Uusi vuosi tekee tuloaan ja tiedän, että ensi vuosi tulee olemaan erilainen ja tunnen jo sen, että minun tulee ottaa isompi vastuu. Tiedän, että vastuu tuo vapautta, mutta se myös jännittää. Vastuuta otan itseni johtamisesta ja siitä että teen sellaisia asioita, jotka oikeasti tekevät minut onnelliseksi. työni tulee olla sellaista, että nautin siitä ja että, se tukee hyvinvointiani.  Huomaan, että minun on kannustettava itse itseäni tekemään ja alettava luottamaan ideoihin sekä siihen mihin itse uskon. Olen huomannut, että se ei ole ihan helppoa ja vaativuus itseäni kohtaan välillä tulee esteeksi. Minun on siis tehtävä siitä huolimatta, että kriittisyys on mukana. Näin unen muutama päivä sitten, jossa lauloin mikkiin ihmisten edessä ja en todellakaan hyvin, mutta lauloin koska nautin siitä. Tulkitsin tätä niin, että tämä on merkki siitä, että olen valmis tekemään asioita, vaikka ne ei täydellisesti menisikään. Kuulin myös ystävältäni hyvän vinkin jos voin jotain kuvitella, niin voin sen myös toteuttaa. Tämä on yksi lause, jonka haluan pitää mukanani, jotta en usko kaikkea sitä kriittisyyttä.

Mielenkiitoni mieleni voimaa kohtaan on herännyt, kun olen muutamien kuukausien aikana huomannut, että pystyn keskittyä läsnä olemiseen ja pystyn käyttämään mieltäni työkaluna. Tämä johti siihen, että haluan harjoittaa sitä lisää ja päätin, että menen keväällä vipassana kurssille meditoimaan. Vipassana resonoi minulle, kun luin sen merkityksestä. Asioiden hyväksyminen sellaisenaan. Harjoitus on tuttu tantran polulta hyväksyä asiat sellaisenaan raakana. Kymmenen päivää kuitenkin hiljaisuudessa ilman tämän maailman ärsykkeitä, kuulostaa haasteelta, jonka haluan ottaa vastaan. Menen sinne katsomaan missä menen itseni kanssa täydessä hiljaisuudessa. Mitä minussa herää ja miten voin olla sille kaikelle läsnä.

Olen tunnustellut, että minun on aika myös löytää rohkeus puhua ja tulla näkyville isommin. Olen opiskellut ja opiskelen edelleen uutta. Kuulen kutsua jakaa myös toisille omasta matkastani ja oppimistani asioista. Olen kritisoinut itseäni siitä, että en ole tarpeeksi ajoissa lähtenyt tekemään ja minun tulisi jo olla jo kokeneempi ohjaamaan sekä valmentamaan. Sain tähän hyvän näkökulman, jota olen tutkaillut. Miten olen määritellyt tavoitteeni? Onko se jokin määrä ihmisiä, palautteita, onnistumisia tai jokin muu laskettava määrä? Entä jos tavoitteeni on tunnetila. Tunnetila, jossa teen asioita. Teenkö pelon ohjaamana pakosta paineen alla vai siksi että voin ja saan tehdä juuri sitä mitä teen. Monia kannustavia ihmisiähän on. Sanotaan, että kaikille löytyy omat kuulijat yms. Somessa on motivoivia puheita, videoita ja kirjoituksia. Positiivisuuteen ja ratkaisukeskeisyyteen pohjautuvaa tukea. Kannustava puhe on tärkeää ja kivaa, mutta monesti kuitenkin se tuntuu olevan hyvin lyhyelle kantavaa. Henkilökohtaisuus on minusta se, joka tuntuu. Viisaita puheita, jotka ovat sellaisia ympäri pyöreitä, joita itsekin välillä puhun, mutta ne tuntuvat olevan jotain täytettä. Itse arvostan enemmän sitä, että kohdataan jokainen omanlaisena ja jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Olen itse pohtinut, miten isojen joukkojen kanssa pystyy säilyttämään merkityksellisyyden. Sen tunnelman, että jokainen on tärkeä ja kuuluu joukkoon.

Haluan myös ensi vuonna kehittyä kirjoittamaan. Olen huomannut kadehtivani ihmisiä, jotka osaavat oikeasti kirjoittaa ja sanoittaa asioita niin syvällisesti. Kai tämä kertoo siitä, että minä toivon myös käyttäväni kykyäni ja keskittymistäni siihen. Olen oppinut uuden vuoden lupauksista sen, että paras on aloittaa heti eikä ensiviikolla. Parasta hetkeä ei ole eikä tule, vaan se on nyt. Siksi kirjoitan tätäkin tekstiä jo ennen kuin uusivuosi on alkanut.