <3
Toivon sinullekin paljon, paljon voimia <3 Tuo itsemyötätunto kuulostaa myös kovin tarpeelliselta taidolta 🙂
Opettelin 20-vuotiaana (yli 50 vuotta sitten)suggestiivisen rentoutuksen, jossa käydään ajatuksin läpi koko keho päästä varpaisiin: päälaki on rento, otsa on rento, ohimot, kasvot, silmät, takaraivo, niska, kaula jne…rentoutetaan. Minulla tämä on niin selkäytimessä, että pystyn tekemään sen muutamassa minuutissa.
Se toimii ja usein nukahdan jo kesken rentoutuksen. Ainoa poikkeus, jolloin tämä ei toimi, on täysikuu, jolloin uni ei tule millään.
Suosittelen kokeilemaan tätä. Se on ilmainen, lääkkeetön ja helppo. Opettelu vie jonkin verran aikaa, kun pitää oppia keskittymään, mutta useimmiten se toimii. Olen vetänyt rentoutuksia erilaisille ryhmille ja monet ovat jopa nukahtaneet.
Kiitos kommentista 🙂
On mukava kuulla kaikenlaisia vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia niiden toiminnasta, kiitos tästä! Täysikuu tosiaan on joillekin haastava, minusta tuntuu, että reagoin enemmän uuden kuun aikaan.
Käsinkirjoittamisen on todettu auttavan moneen oireeseen (viha, ahdistus, syyllisyys jne). Kuulin ihan
hiljattain radiosta että on tutkimuksia, jotka tukevat sitä teoriaa. Tarkasti en osaa selittää mutta käden
liikkeiden kautta menee aivojen osa-alueisiin uria tai polkuja, jotka taas puolestaan aktivoivat aivoja saaden
aikaan helpotusta/lievitystä noihin yllämainittuhin oireisiin.
Olen itsellänikin huomannut että kun kirjoitan minua painavat asiat paperille niin saan samalla jäsenneltyä
niitä ja siinä samalla alkaa työstämisprosessi käyntiin. Asiat tavallaan selvenevät.
Päiväkirjan kirjoittaminen käy melkein terapiasta.
On hyvä tiedostaa itselleen vaikeita tunteita, se on eka askel eheytymiseen.
Kun kerran sain kirjoitettua kirjeen sisarelleni niin sain purettua joitakin vanhoja kaunoja pois. En koskaan
lähettänyt sitä kirjettä vaan se oli vain minun itseni tähden kirjoitettu. Minun oma kokemukseni. En halunnut
myöskään syyllistää häntä vaan käydä itse läpi ikäviä lapsuuden kokemuksia. Minua se auttoi silloin.
Loistavia syyspäiviä sinulle! kiitos kirjoituksistasi <3
Hei Eeva!
Kaunis kiitos kommentistasi, siitä tuli hyvä mieli <3 Kiitän myös siitä, että olet lukenut kirjoituksiani 🙂
Mielenkiintoista kuulla tuosta tutkimuksesta sekä omista kokemuksistasi. Niistä voi moni muukin kuin minä saada hyviä vinkkejä.
Minullekin kirjoittaminen tuntuu terapialta, erityisesti tähän blogiin kirjoittelu. Vaikka tämä onkin uusi juttu minulle, niin tunnen sen tuoneen jotain hyvää edistystä omaan toipumiseeni.
Nuorempana kirjoitin päiväkirjoja, enää nykyään en. Jotenkin niitä oli myös vaikea lukea myöhemmin, olenkin polttanut teiniaikojen päiväkirjani. Kai se oli jotain irtipäästöä menneestä, kuten sinulla oli tuo kirjeen kirjoittaminen.
Toivon sinullekin ihania syyspäivä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen <3
Kerroit että univaikeudet lievenevät joskus ja pystyt olemaan rauhallinen, jopa toiveikas.
Sehän kuullostaa ihanalta!
Oletko pannut merkille mitä olet sen päivän (vuorokauden) aikana tehnyt? Tai jättänyt tekemättä?
Voisitko kenties kirjoittaa ylös ihan vaan kartoittaaksesi mitkä asiat ovat niitä tärkeimpiä tekijöitä
juuri sinulle, jotka edesauttavat kehon, mielen ja hermoston tasapainottumista.
Aistiärsykkeiden vähentäminen on eräs, kuten kaikkien ”ruutujen” (tv,netti,kännykkä) poistaminen
tunti-pari ennen nukkumaanmenoa. Varmasti sinullekin tuttua?
Uni on mysteeri. Tiedämme siitä jonkin verran ja että se on tärkeä tekijä meidän hyvinvoinnillemme.
Siihen vaikuttavat hyvin monet tekijät kuten hormonaaliset (suku- ja kilpisrauhashormoonit, mm),
elämäntilanne tai traumaperäiset kokemukset. Turvallisuuden tunne on se tärkein, luulisin.
Kun luin tuon kirjoittamasi että univajeesta huolimatta lähdit matkalle ja siitä tulikin positiivinen
kokemus niin sehän oli aivan loistava juttu! Et antanut univajeen lamaannuttaa sinua, kokeilit ja
onnistuit. Sait mukavan matkamuiston. Se on toivoa antavaa.
Noin minäkin olen joskus tehnyt, antanut piupaut univajeelle ja lähtenyt matkalle. Ajattelin että voihan
perillä levätä ja niinpä se meni ihan hyvin.
Mukavia syyspäiviä!
Olen huomannut sellaisen asian, että kun saan olla rauhaksiin kotosalla ilman mitään menoja taikka ylipäätään hoidettavia asioita, nukun paremmin. Olen paljon levollisempi, kehoni rauhoittuu, ja se vaikuttaa kovasti yöuniini.
En käytä kovinkaan paljoa somea,minulla ei ole puhelimessani juurikaan sovelluksia joita selata. Niihin on niin helppo tarttua, joten päätin etten halua pitää niitä. Luen paljon kirjoja, ja menenkin iltaisin ajoissa sänkyyn lueskelemaan. Aina se ei ole auttanut, kun hermosto käy ylikierroksilla, ei siinä oikein ole ollut mitään mitä tehdä, muuta kuin popsia lopulta se pilleri.
Mutta tällä hetkellä minulla on siitä hyvä tilanne, että olen saanut nukuttua, kun ei ole mitään ärsykkeitä. Kiitänkin joka aamu hyvistä unistani, kun tiedän etteivät ne ole itsestäänselvyys.
Uskalsin lähteä reissuun, koska homeopaattinen hoito helpotti sydänoireitani. Aiemmin rintaani puristi pienenkin rasituksen jälkeen, ja sitä oli päivittäin. Univaje vaikeutti asiaa, ja pelkäsin vähän väliä saavani sydänkohtauksen.Jokainen askelkin piti laskeskella, kun asuin kaksikerroksisessa asunnossa, keho ei vaan jaksanut.
Tuntemukset olivat ihan todellisia, rasituskokeessa se tuli esille lääkärillekin. Se rajoitti kovasti tekemisiäni, mutta tosiaan onneksi helpotusta asiaan löytyi.
Minuakin auttoi myös tuo päätös, että en suorita siellä reissussa. Vaan nautin siitä, että ylipäätään pääsin lähtemään, laitoin rennon olemisen etusijalle.
Olen ollut sellainen tyypillinen suorittajaluonne joka vieläkin tulee esille, ja sehän on osaltaan vaikuttanut tilanteeseeni. Oli vapauttavaa kyetä kerrankin toimimaan toisin 🙂
Ihana kuulla, että olet sinäkin saanut onnistuneen reissun univajeesta huolimatta!
Toivon sinullekin oikein mukavia syyspäiviä 🙂
Oli mielenkiintoista kuulla että homeopatiasta sait noin hyvän avun ja tuen sydänvaivoihisi.
Minullakin on hyviä kokemuksia sen suhteen, vaikka en edes oikein uskonut siihen, käytin sitä kuin viimeisenä
oljenkortena aikoinaan. Se kyllä vaatii pitkäjännitteisyyttä ja sinnikkyyttä, koska kaikki toipuminen vie
aikaa. Aikaa on siis annettava, siinäpä saa myös treenattua oma kärsivällisyyttäkin. Se tuotti tuloksia ja
pääsin vaikeimman yli ja masennus helpotti. Olo muuttui iloisemmaksi ja kevyemmäksi. ja pystyi näkemään
asiat ihan toisessa valossa.
Matkalle lähdön ehtona olen usein valinnut sellaisen seuran tai kohteen, jonka aikana menen omilla ehdoillani
ja omaan tahtiin. Laittaa rajoja jaksamiselleen – eipä muuten olekaan ihan helppoa kun koko ikänsä on
venyttänyt rajojaan vain kauemmas ja kauemmas. Se on oikeastaan jokapäiväistä harjoittelua ja kompuroimistakin
on ollut, kun ei aina edes tajua miten energiat riittävät kuin vasta jälkeenpäin.
Olen yrittänyt saada rajanvetoa niin että teen vain yhden asian kerrallaan. Joinakin päivinä ei edes sitäkään jos
ei jaksa. Hyväksyä se että ei aina jaksa. Olla itselleen lempeä ja anteeksiantavainen.
Minäkin olin todella yllättynyt siitä kuinka homeopatia minua auttoi. Ruoansulatukseni alkoi myös toimimaan paremmin, ja muutenkin sain rauhaa itselleni. Tuntuu, että ihan kuin nyt vihdoinkin keho alkaisi vähän toipumaan, tosin itseään joutuu todella tarkasti kuuntelemaan. Juurikin tuota lempeyttä on oltava, ja lepoa. Itsensä kuuntelua tarkasti, vaikka siltikin sitä ylittää rajojaan välillä.
Minulle on ollut hankalaa hyväksyä se, etten enää kykene samoihin asioihin kuin ennen, taikka siihen mihin muut kykenevät. Se on harmittanut välillä kovastikin.
Minusta on ihanaa kuulla, että sinulla on tullut elämään valoa ja iloa. Varmasti on pitkä polku siihenkin ollut eikä helpolla ole tullut. On aina ihanaa kuulla näitä positiivisia kokemuksia 🙂