Eläinten olemus on aito ja vilpitön. Eläimet ovat aina läsnä tässä hetkessä ja avoimena sille, siksipä niiden läheisyyskin on usein niin terapeuttista. Tuollaista läsnäoloa ja aitoutta me kaipaamme itsekin. Palaan aina uudelleen ja uudelleen siihen miten upea ja maaginen asia läsnäolo on. Itselleni se on kaikista tärkein taito. Läsnäolo saa kaikki elämän värit esiin. Eläimet opettavat meitä siihen.

Eläimet reagoivat epämukavuuteen heti jos se vain on mahdollista. Ihminen usein kärsii vapaaehtoisesti huonoissa oloissa. Samaa me teemme eläimille. Joskus aivan tahtomattamme ja vahingossa mutta valitettavan usein myös tahallaan. Viattomimmat joutuvat kärsimään usein toisten huonosta olosta. Niin lapset ja eläimetkin.

Itse havahduin tähän vähän aikaa sitten todenteolla kun koiramme sairastui. Huomasin siinä yhteyden miten perheemme huonovointisuus vaikutti myös koiraamme. Eläimetkin stressantuvat siinä missä ihmiset. Tuntui kuin meidän stressi olisi sairastuttanut koirankin.

Erinäisistä syistä perheessämme ei voitu vielä vähän aikaa sitten hyvin. Kun poikani syntyi, Nappi-koirani jäi vähemmälle huomiolle. Pikkuhiljaa huomasimme, että koirastamme oli tullut väsyneemmän oloinen. Ajattelin, että hän on tullut vanhaksi. Ikää Napilla on kuitenkin jo reilu 10 vuotta. Mietimme myös, että alusta asti oireillut kipuileva syntymävika jalassa saattaa aiheuttaa ärtyneisyyttä kun lapset riehuu lähellä. Ajattelimme, että koira varoo kipulääkityksellä olevaa jalkaansa ja äksyilee siksi. Jälkeenpäin tuntuu, että näihin oireisiin olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Eläinlääkäri visiittejä kyllä kertyi kipeän jalan vuoksi mutta emme tienneet, että jotain muutakin voisi olla vialla. Jotkut asiat ymmärtää vasta jälkeenpäin…

Saimme omaan elämäntilanteemme korjattua ja paremmalle tolalle. Koko perhe alkoi voida paremmin. Hiukan sen jälkeen eräänä aamuna koira oli ripuloinut ja oksentanut sisälle. Sen lisäksi hän kyykki maassa jatkuvasti kuin ollessaan kakalla. Mitään ei vaan tullut ulos. Soitin eläinlääkäriin ja kerroin huolestani. Saimme ajan samalle iltapäivälle.

Minusta aika tuntui kovin pitkältä odottaa kun koira vaikutti hirveän huonokuntoiselta. Pääsimme lääkäriin ja tutkimuksissa selvisi, että sen vatsassa on ”jotain” outoa. Ultraäänikuvassa näkyi iso pyöreä ”juttu.” Eläinlääkäri epäili heti ensi metreillä kasvainta vaikka ei ollutkaan varma mikä tuo ”juttu” on. Puheessaan antoi kuitenkin aika selkeästi ymmärtää, että nyt on ehkä viimeiset hetket käsillä ja piikille vieminen saattaisi olla ainoa oikea ratkaisu.

Halusimme kuitenkin tutkia asiaa lisää ja varasimme seuraavaksi aamuksi eläinlääkäriajan naapurikaupungista, paikasta missä olimme saaneet aina ammattitaitoista hoitoa ja apua. Halusin selvittää asian loppuun asti vaikka samalla tuli eläinlääkärin sanoista sellainen pelko, että pitkitänkö koiran kärsimystä turhaan, koska koira oli todella kipeä.

Ilta oli surun täyteinen. Soitin ystävälleni jolle koirani on myös tärkeä. Hän elätteli toivoa. Koko meidän muu perhe oli lähes varmoja, että tässä on nyt jäähyväiset. Lasten kanssa itkettiin ja halattiin Nappia. Nukkumaan mentiin todella surullisissa tunnelmissa.

Aikaisin aamulla lähdimme lääkäriin koko perheen voimin. Lapset saivat päättää tulevatko mukaan vai menevätkö kouluun. Halusin antaa mahdollisuuden viimeisiin jäähyväisiin jos mahdollisesti joudummekin hyvästelemään Napin tälle reissulle. Lapset tulivat mukaan ja seuraavana aamuna olimme Porvoon eläinklinikalla.

Lääkäri otti Napin tutkimuksiin ja me jäimme odottelemaan käytävälle. Jonkin ajan päästä saimme hyviä ja huonoja uutisia. Hyvä uutinen oli se, että ”pyöreä juttu” ei ollut kasvain vaan äärimmillään täysi virtsarakko.

