Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kirjakauppa Era Novan kanssa.
Kävin kirjakauppa Era Novan kivijalkaliikkeessä Helsingissä ja hankin sieltä jo pitkään minua kutsuneet oraakkelikortit. The Divine Feminine korttipakka on ollut hankinta listallani jo parisen vuotta. Olen katsellut kyseisiä kortteja ystäväni luona ja ne puhutteli minua kauneudellaan. Lisäksi korttien viesti on vahva. Pakkaan on koottu naispyhimykset, jumalattaret, gurut ja mystikot maailman eri uskonnoista. Näiden menneiden aikojen naisten viisaus, rohkeus ja voima tulee erityisesti tässä ajassa muistuttamaan meitä siitä viisaudesta ja voimasta joka meidän kaikkien on mahdollista löytää.
Näiden korttien viesti voi vahvistaa ja tukea rohkeuttamme ottaa oma voimamme vahvemmin käyttöön. Nämä voimakkaat menneen ajan naiset kutsuu lunastamaan omaa voimaamme tässä ajassa. Joskus ulkoinen vahvistus on paikallaan ja valaa vahvempaa luottamusta itseen. Oraakkelikorttien kanssa työskentely auttaa parhaimmillaan vahvistamaan ennen kaikkea omaa intuitiota ja muistamaan, että vastaukset on meissä itsessämme. Joskus tarvitsemme siihen vain vahvistusta ja muistutusta. Tässä hetkessä tämä pakka kutsui minua vahvasti.
Inspiroiduin heti kotimatkalla autossa nostamaan kortteja itselleni, miehelleni ja vallitsevalle maailmantilanteelle. Pakasta nousi kaksi kertaa Marguerite Porete. Hän oli minulle aiemmin tuntematon, mutta kortteihin kuuluvassa vihkosessa oli parin sivun verran todella mielenkiintoista asiaa tästä unohdetusta naisesta. Myöhemmin innostuin etsimään hänestä lisää tietoa. Marguerite Porete oli ranskalainen 1300-luvulla elänyt mystikko. Hän kirjoitti aikanaan kirjan ”The Mirror of simple souls.” Hänen sanomansa oli, että jumala on yhtä kuin rakkaus. Ja ihminen on kuin astia Pyhälle Hengelle, henki on ihmisen korkeampi auktoriteetti.
Tänä päivänä ei voisi kuvitellakaan, että tällainen viisaus tuomittaisiin niin ankarasti kuin Marguerita Poreten elinaikana tehtiin. Hänet nimittäin vangittiin, yritettiin vaientaa oikeuden kautta ja tuomittiin harhaoppiseksi. Häntä uhattiin kuolemantuomiolla, jos hän ei suostuisi muuttamaan totuuttaan. Marguerite ei kuitenkaan suostunut vaikenemaan ja lopettamaan puhumasta totuuttaan. Hän piti kiinni näkemyksestään ja siitä, että jumala on rakkaus ja rakkauden kautta olemme yhteydessä jumalaan. Hän piti kiinni totuudestaan kuolemaansa saakka. Marguerite tuomittiin lopulta näkemystensä vuoksi kuolemaan.
Ei voi kuvitellakaan sitä rohkeuden ja sisukkuuden määrää, mitä tuona aikana tarvittiin vastustamaan sen aikaista jäykkää, hierarkista ja yhden totuuden mukaista järjestelmää. Se maksoi tämän rakkaudessa vahvan naisen hengen, mutta hänen viestinsä on ikuinen. Historiamme on täynnä sisukkaita, viisaita ja oikeamielisia ihmisiä, joista suuri osa on kokonaan unohdettu. Olemme ihmiskuntana eläneet monenlaisia aikoja ja kaikissa ajoissa on ollut suuria valontuojia. Näiden ihmisten valo on niin suurta, että se ei katoa satojen vuosienkaan saatossa, vaan johdattaa meitä aikojen takaakin oman elämämme pimeällä hetkellä löytämään saman valon itsestämme. Vaikka jotkut ajat ovat synkkiä, ja ihmiskuntana emme olisi vielä kovinkaan kehittyneitä tietoisuuden, rakkauden ja valon näkökulmasta katsottuna, olemme osa tärkeää henkistä evoluutiota juuri siinä ajassa missä elämme. Tärkeintä on löytää valo sisältään ja pitää siitä kiinni.
Minä olen Jumala, sanoo Rakkaus, sillä rakkaus on Jumala ja Jumala on rakkaus, ja tämä sielu on Jumala rakkauden ehdolla.
– Marguerite Porete
Halusin vielä nostaa erikseen yhden kortin tähän hetkeen. Pakasta nousi Pyhä Brigid, irlantilaisten tärkein naispyhimys. Brigid liitetään runouteen ja kaikkeen kohoamiseen: tietoisuuden ja olemisen tason, viisauden ja dimensioiden kohoamiseen. Brigid muistuttaa, että valo meissä ei koskaan katoa. Sitä ei mikään taho voi saada meistä pois. Sen voi unohtaa tai se voi olla kadoksissa, mutta sitä ei voi koskaan kokonaan poistaa meistä. Vaikka vaikeita aikoja kestäisi pitkiäkin aikoja, aina tulee aamunkoitto ja valo voittaa jälleen.
Brigidin sanotaankin ilmestyvän taivaalle yön vaihtuessa päiväksi. Ja hänen hiuksensa heijastavan auringon kultaista valoa taivaanrantaan. Hän muistuttaa, että jokainen päivä on täynnä valoa. Brigid kuvastaa toivoa, paranemista, askeleen keventymistä ja asioiden helpottumista. Hän muistuttaa myös, että emme koskaan ole yksin, vaikka siltä joskus tuntuisikin. Brigid haluaa vahvistaa yhteyttäsi valoosi ja kysyy, mikä saisi sinut tuntemaan valon tässä ajassa vahvemmin?
Brigidin viesti on hyvin ajankohtainen, osuva ja tärkeä. Juuri pimeyttä vasten valo loistaa kirkkaimmin ja pimeässä valo tulee selkeästi esiin. Kallisarvoisinta valo on siis juuri pimeimmällä hetkellämme. Brigidin viestiä voi laajentaa koskemaan myös kollektiivista tietoisuutta ja sen kasvua haasteiden kautta. Kun valo pääsee loistamaan vielä tiedostamattomaan, tiedostamattomasta tulee havaittua, tietoista ja tunnistettua. Mitä syvemmälle pimeyteen, uskallamme katsoa, sen enemmän meillä on mahdollista pimeää muuntaa ja valaista. Siksi pimeyttä ei ole syytä pelätä. Se kätkee käyttämätöntä tietoisuutta, voimaa ja potentiaalia, jonka voi rohkeudella ja päättäväisyydellä lunastaa.
Näiden pyhien naisten viestien saattelemana tahdon toivottaa sinulle toivoa, onnellisuutta ja luottamusta tähän uuteen vuoteen 2022. Sinä olet tämän ajan valonkantaja kuten nämä naiset aikanaan.
Voit ostaa itsellesi nämä oraakkelikortit Era Novan laajasta korttivalikoimasta. Tästä linkistä voit tilata itsellesi tämän kauniin pakan. Ja tästä pääset tutustumaan verkkokaupan koko korttivalikoimaan.
Lue myös artikkelini:
Kun saavut rakkauteen, rakkaus saapuu sinuun.
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Kirjakauppojen helmi; Tunnelmallisesta Era Novasta löydät persoonalliset lahjat
Aitoutesi on lahja maailmalle
Olet avaintekijä uudesssa maailmassa
Kodin energioiden puhdistaminen
Linjaudu taivaan tahtoon; Omista oma voimasi
Se miten puhumme toisillemme kertoo sisäisestä turvan tai turvattomuuden tilasta
Sisäisen turvan tunteen vahvistaminen -verkkokurssi
Kiitos upeasta tekstistä ❤ Taisit just ”myydä” mulle pakan. Huomaan itse tarvitsevani todella paljon naiseuden sekä esiäitien viisauteen liittyvää peilausta. Tällä pakalla on varmaankin hyvä jatkaa. Kirjahyllystä löytyy jo ”Paluu jumlalattaren luontoon”