Ensimmäistä kertaa seksuaaliterapeutin vastaanotolla

Kaupallinen yhteistyö Veera Uusoksan kanssa.

Sain mahdollisuuden tutustua seksuaaliterapeutin työhön reilu vuosi sitten. Koin vahvaa kutsua lähteä kokeilemaan palvelua.  Ja niin tieni veikin Helsingin Sörnäisissä sijaitsevalle Ihmissuhdeterapiakeskuksen vastaanotolle yhtenä aurinkoisena ja syksyisenä päivänä. Olimme sopineet kolmesta käyntikerrasta seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan vastaanotolla.

Seksuaaliterapiaa Uusoksa on tehnyt vuodesta 2016 ja työskentelee tällä hetkellä Sörnäisiin 2019 perustetussa Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksessa. Sexpossa kokemusta seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista on kertynyt vuodesta 1969.

On monia syitä hakeutua seksuaaliterapiaan.

Teemoja ovat ihmissuhteisiin liittyvät epävarmuudet ja ristiriidat sekä seksikokemuksiin liittyvät rajojen ylitykset sekä traumakokemukset. Toki myös ihan se, että on elämässä aikaa ja tahtoa omaa seksuaalisuuttaan hoitaa ja siihen tutustua. Tyypillisesti 1 – 3 kerran sessioissa saa valtavan paljon paremman kuvan itsestä seksuaalisena toimijana tai omasta seksuaalihistoriasta. Eli voidaan hakea muutosta elämään tai tutustumista itseen tai parempaa seksiä tai yhteyttä omaan seksuaalisuuteen, kertoo Veera Uusoksa.

Hän on kuullut vastaanotollaan paljon ja huomasinkin nopeasti, että hänen läsnäolonsa on vakaa vaikeidenkin asioiden äärellä. Ammattitaidon tunsi ja siksi omakin luottamukseni prosessiin syventyi, vaikka oloni olikin aluksi aika haparoiva.
Ensimmäinen kerta kun meni hahmottaessa mistä omassa prosessissani on oikein kyse. Mielessäni oli joitain aiheita joita halusin käydä läpi, mutta ei juurikaan etukäteen asetettuja tavoitteita. En osannut nimetä kovin selkeästi mitään tiettyä asiaa johon tarvitsisin apua joten lähdin vastaanotolle avoimin mielin. Lähestymiskulmaa kesti siis hetken hakea.

Ensimmäisellä kerralla puhuin omasta elämäntilanteestani, seksuaalihistoriastani ja tämän hetkisistä tuntemuksistani. En ollut tottunut puhumaan niin intensiivisesti seksuaalisuudestani, joten se hämmensi ja hävetti alkuun. Käynniltä kotiin lähtiessäni tuntui kuin olisin suoltanut päättömästi ajatuksiani, ilman mitään punaista lankaa. Mutta punainen lanka löytyi kyllä terapian edetessä. Ja koko prosessi osoittautui todella merkittäväksi avaintekijäksi kohti vapaampaa minuutta.

Seuraavalla käynnillä minulla itselläni oli jo selkeämmin mielessä mitä halusin lähteä käymään läpi. Sain ensimmäisen käyntikerran nostattamista tunteista oivalluksen liittyen seksuaalihistoriaani ja nykyhetkessä kokemiini tunteisiin seksuaalisuuteeni liittyen. Tämän oivalluksen kautta avautui suurempi aihe. Nimittäin rajat.

Toisen istunnon aikana puhuttiinkin tunnelukoista, rajojen tunnistamisesta ja niiden vetämisestä ihmissuhteissa. Koin tämän toisen istunnon keskustelut aivan merkittävän tärkeiksi. Sain suuria oivalluksia tämän hetken vaikeuksiini liittyen ihmissuhteissa.  Pääsin kiinni syviin pelkoihini, jotka estivät minua asettamasta ja pitämästä terveitä rajoja yleisesti liittyen ihmissuhteisiin. Pelot linkittyivät kokemiini menneisyyden traumoihin.

Välillä minua hämmensi se, että puhuttiin niin paljon ihmissuhteisiin liittyvistä asioista, jotka eivät suoranaisesti liittyneet seksiin. Ihmissuhteet ja rajat olivat kuitenkin minun haasteeni ydintä, ei seksiin liittyvät asiat. Mutta usein juuri näin Veeran mukaan seksuaaliterapeutin vastaanotolla tapahtuu. Vastaanotolla ei aina välttämättä puhuta suoranaisesti seksistä.

– Joskus minuuttimäärät itse seksin puhumisesta jäävät vähäisiksi. Riippuen asiakkaan teemoista, joskus ollaan hyvin konkreettisesti seksin tekemisessä, joskus seksistä ei puhuta juuri ollenkaan vaan enemmän omasta suhteesta seksin tekemiseen tai siihen liittyviin ihmissuhteisiin. Eli terapia voi olla myös seksivalmennusta ja keskustelut käytännöllisiä ja konkreettisia, kuvaa Veera Uusoksa.

Kun seksuaaliterapiaan suhtautuu näin laajasti voi vapaasti tutkia vastaanotolla itseään, omaa olemistaan ja tunnemaailmaansa. Seksuaalisuus kun on niin moniulotteinen käsite. Se liittyy paljon enemmän omaan olemisentilaan ja tunnemaailmaan kuin välttämättä suoraan seksiin. Seksuaalisuuteen liittyy hyvin paljon se millainen olo ihmisellä on olla omissa nahoissaan ja sillä on väistämättä vaikutusta ihmissuhteisiin ja seksiin. Seksi on oikeastaan vain pieni osa-alue johon oma seksuaalisuus vaikuttaa. Seksuaalisuuttaan kannattaakin siksi tarkastella avoimin mielin ja tutkia rohkeasti omia ajatuksiaan ja tunteitaan sen ympärillä. Sillä voi olla tosi merkittäviäkin positiivisia seurauksia.