Lääkärin mukaan Napilla oli todennäköisesti virtsakiviä tai sitten virtsatien tukkeutumiseen oli syynä tulehdus. Huono uutinen oli se, että koska hoito on pitkittynyt oli vaarana, että tulehdus olisi levinnyt jo munuaisiin ja se voisi olla kohtalokasta. Läääri lähti tekemään lisää tutkimuksia.

Sen jälkeen saimme lisää hyviä uutisia, tulehdus ei ollut levinnyt munuaisiin. Nappi tulisi tokenemaan lääkekuurilla. Sen piti kuitenkin jäädä loppupäiväksi eläinlääkäriasemalle koska virtsarakko ei tyhjentynyt itsestään.

Istuallaan punkeminen oli Napin yritys saada jotain tulemaan ulos mutta koska tiehyet oli tukossa hän joutui kokemaan vain valtavaa painetta täydestä virtsarakosta. Eläinläkärin mukaan tämä oli yksi kivuliaimmista vaivoista. Voi Nappi raukkaa, oli joutunut olemaan tuskissaan ”turhaan” kun emme heti tulleet tarpeeksi asiantuntevalle klinikalle.

Nappi pääsi yöksi kotiin ja ohjeena oli tuoda hänet aina takaisin klinikalle jos pissa ei vielä aamusta kulkenut. Nappi kuskattiin Porvooseen monena päivänä ennen kuin lääke alkoi tehota. Kalliiksihan tuo kaikki tuli mutta elämällä ei ole rahassa mitattavaa arvoa ja koko perhe oli todella huoentuneita kun saimme pitää karvaisen ystävämme elämässämme vielä pidempään.

Tämä tarina opetti minulle paljon. Aiemmin uskoin, että itseni syrjään pistämällä teen hyvää muille. Koin syyllisyyttä terveestä itsekkyydestä. Asia kääntyi olemaan täysin päinvastoin ja sen myötä opin todella ison läksyn. Kun itse huolehdin itsestäni ja voin hyvin niin kaikki ympärilläni voivat hyvin. Koen, että myös koira sairastuessaan oli sijaiskärsijä kodissamme. Hänen tilansa oli edennyt pikkuhiljaa ja varmasti hänen kokema stressi vaikutti siihen.

Olen ennenkin huomannut, että jos itse voin huonosti herkkä koirani saattaa sairastui. Noissa tilanteissa tarvitsen lepoa ja silloin hänen olemuksensa viestittää omala tavallaan, että on aika pysähtyä. Jos pitäisimme itse parempaa huolta itsestämme ja ymmärtäisimme pysähtyä heti kun kuromitusta tuntuu olevan liikaa eläimetkään eivät joutuisi sijaiskärsijöiksi.

Eläimet ovat niin herkkiä aistimaan kaikki tunteemme ja olotilamme. Niillä on valtava herkkyys ja viisaus siinä. Koiria on koulutettu jopa haistamaan syöpäkasvain tai sairaus kehossa. Eläimemme voivat olla oppaitamme syvemmälle omaan hyvinvointiin kun vain kuuntelemme niitä.

Olen kuullut viimeaikoina tarinoita joissa henkilön elämään on tullut hevonen joka on opettanut valtavasti asioita omistajalleen. Yksi tälläinen viisas hevonen oli oppaana Cardehumman perustamisessa. Cardehumma on tila jossa ihminen voi tulla tutustumaan hevosiin rauhassa, ilman suorituspaineita. Tilan perustaja Ulla Hukka ohjaa omassa elämässään ehkä stressaantuneen ja uupuneen tai muuten vain hyvinvointia kaipaavan ihmisen parantavaan läsnäolon yhteyteen hevosen kanssa.

Sain kokea tuon ihanan kokemuksen muutama viikko sitten ja olemme menossa taas tänä sunnuntaina sinne uudestaan. Mikään ei ole ihanampaa kuin läsnäolo ja siitä saan oppia Ullan ja hänen upeiden ihmisläheisten hevostensa parissa.

Eläimet opettavat meille valtavasti itsestämme kun vain haluamme nähdä ja kuulla sen. Eläimen aitous ja herkkyys vetää nöyräksi ja kiitolliseksi. Omassa elämässäni eläinten läsnäolo on mittaamattoman arvokas. Ilman eläimiä elämäni tuntuisi tyhjältä ja ontolta. Vaikeita tunteita kohdatessani tiedän tekeväni siinä entistä selkeämmin palveluksen itseni lisäksi myös kaikille ympärillä olevilleni, erityissti näille herkimmille, eläimille ja lapsille. Tunteiden pakeneminen ja väisteleminen vain lopulta pitkittää kärsimystä. Kun ymmärrän tämän paremmin päivä päivältä niin syvä kiitollisuus vain kasvaa näistä upeista eläinystävistä ja opettajistamme. <3

Lue myös: Hevoset ja läsnäolon viisaus

Oletko huomannut, että eläimet reagoivat tunteisiisi? Millaisia kokemuksia sinulla on siitä?