En ole juuri kuulunut siihen ihmistyyppiin joka syö tunteisiin. Pikemminkin päinvastoin, minulla on mennyt ruokahalu vaikeiden tunteiden aikana. Syöminen ei ole ollut intohimoni. Syön silloin kun on nälkä. Moni ihmettelee hoikkuuttani ja ehkä siinä on siihen syy.

Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota parina kertana sihen kun on tehnyt mieli alkaa syödä ”oloihin.” Ensimmäinen oli se kun muutimme ex-mieheni kanssa asumuseroon. Lapseni oli silloin kaksi vuotias. Hän kävi isänsä luona joskus yökylässä ja oli korkeintaan kaksi päivää poissa. Mutta hänen lähdön jälkeen minut valtasi tyhjiömäinen olo. Olo oli ontto, tyhjä. Aloin hapuilemaan kaapista makeaa suuhuni. Minulla ei useinkaan ole mitään makeaa kaapissa, koska en juurikaan sellaisia syö. Mutta söin vaikka kaurapuurolla itseni ähkyyn jos se oli ainoa makea mitä löytyi. Opin ennakoimaan tuota tarvetta ja ostinkin keksejä ym valmiiksi kaappiin. Söin tyhjään tunteeseen kun pieni poikani oli poissa.
Tajusin melkein heti mistä on kyse mutta minulla ei ollut muuta keinoa käsitellä tunnetilaa kuin jatkaa syömistä. Kun poikani seuraavan kerran taas lähti yöksi isälleen koin jälleen samaa. Noiden kertojen aikana aloin ymmärtää ensimmäistä kertaa tunnesyömistä käytännössä. Miten konkreettista se on kun koittaa täyttää sisäistä tyhjyyttä ruoalla ja miten huono keino se on. Olo on vain turvonnut ja tukala. Ja tyhjä, ontto tunne on edelleen jäljellä.

Tänään olen ollut taas saman ilmiön äärellä. Ystäväni kävi pari päivää sitten kylässä. Hän on suurten visioiden ihminen. Hänellä on aina isot jutut menossa ja puhuimme jälleen innostusta nostattavan hienoista suunnitelmista. Ihailen hänen kykyään ottaa isojakin haasteita ja tilaisuuksia vastaan luontevasti. Tapaamisemme oli hyvin inspiroiva ja herättelevä.

Kävimme nepalilaisessa ravintolassa syömässä ja sen jälkeen ostimme vielä kioskilta jäätelöt. Kävelin tapaamisen jälkeen kotiin ja mietin matkalla, että täytyy käydä kaupassa kun on kova nälkä. Jotain pitää syödä! Menin kauppaan. Ostin mm. 3 pakettia jauhelihaa mitä ei ole ikinä tapahtunut aikaisemmin. Kotona tajusin, että ei minulla voi olla oikeasti nälkä. Käytiinhän me vasta syömässä isot annokset. Tämä on hengen nälkää!

Nyt parina päivänä olen jälleen syönyt tunteeseen. Tänään söin kaikki keksit kaapista. Tiedostan täysin, että tyhjä olo ei haihdu mutta makeannälkä helpotti hetkellisesti. Ja oivalluksia on syntynyt kun olen sallinut myös tämän korviketoiminnan itselleni hetkellisesti. Turvallisesti tuohon tunteeseen laskeutuessani se alkoikin avautua oppaaksi.

Olen viettänyt koko kesän hyvin pienissä ympyröissä. Ja olen ollut rauhalliseen elämänrytmiini erittäin tyytyväinen. Olen viettänyt lapseni kanssa paljon aikaa luonnossa. Ihmetellyt ötököitä,  katsellut puiden latvoja. Nauttinut rauhallisista samoja rutiineja toistavista päivistä. Yksi isoimmista onnellisuuden aiheistani on ollut upeasti kukoistavat huonekasvini. Vihdoinkin olen osannut luoda kukoistavan kodin. Olen löytänyt elämässä ja itsessäni niin paljon turvaa, että se heijastuu nyt kodissanikin. Aiemmin sisäinen tunnesotku suisti minua helpommin kaaoksellisuuteen. En osannut huolehtia muusta kun itsessänikin oli tekemistä.

Nyt on kuitenkin jotain muuttunut. Kaikki tämä läsnäoleva pienistä elämän asioista nauttiminen on antanut paljon enkä ole muuta kaivannutkaan. Jotain kertoo sekin, että viime heinäkuussa kirjoitin 30 tekstiä ja tänä vuonna vain 2. Ei ole ollut mitään tarvetta edes liiemmin  luoda. On ollut helppoa vain olla. Olla ja antaa asioiden olla.

Parin vimeisen viikon aikana jonkinlainen sisäinen levottomuus on kuitenkin vallannut mieleni. Ikään kuin jokin uusi olisi alkamassa ja nyt tunnen sen jo ikään kuin etukäteen. Aivan kuin lapsena kun tiedämme jotain jännittävää tapahtuvaksi, emme malta odottaa. Minulla on nyt samanlainen kutkutus. En edes tiedä vielä mitä elämääni on tulossa mutta jokin energiakentässäni tunnistaa sen vahvasti jo.

Koen, että tämä viime päivinä kokemani hengen nälkä liittyy paljon myös siihen. Ystäväni tapaaminen herätteli minuakin tunnistamaan syvempää uskollisuutta omille visioilleni. Ja ennen kuin tiedostin mistä on kyse, tunsin vain valtavaa nälkää!

Uskon,  että tunnesyöminen on pohjimmiltaan paljon sitä ettemme tunnista mitä aidosti kaipaamme. Sitten koitamme täyttää sen tarpeen jollain aivan väärällä jutulla. Koitamme syödä tyhjiön umpeen. Tuo tapa on tutuin ja fyysisin. Nälkä kuin nälkä. Hengen nälkää ei ravita kuitenkaan fyysisellä ravinnolla, vaan sielunruoalla. Koen,  että useinkaan emme osaa tai uskalla opetella täyttää syvimpiä tarpeitamme. On niin paljon käytäntöön liittyviä sitkuja ja mutkuja. Pelkoon perustuvia tekosyitä. Tartummekin hetkellisiin mielihaluihimme ja koitamme tyydyttää kaksin käsin jotakin tiedostamatonta, piilossa olevaa tarvetta sitten aivan väärin keinoin.

Minulla on tarve mennä eteenpäin, toteuttaa syvimmät unelmani. Ne unelmat eivät liity rahaan eivätkä materiaan, ne eivät ole mitään blingblingiä vaan perustavanlaatuista jalat maassa elämää. Olen tunnistanut aidon unelmani jo kauan mutta maljan on pitänyt ensin täyttyä muusta jotta voin heittäytyä sille koko sielullani. Koko ajan kuljen lähemmäs kohti syvimpien tarpeiden toteuttamisen maaliviivaa. Tiedän, että sallimisen kautta pystyn taas kasvamaan niihin mittoihin mitä henkeni kaipaa. Se on sisäistä kasvua jota fyysisellä ravinnolla en voi saada kylläiseksi.

Tämän hetken tarve tunnesyömiselle onkin minulle viesti siitä, että nyt on aika laajeta sisäisesti. Mitä enemmän olen saavuttanut konkreettisia etappeja matkallani, sen selvemmäksi on käynyt, että lopulta täyden merkityksellisyyden minulle luo vain sisäisiä arvojani vastaava elämä. Kysymys ei ole aineellisista asioista vaan siitä tunnetilasta jossa lepään  ja elän itseäni luonnollisimmillani todeksi.

Hengen janoa ja nälkää ruokkii aito tietoisuuden kasvu. 

Uskon, että hyvin monet elävät tyhjiössä valtavan materian keskellä, koska eivät ole koskaan kysyneet henkiseltä olemukseltaan mitä se on vailla. Se vastaus saattaa pelottaa. Se voi olla jotain epäsovinnaista, aikatauluihin sopimatonta, uskallusta ja omaa voimaa vaativaa. Yleensä se ei ole niitä asioita mihin yhteiskunta meitä koittaa pakottaa vaan enemmänkin pois siitä. Varsinkin nykyään ihmisillä on tarve luoda ihan uusia asioita, vanhat eivät enää toimi. Se jos mikä vaati rohkeutta! Innovatiivisuus on hengenravintoa parhaimmillaan, koska se on samalla henkistä laajenemista ja kasvua.

On tärkeää tulla tietoiseksi siitä mitkä on ne arvot ja asiat jotka todella voivat meidät täyttää sisältä käsin. Sallia tuo elämä itsellemmme. Ymmärtää, että jokin sisäinen laajentumisen voima pakottaa meitä kohti aitoa sydämen kutsumustamme ja luonnollisia syvimpiä inhimillisiä tarpeitamme.  Me emme ole maailmalle ensin jotain velkaa vaan meillä on lupa ja mahdollisuus toteuttaa itseämme ravitsevalla tavalla nyt ja tässä. Herätä henkiin ja lakata jahtaamasta käärmeen hännänpäätä asioista ja paikoista joissa emme sitä voi saavuttaa.

Meillä on lupa ja velvollisuus olla uskollisia omille svyimmille tarpeillemme jotta voimme täyttää tehtävämme itsemme kokoisena. Sillä muuten me koitamme itse täyttää tuon tyhjiön jollakin epäterveellä joka oikeasti kutistaa meitä ja maailmaa. Kuten Tommy Hellsten sanoi ”Me emme saa koskaan tarpeeksemme siitä mitä me emme tarvitse.”

Maailma on täynnä kaikenlaista oheistoimintaa mutta vasta todellisten arvojemme äärellä voimme oikeasti hyvin.

Seuraavan kerran onton tunteen yllättäessä voikin kysyä: Millä minä todella täytän tämän tyhjyyden? Mistä tämä tunne minulle kertoo? Ja alkaa rakentaa askelmia merkityksellisten asioiden luo. Siihen meillä itsellämme vain on valta. Kun perustarpeet on täytetty nuo asiat eivät enää ole kovinkaan konkreettisia vaan aineettomia. Sellaisia mitä sielumme pystyy ravinnokseen hengittämään.

Lue myös artikkelini:
Energiahoidoista apua tunnetraumojen purkamiseen
Kuinka pysyä elossa ennen kuin kuolee
5 tapaa vahvistaa henkilökohtaisia rajojasi
Aito sisäinen turva sallii myös herkkyyden ja haavoittuvuuden näyttämisen
Maailma tarvitsee herkän ihmisen itkua
Miten oma rakkaudenkieli syntyy?
Kun trauma on kehossa koitamme turhaan korjata mieltämme