Tervetuloa jälleen yrttien ihmeelliseen maailmaan! Tällä kertaa lähikuvassa mesiangervo. Täytyy sanoa, että olen jäänyt jokseenkin koukkuun tähän yrttien keräämiseen tänä kesänä. Monta kesää mennyt ”sitkun, mutkun, pitäisi” jaarittelussa, ja nyt viimein parin vuoden tauon jälkeen sain innostuksen taas kunnolla esiin! Yrttien kerääminen on vaan niin ihanaa puuhaa kesällä. Se on hyvä syy lähteä luontoon vaikka koko perheen kanssa.
Me kävimme keräämässä mesiangervoa parisen viikkoa sitten talven varalle. Omat ja naapurin lapset olivat mukana retkellä. Taaperommekin keräsi yrttejä innoissaan. Heinäkuu on ihan parasta aikaa niin monien yrttien osalta. Mesiangervokin on juuri alkamassa kukkimaan täällä Etelä-Suomessa joten parhaat hetket sen keräämiseen on juuri nyt käsillä.
Mesiangervo on erittäin perinteinen lääkekasvi
Mesiangervolla on pitkä historia lääkekäytössä. Mesiangervo sisältää salisyylihappoa joa vaikuttaa samalla tavalla kuin asetyylisalisylaattihappo aspiriinissa. Mesiangervo on siis luonnon oma aspiriini joka auttaa kipuihin. 1830 luvulla tämä ominaisuus pystyttiin tieteellisesti todentamaan mesiangervossa ja aspiriinin nykyisessä muodossaan keksi Felix Hoffman noin 70 vuotta myöhemmin. Mesiangervonkukat ja lehdet sisältävät tätä luonnon omaa aspiriinia. Toinen salisyylihappoa sisältävä Suomen luonnonkasvi on paju ja nimenomaisesti sen kuori.
Mesiangervonkukissa ja lehdissä on aivan omanlainen tuoksunsa ja ne maistuu hyvältä teenä. Siitä saa hyvänmakuista lääkettä vaikka flunssaan tai päänsärkyyn. Aspiriinin tavoin se myös ohentaa verta. Paitsi kipuihin ja vilustumiseen mesiangervolla sanotaan olevan suotuisia vaikutuksia myös ripuliin ja vatsavaivoihin. Voit kokeilla mesiangervoa kuumeen alentamiseen, flunssaan, päänsärkyyn ja erilaisiin kiputiloihin. Myös reumapotilaille. Sitä on käytetty myös alkoholijuomien maustamiseen.
Koska mesiangervolla on hyvin vahvat lääkinnälliset ominaisuutensa niin sitä ei pidä juoda kuin kuuriluonteisesti vain tarvittaessa. Mesiangervoa voi käyttää tuoreena tai kuivattuna. Mesiangervoa ei suositella ollenkaan aspiriiniherkille tai astmapotilaille. Älä käytä mesiangervoa jos olet raskaana.
”Alle 16-vuotiailla lapsilla, jotka ovat poteneet vilustumisoireita ja vihurirokosta johtuvaa kuumetta, aspiriini saattaa vaikuttaa Reyen syndrooman taudin syntyyn.” (Lähde)
Mesiangervo on reilun metrin mittaiseksi kasvava pitkä ruohokasvi joka kuuluu ruusu kasvien heimoon. Siinä on kermanvalkoiset hahtuvaiset voimakkaasti tuoksuvat kukinnot näin heinäkuun puolivälistä alkaen. Ennen kukintoa sen tunnistaa lehtiruodissa pareittan kasvavista sahalaitaisista lehdistä. Se kasvaa kosteilla paikoilla kuten niityillä, rannoilla ja ojanpientareilla laajoina, korkeina kasvustoina. Mesiangervo on yksi yleisimpiä kasvejamme.
Mesiangervoa on helppo kerätä käsin. Katkaise runsaat kukinnot talteen ja laita paperipussiin tai koriin. Voit kerätä kukinnot myös riipimällä, eli sormilla vetäen, jolloin varsia ei tule mukana. Keräsin tutun lenkkipolun varrelta ne mesiangervot jotka olivat jo avanneet kukkansa. Vielä oli paljon kukkia myös nupullaan. Paras aika mesiangervon keräämiseen on juuri tulollaan.
Mesiangervon lehdet ovat myös hyvin käyttökelpoiset. Paras aika niiden keräämiselle on ennen kukintaa mutta kukkimisen aikana ja jälkeen niitä toki voi käyttää.
Mesiangervo on pitkä, joten siitä voi huoletta kerätä kukkia vaikka koirien ulkoilutuspolkujen varrelta. Kukat kasvavat niin korkealla, että ovat varmasti siltä osin turvassa ja puhtaita. Muista kuitenkin kerätä kasvit aina saasteettomilta paikoilta, eli ei liikennöityjen teiden varsilta.
Kotona ravistelin hyönteiset kukinnoista pois ja saksin pisimmät varret lyhyiksi. Levitin kukat tasaiseksi matoksi saunanlauteille pyyhkeen päälle kuivumaan ja parin päivän päästä ne on valmiita purkitettavaksi. Keräsin samalla retkellä maitohorsmanlehtiä ja valkoapilankukkia. Niistä tulee mesiangervon kanssa hyvä kombo hauduttaa talvi-iltoina yrttitropiksi. Kun juot mesiangervoa teenä älä keitä sitä vaan hauduta kuumassa vedessä. Keittäessä osa vaikuttavista aineista saattaa kadota. Lue lisää mesiangervon käyttötarkoituksista täältä ja täältä.
0 kommenttia