Hyvä Uusi Vuosi,

Taivas on harmaa. Maa on valkoinen.

Lumiukko on sulanut puoleksi siitä mitä se oli, kun nyt saavut luokseni.

Muistan, olen aina, joka vuosi, ollut ilahtunut tulostasi.  Olen aina odottanut sinua.Olet kantanut mukanasi kasvun vihreää mattoa, keltaista auringon valoa, energiaa, lämpöä, toiveikkuutta kuin pilvenhattaroita, joita saatan nähdä jo seilaamassa mieleni taivaalla.

Tiedän, tuot myös mukanasi paljon muuta, mutta ehkä noita minä odotan aina eniten. 

Yllätät minut kerta toisensa jälkeen. Pysähdyt katsomaan minua niin todellisesti, mutta en tajua sitä, kunnes katson sinuun takaisin. Aivan kuin haluaisit piirtää minusta kuvan, sielustani, peiliini, sydämeeni. Et anna minun nähdä sinua, ennen kuin olen nähnyt itseni, kauttasi. 

Olen pahoillani, että en tänä vuonna ole tullut sinua ovelle vastaan.

On tehnyt mieli olla hiljaa, kuin sillä olisi enemmän sanottavaa kuin minulla, enemmän kuin kenelläkään muulla.  Mutta jätin sinulle kyllä oven auki, tulla sisään. Olet tervetullut. Niin tervetullut olet. 

Tule jälleen sellaisena kuin olet.

Tuo se, mitä haluatkaan minulle antaa, tai kanssani jakaa, haluan ottaa sen vastaan… tiedän, että kaikella sillä mitä sinä tuot, on jokin tehtävä.  Polttavalla surulla. Kitkerällä yksinäisyydellä. Säkenöivällä ilolla. Herkällä avuttomuudella. Lempeällä voimalla. Itseäni suuremmalla rohkeudella. Käänteen tekevällä kärsimyksellä. Hiljaisuudella. Puhtaalla valolla. Kaiken kattavalla rakkaudella. Kiitollisuudella. 

Istun yksin hiljaa olohuoneen nojatuolissa, löydät minut täältä.

Saatan kyllä käydä välillä lähimetsän vihreätä sammalmattoa ihastelemassa, puiden oksien alla, siellä minne lumi ei ole yltänyt. Sen väri on täynnä sitä samaa eloa ja armoa, jota sinäkin aina tahdot tuoda.

Jos et löydä minua sieltä, saatan olla ikkunan ääressä katsomassa ulos äärettömään, tutkimassa niitä jälkiä, joita olet jättänyt minuun. Niitä on monta kerrosta.

Tai tunnustelemassa niitä jälkiä, joihin rohkaiset minua astumaan, niitä joita olet tuonut askeleiksi eteeni, tähänkin hetkeen. Tai oppimassa niistä mitä olen jättänyt jälkeeni… 

Tiedät, miten helposti eksyn ajatuksiini, elämääni. Tiedät, että vaikka minusta ei siltä tunnu, löydän uuden reitin takaisin. Sisäinen karttani kasvaa. Opin lukemaan itseäni. Opin tuntemaan sinua.

Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, kuinka tuttu sinä oletkaan, sinä jokavuotinen – olet jokapäiväinen!

Sinä uuden vuoden, elämän antaja, olet joka päivä. Et tule kerran vuodessa kiertääksesi talosta taloon, kysyäksesi ja kirjataksesi kaikkien ihmisten ääneen ja hiljaa sanotut uuden vuoden lupaukset ja toiveet. Et kirjoita niitä maailman seinille ja saavu spottivalojen kera ovelleni kuuden kuukauden päästä tekemään tarkastusta ja todistamaan minulle sitä, kuinka olen onnistunut jälleen kerran epäonnistumaan. Jossakin tavoitteessani tehdä jotakin uutta tai jättää tekemättä jotakin vanhaa. 

En ole ennen nähnyt sinua näin läheltä. Tiedän, olet ollut siinä kaiken aikaa. Olet puhaltanut ilmaa sinne missä hengitykseni kiristyy ja opettanut, että tekeminen lähtee olemisesta.

Rauhoitat kerta toisensa jälkeen levottomuuteni, muovaat epävarmuuttani kuin savea käyttötarkoitukseensa. Ja kun pelkään sitä, että laitat minut töihin keskeneräisenä, otteesi vahvistuu ja ymmärrän, että voima ei ole koskaan kuoressani, vaan sen sisällä, minun sisälläni. Siinä ilmassa, jota puhallat lakkaamatta minuun, siipieni alle. Siinä ilmassa, luottamuksessa, jota hengitän joka hetki, sisään ja ulos.

Päästän irti. Otan vastaan. Annan virrata eteenpäin. 

Uskollisesti olet minua vastassa joka aamussa, joka päivässä, joka ikisessä hetkessä ja ajatuksessa, jossa päätän katsoa sisimpäni peiliin ja nähdä itseni tässä ja nyt. Kutsut minua olemaan sitä mitä sinäkin olet, tämä hetki, ei sen enempää, ei sen vähempää. Sen armo ja kauneus, lempeys ja rakkaus, lepo ja rauha. 

Avaat minulle oven itseeni, ojennat uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia katsoa itseäni ja maailmaa uudestaan. Tarttua itseeni, elämääni, tunteisiini, sydämeeni. Antaa elämän tarttua aidosti minuun ja tehdä minusta polku. Sävel. Hymy. Minne se maailmassa viekään, sen kuuluu myös viedä minut aina lähemmäksi itseäni, sisintäni. Sydäntäni, jonka ovesta kuljemme hetkittäin sisään ja ulos. Ja kuinka paljon suuremmaksi sinä oletkaan luonut tuon oven, kuin mitä minä olen koskaan osannut kuvitella. 

Kiitos Uusi Vuosi, Sinä elämän aika, ettet tule vain kerran vuodessa, vaan joka päivä sydämeni oven äärelle, sen avoimen tilan jonka lahjoitat minulle joka päivä ja sanot: saa tulla. Tervetuloa.  

Sen äärellä kysyt, mikä minussa haluaa tulla esiin? Voisinko ottaa sen vastaan, antaa itseni kasvaa? Ole rauhassa, sanot. Tunne se mitä olet nyt, niin voit tulla siksi mitä haluat olla. Mennäksesi ulos sinun on tultava ensin sisään. 

Minä tulen, vaikka taivas on harmaa ja maa on valkoinen ja kaikki sen välissä on pimeää. Tiedän. Kaikki muut värit ovat olemassa – elävät. Sisälläni. Ulkopuolellani. Kuinka kiitollinen olen, että saan nähdä ne kaikki. 

Lumiukko sulaa pienemmäksi ja pienemmäksi niin kuin minä aikasi suuressa sylissä. Se muuttuu puroksi, jatkaa matkaansa, luo elämää. Kuinka kiitollinen olen. Saan olla kanssasi eikä millään muulla ole merkitystä kuin tällä hetkellä.

Rina Dhakal