Maitohorsmankukista kesäjuomaa

Kukkia siellä kukkia täällä…. Maitohorsma on niin yleinen kasvi, että sitä ei välttämättä edes osaa katsoa ihastellen. Sitä kasvaa yleisesti pellonreunoilla ja niityillä. Se on ensimmäisiä  ns. pioneerikasveja jotka ilmaantuu esimerkiksi hakkuuaukealle ja metsäpaloalueelle tuhon jälkeen. Maitohorsma on sitkeä ja laajalle levinnyt mutta kun sitä katsoo tarkemmin ilman omia vähätteleviä mielikuvia ja  ennakkoluuloja voikin nähdä sen kauneuden. Ja mikä tuoksu! Sen lisäksi, että maitohorsmankukat ovat kauniita ne  tuoksuvat ihanalle.

Täytyy myöntää, että itsekin osasin katsoa maitohorsmaa ”sillä silmällä” vasta tänä kesänä. Olen aiemmin käyttänyt sen lehtiä teenä, fermentoituna ja ilman, mutta kukkia en koskaan. Ja koska kukkien käyttötapa oli minulle vieraampaa niin päätin kokeilla tehdä niistä tänä kesänä juomaa.

Maitohorsma on todella monikäyttöinen. Aikaisin keväällä, ennen kuin sen varsi on muuttunut sitkeäksi, uusia versoja voi käyttää parsan tapaan ruoanlaitossa. Viime kesänä maistoin niitä ensimmäistä kertaa ja hyvää oli! ​Lehtiä on iät ja ajat käytetty teen valmistukseen ja sitä on jopa myyty aitona teenä. Se on siis lähes aidon teen veroinen teekasvi.  Lehdet kannattaa yleensä kerätä ennen kukkimista. Kukkien aika on heinäkuussa, ainakin Etelä-Suomessa. Kävin keräämässä niitä talteen ja tein niistä mehua super helpolla ohjeella.

kkk

Lähdin kukkien keruuretkelle vaikka taivas näytti taas siltä, että kohta saan niskaani sadekuuron. Ajattelin että koska muutenkin olin valmistamassa kukista mehua pieni kastuminen ei haittaa. Niinhän siinä sitten kävikin, että puolivälissä keräilyä alkoi vettä sadella niskaan. Paperipussi kastui ja kukatkin oli vähän märkiä ja jäivät kämmeniin kiinni kerätessä.

Keräsin kukkavarren keskiosasta aukinaisimmat kukat talteen nyppimällä. Jätin lehdet paikoilleen koska niiden maku tuo mehuun vain turhaa kitkeryyttä. Olin aikaisemmin jo käynyt keräämässä lehtiä teetarpeiksi talven varalle.  Keräsin kukkia noin 2 litraa. Kukkia ja vettä lisätään mehuun suurinpiirtein yhtä paljon joten keräämiesi kukkien määrä kertoo kuinka paljon mehua siitä saat.  Kun paperipussin pohjalla oli hyvä kerros kukkia  suuntasin kotiin.

Levitin kukat pyyhkeen päälle ja annoin niiden levätä siinä hetken. Kukat ovat muurahaisten, hämähäkkien ja muiden öttiäisten lempipaikkoja joten on hyvä ravistella kukkaa hiukan ennen keruuta mutta mukaan tarttuneet kukat on hyvä tarkistaa ja putsata ötököiden varalta vielä kotonakin. Nostin kukkia pyyhkeen päältä toisen pyyhkeen päälle ja ravistelin ja sekoittelin niitä kourallinen kerrallaan jolloin ylimääräiset otukset tippuivat kyydistä.
Hyvinvoinnin_bannerit_alehdet_300x250

Kun ötököitä ei enää näkynyt laitoin kukat kattilaan ja kaadoin vedenkeittimisetä kiehuvan kuumaa vettä päälle.
Veden sekaan voit lisätä makeutusta oman maun mukaan. Itse lisäsin sekaan hunajaa koska en kauheasti tykkää käyttää valkoista sokeria. Ruskeaa sokeria en halunnut lisätä koska halusin kauniin vaaleanpunaisen värin esiin. Luulen että hunajakin hieman sakeutti väriä. Lisää siis sokeria tai hunajaa omien mieltymystesi tai tarpeiden mukaan ja anna hautua muutama tunti. Jotkut pitävät kukkia vedessä jopa yön yli. Minulle riitti pari tuntia ja mehuun tuli jo siinäkin ajassa tarpeeksi makua. Jos haluat mehun säilyvän pidempään lisää siihen esimerkiksi sitruunahappoa säilyvyyden parantamiseksi.

​Kun mehu oli tekeytynyt pari tuntia, niin että kukkien väri on liuennut veteen, laitoin suodatinpussin suppiloon ja valutin mehun pulloon. Mehun tekeminen on näin helppoa.

Valmis mehu maistui omasta mielestän hiukan marja-aronialta.
​ Me ei laitettu kauhean paljoa makeutusta joten mehussa oli enimmäkseen vain kukkien antama maku.

Maitohorsmankukkajuoma

Maitohorsmankukkia & kiehuvaa vettä yhtä paljon
Maun mukaan sokeria tai hunajaa
(Säilyvyyden parantamiseksi sitruunamehua/happoa)
Voit kuivata kukkia lehtien tapaan myös teeksi. Kerää yritit kuivausta varten sateettomana päivänä.
Kuivata joko saunanlauteilla tai pöydällä huoneenlämmössä. Kuivumiseen menee noin 2-3 päivää.
Laita kuivat yritit purkkiin. Nauti kesän mauista talvella.Maitohorsma on saanut nimensä maidon tuotantoa lisäävän vaikutuksensa vuoksi karjanhoidossa. Maitohorsmalla on sanottu olevan tulehduksia estävä ja parantava vaikutus ja sitä on käytetty mm kurlausvedessä suun ja nielun tulehdusten hoidossa. Kukkia ja lehtiä on yrttilääkinnässä perinteisesti käytetty myös vatsavaivojen hoidossa. Voit lukea näistä lisää täältä.

​​

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *