Esittelyssä LapLay-sylitaso

05.09.2018 | Työ, Yrittäjyys | 0 Kommenttia

*Kaupallinen blogiyhteistyö: LapLay -sylitaso

Olin yhteyksissä Heidi Kumpumäen kanssa aiemmin keväällä. Hän tekee itse kehittelemiään LapLay-sylitasoja. Lupasin ottaa testiin yhden sylitason ja kertoa mahdollisista positiivisista kokemuksistani lukijoille. Olin kuitenkin varautunut itse siihen, että palautan sylitason tekijälleen. Olihan minulla jo yksi Ikeasta ostettu muovinen läppärin alusta joka lojui lähinnä nurkassa. Tämä LapLay-sylitaso vaikutti vielä melko isolta joten olin aika varma, että se jäisi  turhakkeena vain nurkkiin pyörimään. Vaan kuinkas kävikään…
LapLay-sylitaso on ollut siitä lähtien kun sen postista hain käytössä lähes päivittäin. Teen jatkuvasti töitä koneella ja sylitaso on osoittautunut hurjan käyttökelpoiseksi. Ei voi sanoa, että työskentelyasentoni olisi kovin ergonominen mutta LapLayn avulla työskentelyni on paljon mukavampaa.

DSC_5540 (2)

Aiempi ongelma minulla oli kun työskennellessäni läppäri oli usein reisieni päällä ja reidet alkoivat aika nopeasti kuumottaa ja poltella. Tuntui, että olen suorastaan allerginen tietokoneelleni ihokontaktissa. En tiedä mistä polttelun ja kirvelyn tunne johtui, kenties olen herkkä aistimaan sähköä, mutta LapLaytä käyttäessäni ongelmaa ei ole. Vanerilevy estää sen että tälläisiä tuntemuksia ei tule. Juuri tätä omnaisuutta eniten tältä sylitasolta toivoinkin. Muovinen kirppikseltä ostettu Ikean läppärinalusta ei auttanut tähän ongelmaan.

DSC_5542 (2)

LapLay-sylitasossa on kestävä ja vahva kangas jonka alla on vanerilevy ja styroxrouhetta.  Kankaan kuosin ja värin saa itse valita muutamasta vaihtoehdosta. Omassa sylitasossani on tyylikäs vaalean pellavan värinen kangas joka sopii sisustukseen.  Kun se ei ole käytössä, se voi toimittaa vaikka sohvatyynyn virkaa.

LapLaytä on mukava käyttää. Se tuntuu pehmeältä sylissä koska siinä on styroxrouhetta ala-osassa. Läppäri  on siis päällystetyn tasaisen alustan päällä ja alusta lepää polvien päällä mukavasti pehmusteensa ansiosta.

DSC_5544 (2)

Mukavuudesta kertoo sekin, että sitä on  käytetty perheessämme myös tyynynä. Poikamme oli ottanut sylitason yöksi sänkyyn ja kysyin aamulla nukuitko sen kanssa. Vastaus oli ”Kyllä, koska se on niin mukava.” No itse en sitä ihan tyynynä käyttäisi mutta siitä on tosiaan moneksi!  Ja se ei ole todellakaan jäänyt turhakkeeksi vaan on kovasti käytössä. Olen kiitollinen, että lähdin tähän kokeiluun koska käytännölliset tavarat jotka luovat lisäarvoa arkeen ovat aina tervetulleita. Ja työmukavuuden lisääminen on iso asia ihmiselle joka tekee läppärillä jatkuvasti töitä.

Heidi Kumpumäki on kehittänyt LapLay-sylitason vuonna 2010. Hän sai idean sylitasoon tehdessään erään toisen projektin yhteydessä  saunatyynyjä. LapLay-sylitaso on siis täysin suomalainen keksintö ja se valmistetaan käsityönä Suomessa. Saat nyt -10% alennuksen LapLay-sylitasosta koodilla SULKA syyskuun loppuun. Osta LapLay-sylitaso omaksesi verkkokaupasta.

Lue myös artikkelini:
Yrittäjän self-help – 5 asiaa jotka ovat auttaneet minua eniten yrittäjyydessä
10 suosituinta blogitekstiäni
Uuden ajan yrittäjät osa 14 -Luontoyrittäjä Virpi Ruotsalainen ”Kukaan muu kuin sinä ei voi tehdä unelmiasi todeksi.”
Miten päädyin valitsemaan Holvin ja kokemuksiani asiakkuudestani
Arjen pyhä henki

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *