Sain hiljattain seuraavan psykiatrisen hoidon tilaa ja nykyrealiteetteja koskevan koskettavan yksityisviestin eräältä ihmiseltä sosiaalisessa mediassa. Jaan sen tähän nimettömänä kyseisen henkilön luvalla:

Moi,

Huomasin tekstejäsi psykiatrisesta (”)hoidosta(”) Ruskon kuoleman myötä. Kiitos avoimuudestasi ja rohkeudestasi! Suomalaisessa terveydenhuollossa epäempaattisuus mielenterveyshaasteista kärsiviä kohtaan on järkyttävää. Kaverini irtisanoutui TYKSin akuuttipsykiatrialta, koska siellä hänen mukaansa mm. pahoinpideltiin potilaita, työnjohdossa oli isoja ongelmia ja hän näki painajaisia ihmisten voinnin pisteyttämisestä lomakekyselyillä. TYKSissä ei myöskään tuolloin suostuttu ottamaan käyttöön Sveitsin LINITY-mallia, vaikka se toimi ainakin jonkin verran itsemurhien ehkäisyyn. Ehkä nyt on toisin.

On tosi surullista, kuinka torppauskoneisto vastustaa terveydenhoitoon pääsyä. Mulla on jonkin verran tuttuja autismikirjolla, ja on tullut selväksi, että usein huonovointisia ihmisiä pompotellaan paikasta toiseen, kun mikään taho ei ole vastuussa. Jos tässä tilanteessa lähipiiriä ei ole auttamassa, voi olla lähes mahdotonta taistella itsensä hoidon piiriin. Kieltämättä tuntuu, että se on tarkoituskin.

​Toivon, että terapiasi järjestyy​, ja toivotan ​kaikkea hyvää sinulle​!

Kirjoittaja viittaa tässä viestissä kaikesta päätellen juuri itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. somen puolella jakamaani uutiseen ”Ruskosta”, joka haki apua psyykkiseen oireiluunsa terveydenhuollosta aivan viimeiseen asti: https://yle.fi/a/74-20245135. Viittasin myös tämän jakoni yhteydessä tähän vuoden takaiseen blogikirjoitukseeni, jossa totesin omien kokemusteni ja myös itseni ulkopuolisten lähteiden perusteella itsemurhien ja itsetuhoisuuden olevan Suomessa aivan todellinen ongelma ja ilmiö: https://kultainensulka.fi/itsemurha-yhteiskunnallisena-ja-hoidollisena-ongelmana/.

Tämän saamani yksityisviestin sisältö tuo mielestäni omalta osaltaan aika lohduttomallakin tavalla näkyväksi sitä psykiatrisen hoidon nykytilaa ja todellisuutta Suomessa, joka piilee käytännön tasolla toisaalta täysin riittämättömien hoitoresurssien ja toisaalta muullakin tavoin toimimattoman ja erään psykiatrian erikoislääkärin itsensäkin epätieteelliseksi arvioiman biomedikaalisen hoitoparadigman takana:

Myös psykoterapian emeritusprofessori ja kansainvälisesti hyvinkin menestyneen ja jopa WHO:n nykyisin avoimesti suosittaman (https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/suomalainen-mielenterveyshoidon-malli-osaksi-who-n-hoitosuosituksia/) avoimen dialogin hoitomallin aikanaan Suomessa kehittänyt Jaakko Seikkula totesi aihetta hiljattain käsittelevässä podcastissa mielenterveyden hoidon olevan Suomessa rikki ja järjestelmän myös korruptoituneen:

Olin itse pari kuukautta sitten ”Astetta parempi elämä”-podcastissa puhumassa edellä mainittuunkin viitaten psykiatrian sokeista pisteistä: https://blogi.astettaparempielama.fi/psykiatrian-sokeat-pisteet-vieraana-katja-kosonen/. Minulta ilmestyi myös toissavuonna Psykoterapia-lehdessä nykypsykiatrisen hoidon kestämätöntä nykytilaa käsittelevä kirjoitus, jonka voi käydä lukemassa maksutta tämän linkin takaa: https://drive.google.com/drive/folders/15CTdhKUTs9qgXElO7rVMGVSIZzn5PJdY.

Olen halunnut tuoda myös itse julki oman henkilökohtaisen potilaskokemukseni kautta psykiatrisen hoidon nykytodellisuutta ja ongelmakohtia siitäkin huolimatta, että se on altistanut minut monenlaiselle negatiiviselle palautteelle ja aika ajoin jopa alan ammattilaisten itsensä minua kohtaan harjoittamalle avoimelle medikaaliselle gaslightingille. Tämä aihealue on vain yksinkertaisesti aivan liian tärkeä vaiettavaksi siitäkin huolimatta, että mielenterveyshaasteisiin liittyy yhä tänäkin päivänä käytännön tasolla hyvinkin voimakas stigma!

Tämän kirjoituksen alussa jakamani kaltaiset palautteet rohkaisevat, kannustavat ja myös luovat minuun ihmisenä toivoa. Ne muistuttavat siitä, että on olemassa muitakin ihmisiä, jopa alan ammattilaisia, jotka myös näkevät ja kokevat omakohtaisesti nykypsykiatristen hoitokäytäntöjen järjettömyyden sekä siihen sisäänrakennetun kohtaamattomuuden ja siten myös aivan perustavan epäinhimillisyyden.

Ne muistuttavat siitä, kuinka moni ihminen on tänäkin päivänä nyky-yhteiskunnassamme sellaisen hoitojärjestelmän armoilla, joka ei käytännössä paljoakaan armoa tunne tai lopulta edes välttämättä oikeasti mahdollista mielen aitoa hyvinvointia taikka toipumista mielenterveyshaasteista.

Huomaan miettiväni jälleen tämän saamani palautteenkin pohjalta sitä, millaiseksi potilaantorjuntajärjestelmäksi psykiatrinen hoito maassamme onkaan tänä päivänä käytännön tasolla oikein muuttunutkaan. Mietin myös enemmän kuin turhautuneena omilta vaikutusmahdollisuuksiltani valitettavan rajallisena ihmisenä sitä, kuinka kauan tämänkaltainen toimimaton, epäempaattinen ja siten aivan kaikkea muuta kuin traumainformoitu psykiatrinen hoitokulttuuri saa maassamme oikein jatkua? Mielestäni Suomi ja suomalaiset ansaitsisivat jotakin niin paljon parempaa!

Ansaitsisimme mielestäni viimeinkin aidosti tieteellisen ja myös kaikilta toimintaperiaatteiltaan eettisesti kestävän inhimillisyyden vallankumouksen suomalaiseen psykiatriaan, josta kirjoitan mm. tässä blogikirjoituksessani Jaakko Seikkulan aiheesta pitämän luennon pohjalta:

Me voisimme yhteiskuntana auttaa erinäisistä mielenterveyshaasteista kärsiviä ihmisiä kaiken kaikkiaan niin kovin paljon paremmin, inhimillisemmin ja myös kustannustehokkaammin. Silti me valitsemme vuodesta ja vuosikymmenestäkin toiseen kohdata ja hoitaa erinäisistä mielenterveyshaasteista kärsiviä ihmisiä tavalla, joka on todettu yhä uudestaan niin hoitoparadigmaltaan kuin vaikuttavuudeltaankin käytännössä toimimattomaksi ja joka valitettavan usein lopulta ennemminkin kroonistaa kuin edistää toipumista.

Kirjoitin tästä aiheesta Facebookin puolelle jokin aika sitten seuraavan kirjoituksen osallistuttuani Mad in Finlandin tänä kesänä järjestämälle zoom-luennolle, jonka piti koko maailmanlaajuisen Mad in-verkoston perustaja ja kirjastaan ”Anatomy of an Epidemic” Yhdysvalloissa aikanaan tutkivan journalistipalkinnon saanut Robert Whitaker: https://www.facebook.com/share/p/18bH1578Td/.

Kaiken tämän pohjalta mietin, onko meillä yhteiskuntana todella varaa menettää maassamme alati kasvavan mielenterveyskriisin tiimoilta yhä enenevissä määrin lisää ihmisiä työkyvyttömyydelle vain siksi, ettemme syystä tai toisesta suostu ottamaan käyttöön tutkitusti tehokkaampia ja myös inhimillisempiä psykiatrisia hoitokäytäntöjä ja malleja, kuten avoimen dialogin hoitomallia? Mielenterveyden järkkyminen kun on ollut maassamme jo pidemmän aikaa se kaikista yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy: https://www.etk.fi/ajankohtaista/mielenterveyden-sairaudet-yleisin-tyokyvyttomyyselakkeelle-siirtymisen-syy/.

Toivon kaiken kaikkiaan kovasti niin psykiatrisena potilaana kuin myös nyky-yhteiskuntamme yhtenä jäsenenä, että näkisimme suomalaisen mielenterveyshoidon osalta jossakin vaiheessa viimein vaiheen, jossa se olisi muuttunut nykyisestä potilaantorjuntajärjestelmästä aidosti inhimilliseksi ja siten myös toimivaksi ja tulokselliseksi tavaksi kohdata ja auttaa ihmisiä, jonka mielenterveys on syystä tai toisesta järkkynyt niin pahoin, etteivät he enää yksinkertaisesti pärjää ilman asianmukaista psykiatrista apua ja tukea.

(Tämän kirjoituksen artikkelikuva on peräisin vanhan Lapinlahden sairaalan kiinteistön tiloista, josta löytyy sen psykiatriseen hoitohistoriaan liittyen edelleen museonomaisesti vitriini, johon on kerätty mm. joitakin entisaikaan ja myös tänä päivänä käytettyjä psyykenlääkepurkkeja ja pakkauksia.)

Lähteet:

Hinkula, Emma (2026). Psykiatrinen sairaala kotiutti itsetuhoisen Ruskon. Yle.

Kosonen, Katja (2026). Itsemurha yhteiskunnallisena ja hoidollisena ongelmana. Kultainen Sulka-blogi.

Kurki, Janne (2025). Psykiatria, valta ja tiede – Psykiatrisen vallankäytön ideologinen tuki. Mad in Finlandin blogi.

Toikkanen, Ulla (2021). Suomalainen mielenterveyshoidon malli osaksi WHO:n hoitosuosituksia. Lääkärilehti.

Kosonen, Katja (2024). Avoimen dialgin hoitomalli ja inhimillisyyden vallankumous (+ linkki luentoon). Mad in Finlandin blogi.

Whitaker, Robert (2010). Anatomy of an epidemic.

Eläketurvakeskus (2020). Mielenterveyden sairaudet yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy.

Lue myös kirjoitukseni: