Anteeksi antaminen on lahja

07.06.2020 | Rakkaus | 0 Kommenttia

Minä uskon, että ennen syntymääni tein sopimuksen. Tulin kääntämään tietyn määrän tuskaa, rakkaudettomuutta, surua, tiedostamattomuutta, kärsimystä, kipua ja epätoivon tunteita tietoisuuden valoon ja muuntamaan kaiken tuon hyväksynnän kautta rakkaudeksi.

Jos uskot kohdallasi samaan, ehkä voit kuvitella miten lataamme valmisttautuessamme tänne tulemiseen tehtävämme osasia kuin ruokatarvikkeita kassahihnalle. Me päätämme ehkä joidenkin muiden korkeampien entiteettien avustuksella että otamme tälläisen ja tälläisen elämäkriisin, trauman ja tapahtuman koettavaksemme. Siinä kohtaa on helppo ajatella että ”Tuostakin vielä selvitään.” Energiatasolta katsottuna kaikki on helpompaa, koska siellä ei ole materiaalisen maailman jäykkää hidastavaa energiaa luomassa tämän todellisuuden realiteetteja. Näemme asiat silloin hieman helpomapana kenties. vaikka uskon, että montaa meistä on pelottanut hiukan jo etukäteen katsellessaan mitä tuli luvattua…

Kun päätämme tulla tänne sieluina energiatasolta on itsestäänselvää, että otamme vastaan oman mission, tehtävän. Kun synnymme muistimme pyyhitään ja alamme sopeutua materiaalisen maailman kylmän kovaan todellisuuteen heti ensimmäisistä silmänpohjaan kantautuvista synnytyssalin krikasvalolamppujen terävästä valonkajahduksesta asti. Ensimmäinen tuskan huuto on ilmoilla.

Mitä pidemmälle elämme elämäämme, sen syvemmälle uneen tässä todellisuudessa me uppoamme. Alamme uskoa samoihin rajoittaviin uskomuksiin kuin meitä vanhemmat ovat alkaneet uskoa. Alamme uskoa siihen mitä meistä sanotaan.

Syntyessämme olemme puhdasta tietoisuutta sisiältäen kaikki mahdollisuudet itsessämme mutta yhtäkkiä koulumaailmassa saatammekin olla tyhmä, tumpelo, kömpelö tai saamaton. Joillekin käy tuuri ja heidän kohdalleen osuu henkilöitä jotka näkevät heissä heidän lahjakkuutensa. Kaikissa meissä on lahjoja mutta toiset meistä eivät ole valinneet samoja asoita liukuhihnalta. Olemme ehkä valinneet tulla kokemaan kasvun haasteiden kautta. Olemme päättäneet kasvattaa sisäistä voimaa ja resilienssiä vastoinkäymisten kautta.

Jossain vaiheessa kun itse valitsemamme tehtävät alkavat tuntua tarpeeksi työläiltä alkaa monelle tulla olo, että nyt saa riittää. Jaksaminen loppuu. Epätoivo kasvaa. Kipu sisimmässä tuntuu liian todelliselta. Haluaakin peruuttaa koko homman. Näitä hetkiä voi olla matkan varrella monia jos on suuren suuri soturi sielu isolla missiolla.

Minä uskon, että mitä vaikeampia kokemuksia me olemme koriimme keränneet koettavaksi tänne tullessamme, sitä suureman armon ja anteeksiannon lahjan olemme itsellemme varanneet. Kysymys kuuluukin haluammeko ottaa tuon lahjan vastaan tässä todellisuudeen tiheentymässä jossa energiamaailma ei ole yleisesti niin tunnustettua kuin aineellinen maailma.

-

Energianmaailmassa kaikki näyttäytyi nurinkurisena verrattuna tähän materiaaliseen maailmaan. Siellä se mikä täällä näkyy raskaina, vaikeina ja huonommuuden tunnetta aiheuttavina kokemuksina on herättänyt juhlintaa, hurraa huutoja ja ylistystä. Mitä enemmän kakkaa olemme valinneet kääntää peltoon sitä siunatumpia olemme armon valossa.

Ei ole helppo hyväksyä sisäistä tuskaa ja kärsimystä. Mutta kun siihen pystyy saa kokea sen millaisella keveydellä voimme matkaamme jatkaa hyväksynnän armossa. Rakkaus muuntaa vaikeimmatkin kokemukset siunatuiksi. Jotkut meistä ovat tulleet tänne käymään läpi sukupolvia suvussamme kulkeneita asioita.

Jokin monta sukupolvea sitten esim. suurta häpeää ja epäonnistumisen tunnetta aiheuttava tapahtuma on kulkenut suvusta äidiltä tyttärelle, isältä pojalle, jo monien vuosikymmenien ajan. Kunnes joku sielu päättää tulla pysäyttämään ketjun. Hän lopettaa kokemasta häpeää häpeästään, suostuu katsomaan sen syitä taaksepäin niin kauas kuin hänelle sitä näytetään. Hän suostuu tuntemaan kaikkien menneiden sukupolvien ketjussa olleiden häpeän ja muuntamaan sen tietoisuuden valossa. Hän transformoi sen hyväksynnän kautta rakkaudeksi. Ja tuosta päivästä lähtien häpeä ei enää mene eteenpäin kuten aiemmin. Ketju on pysäytetty.

Häpeä on saattanut tulla alunperin jonkun henkilön syrjähypystä syntyneestä lapsesta. Häpeä oli ensin vanhemmän mutta tuo tapahtuman seurauksena syntynyt lapsi on joutunut ottamaan puhumattoman häpeän kantaakseen. Hän on jatkanut vaikenemista häpeästään, koittanut pärjätä ja sinnitellä sen kanssa minkä johdosta hänen lapsena ovat oppineet häpemään itseään. Näin puhumattomat tunteet ja traumat kulkevat solutasolla asti perintönä jota kukaan ei halunnut, kunnes suuri sieluinen missiollaan oleva soturi päättää syntyä tähän sukuun. Hän lupaa seisoa tukevasti koko sukunsa historiasta tulevan tunne-energian edessä kaatumatta, keiken omissa nahoissaan tuntien ja kokien. Muidenkin tuskan menneisyydestä vastaanottaen. Suvussa kulkenut häpeän dominopalikkaefekti pysähtyy silloin häneen. Häpeä lakkaa määrittelemästä asioita. Taakkasiirtymä on purettu.

Näin tapahtuu kun suostumme hyväksymään asiat mitä elämässä tapahtuu. Se ei tarkoota että meillä ei olisi valtaa muuttaa olosuhteitamme, mutta se tapahtuu usein vasta hyväksynnän kautta. Vastustamalla lisäämme energiaa niihin asioihin mitä haluaisimme välttää.

Näin kerran unen jossa sanottiin: Mitä muuta tavas on kuin isän murhaa.

Minulla kesti jonkin aikaa ymmärtää tuon lauseen merkitys. Mutta kun ymmärsin sen niin koin valtavan herätyksen armolahjasta jonka olin saanut.

Jeesus kuoli isänsä Jumalan tahdosta ristillä. Ja anteeksiantamisen armosta pääsi taivaaseen. Koen tuon sanoman liippaavan läheltä omaa traumaani. Olin kuolla isäni toimesta ja saan mahdollisuuden rakastaa isääni siitä huolimatta mitä hän teki. Se antaa minulle mahdollisuuden kokea suurta armoa, myötätuntoa ja rakkautta. Koska juuri niitä vaikeimpia ja kärsimystä eniten aiheuttavia tekoja ja tunteita meidän tuleekin eniten rakastaa. Silloin suvussa kulkeneet taakkasiirtymät voivat katketa. Tuomitsemisesta maailma muuttuu sokeaksi. Kun löydämme armon itsestämme itseämme kohtaan ja sitä kautta muille rakkauden energia kasvaa maailmassa.

Kävin istuttamassa kukan traumani syntypaikalle. Se olisi voinut olla paikka jossa taakkasiirtymä lähti jatkamaan minussa kulkuaan. Se olisi voinut olla paikka jossa varjo valtasi minut. Mutta siitä tuli minulle kiitoksen, rakkauden ja hyväksynnän paikka. Sanoin isälleni, kokemukselle ja elämälle kiitos siitä kokemuksesta jonka olen saanut lahjakseni kääntää rakkauden valoon. Mikä matka! Ei helppo todellakaan mutta sitäkin antoisampi vaikka suurta tuskaa täynnä.

Et ole tehtäväsi kanssa yksin. Matkaat monen valon soturin ja auttajan kanssa yhtä matkaa, samaan aikaan täällä maapallolla. Kun muistat mistä tulit ja miksi, saat taas voimia jatkaa.
Lue myös artikkelini:
Sieluni ohjauksessa oppimassa rakkautta
Meidän on hyväksyttävä erillisyytemme tullaksemme täydesti osaksi kokonaisuutta
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Parantavaan peiliin katsominen sattuu
Traumatisoitunut tuntee turvattomuutta kehossaan – Näin vahvistat kehoyhteyttä ja sisäistä turvallisuuden tunnetta
Mitä vähemmän yrittää paeta menneisyyttään sitä enemmän on voimaa tässä hetkessä

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *