Elätkö jonkun toisen elämää vai elätkö oman näköistä elämää yhteiskunnan paineista huolimatta? Ei ole helppoa säilyttää sisäistä ääntä tai saada sitä kuuluviin jos sen on jossain vaiheessa kadottanut kokonaan. Ruuhkavuodet voivat olla kuin musta-aukko jonne saattaa kadottaa oman itsensä jos ei pysy hereillä ja tietoisena omista tarpeista. Omia tarpeita pitääkin monesti opettelemalla opetella huomioimaan aikuisena varsinkin jos niitä ei ole oppinut huomioimaan nuorempana. Kun on omille tarpeilleen on hereillä,  on ytimessään kiinni. 

Nykyään on olemassa erilaisia tekniikoita joiden avulla voi päästä takaisin yhteyteen omaan olemukseensa.  Useimmat näistä tekniikoista voi kuitenkin  tuntua arjen stressiin hukkuneesta työläiltä tai mitään sanomattomilta. Kun onni näyttää olevan aina vain  joillain toisilla ei toivoa välttämättä koe enää löytyvän itsestään. Siksi sisimpään suuntautumiseen ei välttämättä ole edes motivaatiota. Menin itsekin hetkeksi kyynisyyden virtaan. Ei ollut helppo löytää takaisin perille itseensä kun katkeruuskin oli meinannut myrkyttää näkymät onneni edestä. Uupumus pysäytti minut ja sen suomilla opeilla löysin enemmä  takaisin itseeni.

Uupumusta ennen sain epämiellyttäviä oivalluksia Radikaali rehellisyys – kurssilla. Niin epämiellyttäviä etten edes uskaltanut olla niistä rehellinen ryhmässä. Olin rehellinen niistä kuitenkin itselleni. Se on tärkeintä. Aloin nähdä missä kaikissa asioissa olin yrittänyt huijata itseäni. Aloin näiden oivallusten kautta löytää takaisin ytimeeni. Aloin huomata miten olin yhtäkkiä lipunut elämään elämää joka ei tuntunut omalta. Olin alkanut elää ulkoaohjautuvasti. Se käy monesti kuin varkain. Tuskin meistä kukaan on todelliselta ytimeltään tylsä tai iloton, arki vain saattaa väsyttää tietyt puolet meistä piiloon.

Ymmärrän nyt miten helposti se käy perhe-elämän keskellä. Sitä alkaa lipua ja  sopeutua asioihin mitkä eivät ole itseä varten. Paineet on kovia siihen miten elämää ”kuuluu” elää ja millaisia odotuksia perhe-elämässä joutuu kohtaamaan. Ja jos vielä asuu asuinalueella missä kaikilla on samanlaiset autot ja kodit ja lapsille hankitaan samanlaiset tavarat koska ne ovat nyt ”muotia” tuo itsensä kadottaminen muuttuu helposti ”tavalliseksi arjeksi.” Muunlaisesta ei näe edes mallia.

Ihmiset eivät ole valettu samasta muotista eikä meidän mielestäni kuulu niin elääkään. Ainakaan itselleni se ei sovi vaan saa minut voimaan huonosti. Uskon, että monen muunkin  ihmisen huonovointisuuden taustalta löytyy kadotettu yhteys omaan itseensä. On alettu elää ”jonkun toisen elämää” ja piilotettu se ihminen ja persoona joka oikeasti ytimeltään on.

Kuulin nuorempana aina olevani outo ja erilainen vaikka itse koin olevani täysin tavallinen. Olinhan vain oma itseni. Ikävä huomio ei tuntunut hyvältä joten aloin piilottaa persoonaani. Koitin olla ”vähemmän.” Jossain vaiheessa halusin sulautua kokonaan harmaaseen massaan ja ”kuulua joukkoon.” Vääränlainen huomio ei houkuttanut. Oikeastaan minkäänlainen huomio ei ole minua koskaan houkuttanut. Se on ollut peloistani suurimpia. Olla esillä ja näkyvillä. Siksi ”tavallisesta arjesta” tuli minulle toivottu pakopaikka missä sain olla näkymätön. Se ei kuitenkaan pidemmän päälle tuntunut omalta ja aloin voimaan huonosti. Kun aloin mennä kohti pelkojani elämä alkoi tuntua taas merkitykselliseltä. Aloin tulla näkyviin itselleni ja muistaa kuka olin. Pelkojeni takaa löysin kosketuksen jälleen todelliseen itseeni.

Olen aina ollut sitä mieltä, että arki sisältää eniten taikuutta, tuo taikuus oli kuitenkin  täysin kadonnut. Samoin iloni.  Olin vihainen maailmalle miksi näin kävi. Vastaus löytyi kuitenkin peilistä. Olin itse antanut oman elämäni ohjakset muille. Sain nyt itse päättää uudestaan istunko oman elämäni bussissa takapenkillä matkustajana vai ottaisinko kuskin paikan. Kuskina oleminen ei ole helppoa. Matkustajat saattavat alkaa moittia kuskia milloin mistäkin. Kuski on vastuussa matkustajistaan. Minä olen vastuussa omasta elämästäni. Vastuu on pelottava asia mutta jossain vaiheessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin istua kuskin penkillä. Kuski ajaa kaikissa sääoloissa ja haluaa viedä matkustajat turvallisesti perille. Se on hänen työnsä. Niin minäkin aloin muistamaan, että tämä on minun elämäni, minun bussini. En elä kenenkään toisen elämää enkä halua sulautua siihen maailmaan jossa päivät muistuttavat yhtä paljon toisiaan kuin vastavalmistuneiden pakettitalojen pohjapiirustukset.

Arki on vastustamattoman ihanaa kun ihminen itse on yhteydessä itseensä. 

On ehkä helpompi istua muiden mukana takapenkillä ja haukkua kuskia surkeista ajotaidoista, huonoista reittivalinnoista, aikataulusta myöhästymisistä. On helppo siirtää vastuu muualle ja syytellä jotakin toista. Mutta se ei loppupeleissä saa elämää tuntumaan kovin merkitykselliseltä. Jos elää kirjoittamattomien normien mukaan saattaa jäädä oma elämä elämättä.

Kuskin paikka ei ole aina kiitollinen mutta kuski on ainoa jolla on valta. Arki saattaakin hukuttaa alleen tunteen siitä, että minä olen oman elämäni ohjaksissa. En voi vaikuttaa kaikkii tapahtumiin, elämä on täynnä yllätyksiä, mutta voin vaikuttaa omiin valintoihini, ja siihen että pidän itseäni tärkeänä suunnannäyttäjänä ja hyvänä kuskina. Voin ottaa kuskin paikan ja suunnata nokan oman näköiseen elämään. Kun arki hukuttaa alleen vaaditaan syväsukelluksia itsen äärelle. Itsetuntemuksen lisääminen on tae siitä ettei eksy elämään jonkun toisen elämää.

Lue myös artikkelini:
Minkälaisen todellisuuden luot ajatuksillasi?
Riittämättömyydestä armollisuuuteen
Onni ei tule uhrautumalla
Unelmaelämä syntyy siitä, että tunnistaa syvimmät arvonsa ja sanoo niille tarpeeksi monta kertaa KYLLÄ
Elämän yksinkertaistaminen lisää voimavaroja
Miksi äidit unohtavat itsensä?