Olin vaikuttunut siitä miten upea kyky Veera Uusoksalla on kysyä oikeita kysymyksiä. Ne avasivat minussa syvempiä oivalluksia pohtimiini aiheisiin. Toisen juttutuokion jäljiltä elämässäni tapahtui paljon ihan konkreettisia muutoksia mitä en ollut aikaisemmin pystynyt toteuttamaan. Pystyin tekemään rajoja epäterveisiin ihmissuhde tilanteisiin. Rajoja joita en aikaisemmin pystynyt tekemään alitajuisten pelkojeni vuoksi. Nuo pelot tulivat Veeran tuella ja ohjauksella tietoisuuteeni ja sitä kautta pystyimme yhdessä käsittelemään ja ymmärtämään niitä. Sain Veeralta tukea ja vahvistusta oikeaan suuntaan.

Istuntojeni välissä oli aina noin parisen viikkoa. Se oli sopiva aika edellisen kerran oivallusten avautua ja syventyä konkreettisemmin arjessa. Kolmannella ja viimeisellä kerralla huomasin suuren muutoksen tapahtuneen itsessäni. Sanoinkin, että aivan kuin eläisin nyt toisessa todellisuudessa tiettyjen asioiden suhteen. Olen aina ollut valmis käymään asioita läpi ja menemään eteenpäin, mutta tarvitsin siihen juurikin Veeran antaman perspektiivin ja näköalan jotta nämä tietyt muutokset mahdollistuivat.

Minulla oli mielestäni alussa melko realistinen kuva seksuaaliterapiasta. Tiesin, että siellä käydään läpi teemoja laajalti ihmisyyteen ja tunteisiin liittyen. Seksuaalisuus on niin laaja käsite ihmisen elämässä. Itse seksi on siitä yksi osa. Ajatukseni vahvistuivat terapian kuluessa ja kävimmekin läpi hyvin laajasti elämäni teemoja. Mutta olin silti todella yllättynyt oman prosessini huikeista vaikutuksista. Ensimmäisellä kerralla melko epävarmana vastaanottohuoneeseen astunut nainen olikin muuttunut kuukaudessa paljon tietoisemmaksi ja itsevarmemmaksi oman elämänsä suhteen.

Itseäni tukevia valintoja oli helpompi tehdä kun alitajuntaani oli yhdessä valaistu vastaanotolla. Vanhat alitajuiset pelot eivät enää hallinneet. Varmuus oli astunut niiden tilalle. Olin erittäin tyytyväinen siihen, että lähdin tälle matkalle ja valitsin siihen Veera Uusoksan tuekseni. Hänen ammattitaitonsa ja tukensa auttoi minua ymmärtämään itseäni kokonaisvaltaisella tavalla.

Omien rajojen vahvistumisen myötä itsekunnioitukseni kasvoi ja sitä kautta myös arvostukseni itseäni kohtaan syveni. Tämä taas mahdollistaa itsestäni, seksistä ja elämästä nauttimisen syvemmin. Seksuaalisuus on puhtaimmillaan elämänvoimaa joka vaikuttaa kaikkeen elämässä. Meillä on myös vapaus nauttia tuon elämänvoiman tukemana yhteydestä siihen kuka olemme, yksin ja yhdessä toisen kanssa. Kun meissä on elämänvoimaa, meissä on elämänhalua. Kun avaudumme seksuaalisuudellemme avaudumme elämälle.

Ammattilaisen näkemykset ja tuki voivat avata suuriakin lukkoja. Seksuaalisuudessa ilmenevät haasteet vaikuttavat hyvin laajasti muuhunkin elämään. Siksi näitä asioita kannattaa todella pohtia ja avata ammattilaisen kanssa. Seksuaalisuuteen liittyy niin paljon häpeää ja sitä kautta varjoja, että noissa varjoissa on valtava määrä omaa käyttämätöntä voimaa ja potentiaalia. Noita alueita kannattaa ehdottomasti valaista löytääkseen tuon voiman käyttöönsä.

Suosittelen lämpimästi Veera Uusoksan vastaanotolle hakeutumista jos sinulla on mielessä tiettyjä haasteita ihmissuhteisiin tai seksuaalisuuteen liittyen. Tai jos tilanteesi on kuin minulla, että koet joidenkin asioiden häiritsevän mihin et ihan saa otetta. Veeran läsnäolo ja näkökulmat auttavat sinua ymmärtämään paremmin itseäsi.

Voit varata Veera Uusoksalle ajan suoraan tästä linkistä:  https://ihmissuhdeterapia.fi/terapeutit/veera-uusoksa/
Voit ottaa häneen yhteyttä myös sähköpostitse  veera.uusoksa@ihmissuhdeterapia.fi
tai puhelimitse 0505273043
Instagram: @uusoksa

Lue myös artikkelini:
Rajat on rakkautta; Teetkö rajat omalle jaksamisellesi
Valonkantajat
Kirjakauppojen helmi; Tunnelmallisesta Era Novasta löydät persoonalliset lahjat
Sisäinen turvattomuus vie voimavaroja
Sisäinen turvattomuus naamioituu defensiivisyyden ja pärjäämisen taakse
Jokainen kipusi ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa
Itsensä rakastamisen taito
Olet avaintekijä uudesssa maailmassa

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *