Raskaus on herättänyt minut pohtimaan syvemmin elämäntarkoitusta. Kun hektinen työ koulussa on tuntunut uuvuttavalle ja kuormittavalle raskauden syvän hidastamisen tarpeen kanssa, on ajoittain ollut pakko jäädä sairaslomalle. Oma sisin pyytää hidastamaan, ja kun se ei ole mahdollista, keho alkaa oirehtia monin tavoin. Vatsa kramppaa, tulee unettomuutta ja lopulta keho ikään kuin lamaantuu ja tekee stopin. Useina päivinä on alkanut supistella, kun työ on tuntunut liian kuormittavalle sen hetkiseen tilanteeseeni ja omiin tarpeisiini nähden. Uupumus on hyvin yleistä, myös muuten kuin raskaudessa. Olen kokenut sitäkin aiemminkin. Mikä saa meidät uupumaan ja voimaan huonosti omassa elämässämme?
Työelämä on hyvin hektistä useilla. Työtä on 5 päivänä viikossa useimmiten, ja useilla 30 päivää lomaa vuodessa. Elämmekö lomaa varten, jotta pääsemme toteuttamaan itseämme kuukauden verran elämässämme? Vai onko työ mielekästä ja arki antoisaa? Valitettavan usein kuulen niin omasta kuin toisen suusta, että näin ei ole. Arki uuvuttaa ja pahimmillaan tuntuu jopa nykyajan orjuudelle. Karua toki sanoa, sillä Suomessa moni asia on verrattain hyvin, ellei erinomaisesti. Ja on paljon asioita, mistä olla kiitollinen.
Ikigain löytäminen antaa energiaa
Olen myös törmännyt ihmisiin, jotka ovat löytäneet oman ikigainsa, oman kutsumuksensa. He kokevat täyttymystä työstään. Useat heistä tekevät jotain omannäköistään, merkitykselliseltä tuntuvaa. Työhön parhaimmillaan liittyy vapaus valita, milloin työtä tekee ja kuinka paljon viettää vapaa-aikaa. Se on hyvin inspiroivaa. Nämä ihmiset eivät elä vain lomaa varten, vaan he elävät täyttä elämää suurimman osan päivistä. Olen kuullut, että työ jopa antaa energiaa ja ravitsee syvältä. Haasteensa toki kaikilla on, mutta heillä syvä merkityksen tunne tuntuu oikealle.
Kuinka voisimme kaikki löytää oman ikigaimme? Tätä olen pohtinut. Mikä on suuri kutsumukseni? Olla yhteiskunnan ”orja” vai toteutua itsenäni ja tuoda oma lahja maailmalleni? Onko tämä sellainen shiftaus-liike, joka on jokaiselle mahdollinen? Vai onko se harvojen ja valittujen yksinoikeus toteuttaa omaa kutsumustaan, joilla karma on kohdellut hyvin?
Omalla polullani henkisyyden parissa olen oppinut, että elämä pääsee toteutumaan sen myötä, mitä puhtaampia olemme ”sielultamme”. Ensin on tehtävä oma sisäinen työ, jolloin elämä pääsee virtaamaan lävitse ja toteutumaan. Intuition äänen voi kuulla helpommin ja voi olla elämän sulkakynä tai pensseli, jolla suurempi ohjaa tekemisiäsi. Ehkä se on näin. Sisäistä siivoustyötä seuraa mahdollinen omannäköinen elämä. 
Kuinka sinä koet asian? Oletko löytänyt omannäköisen polkusi työelämässä tai elämässä yleensä? Vai uuvuttaako yhteiskunnan rattaat sinua? Kuulisin mielelläni, ja toivon sinun jättävän kommentin, jotta me kaikki voimme tulla ravituksi viisaudestasi ja omasta kokemuksestasi.
Löysin Ikigain!
Vielä ottaa aikaa ennenkuin se alkaa toteutumaan arjessa, arkena, mutta suunta on selvillä. Ja se on vapauttavaa. Levollistavaa. Kun tietää mihin suuntaan mennä.
Vaikkakin hitaasti kuljen, kuljen silti jonnekkin. Johonkin suuntaan.
Se on paljon mukavampaa kuin vain olla, odottaa, toivoa, kaivata.
Omaa sisäistä työtä se on vaatinut vuosia. Rajuja ja kivuliaitakin vuosia. Mutta kuten sanoit, sen se on vaatinut. Ikigai (onpa hieno sana) ei olisi tullut aiemmin. En ollut siihen valmis.
Nyt olen ja sen myötä alkaa uusi vaihe, uusi oppimisen ajanjakso, haaste. Kasvumatka joka johtaa taas jonnekkin, eteenpäin.
Kiitos kirjoituksestasi 🤗
Otan Ikigain sanana mukaan matkalle ja lähden katsomaan miltä se kaikki tuntuu ja näyttää 😊