Intuitiivisen taiteen tekeminen vie kohti eheämpää ja rehellisempää minuutta

29.05.2018 | Luovuus | 2 Kommentit

Maikki Nuorala tuli  yhtenä aurinkoisena toukokuun päivänä ohjaamaan minua intuitiivisen taiteen tekemisen pariin.  Minulla ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta maalaamisesta. Omat kykyni tai innostus taiteen tekemisen suhteen eivät ole koskaan ulottuneet maalaamiseen isommin. Silti intutitiivisen taiteen tekeminen kiinnosti, koska siinä ei ole kyse taidoista vaan enemmän tunneilmaisusta. Tunsin pientä jännitystä ennen aloittamista mutta vaikka en  osannut odottaa ihmeempiä,  kokemus oli kaikkineen hämmästyttävän vaikuttava.

Kaikki aiemmat kokemukseni maalaamiseen liittyen ovat olleet johonkin lopputulokseen enemmän tai vähemmän pyrkivää.  Olen yrittänyt hahmottaa tiettyjä muotoja tai asioita paperille ja lopputulos on ollut aivan jotain muuta kuin alkuperäinen ajatus. Näiden kokemusten  jälkeen maalaamisesta on aina jäänyt jollainlailla epäonnistunut olo, koska taitoni eivät ole riittäneet omien visioideni toteuttamiseen.

Olenkin verrannut, että piirustustaitoni ovat 5-vuotiaan tasolla. Sehän  johtuu jo siitäkin, etten ole harjoittanut tuota taitoa juurikaan koulun kuvaamataidontunteja lukuunottamatta. Kiinnostukseni on kohdistunut aina paljon enemmän esimerkiksi kirjoittamiseen. Siksipä piirustustaidot eivät ole kehittyneetkään.

Uskon, että voimme oppia mitä tahansa kun annamme sille mahdollisuuden. Joskus omat ajatukset ja blokit estävät vahvasti  meitä oppimista. Mantra kuten ”en osaa” on niistä haitallisimpia.

Maikin käynti luonani avasi minulle ihan ensimmäistä kertaa tunteen siitä, että mikään muu kuin omat ajatukseni ei oikeasti estä minua maalamasta tai tekemästä taidetta. Ensimmäistä kertaa maalaamiseen liittyen ei jäänyt jälkikäteen vaan sitä kökköä epäonnistumisen filistä vaan kokemuksesta jäi innostunut ja levollinen mieli.

Olimme jo etukäteen päättäneet toteuttaa maalaushetken luonnossa ja koska sää oli ihanan aurinkoinen lähdimme Maikin tultua ja teet juotuamme metsään. Sain valita paikaksi oman lempikohtani tutusta metsästä. Se on se kohta josta astutaan metsäpolulle pihan puolelta. Missä kuusten käsivarret ottavat kutsuvasti vastaan ja toivottavat tervetulleeksi. Tuossa kohdassa on melko jyrkkä alamäki mutta saimme levitettyä maalausvälineet ja itsemme mukavasti kuitenkin paikalle.

Aluksi Maikki esitteli työvälineet ja näytti omaa maalaustapaansa ja värien käyttöä. Maikin tauluun tuli ihanan vahvat värit.

DSC_1482

DSC_1499

DSC_1546Maikki johdatti minut omaan maalaushetkeeni  shamaanirumpunsa säestyksellä. Makoilin mukavasti sammaleella ja kuuntelin rummun ääntä puiden latvusten humistessa hennossa tuulessa. Maikin rauhoittava ääni johdatti minut tapaamaan omaa sisäistä lasta.

DSC_1510.JPG

Huomasin, että mitä enemmän Maikki puhui iloisesta lapsesta, sen enemmän koin surua. Sallin surun olla. Se oli ensimmäinen osa sallimista, joka kuuluu vahvasti intuitiiviseen maalamiseen. Kaikki tunteet ja ajatukset saa olla juuri niin kuin ne on. Ja annoin surun tuntua.

Rummutuksen jälkeen menin istumaan maalausvälineiden ja tyhjän kankaan eteen. Annoin juuri niiden värien tarttua pensseliin jotka vaistolla valitsin. Oli aivan ihanaa toteuttaa itseään niin vapaasti.

DSC_1504

DSC_1515.JPG

DSC_1521

Tuntui luxukselta olla niin ison maalaustarvikevalikoiman ympäröimänä. Minulla oli lupa käyttää kaikkia värejä, kymmeniä pensseleitä, hiiliä  ja muita Maikin tuomia välineitä. Tilanne oli luotu täydelliseksi vapaasti omien taiteellisten impulssien ilmentyä.

Tein kaksi taulua. Ensimmäiseen tuli niin paljon värejä ja siveltimien vetoja, että monet vaiheet peittyivät lopullisessa versiossa ruskeansävyisten värien alle. Toiseen tauluun tuli huomattavasti kevyempi tunnelma. Väri-iloittelu ja niistä välittyvä tunne inspiroi niin, että ripustin viimeiseksi tekemäni taulun kotini seinälle.

DSC_1532

DSC_1537

DSC_1541

DSC_1535

DSC_1542.JPG

Päätimme maalaushetken yhteiseen kiitollisuus meditaatioon auringossa istuen. Maikista välittyi aivan ihanan rauhallinen tunne. Hän on todella oikealla paikalla tekemässä juuri tätä työtä. Hänen pitkä työhistoriansa hoitotyön parissa tuo tärkeän lisän yhteiseen kohtaamiseen. Hänellä on kyky sallia toinen juuri sellaisena kuin hän on ja antaa tilaa omalle luovuudelle.

Kokemus kaikenkaikkiaan oli kevyen tuntuinen, melko neutraali mutta innostava. Mitään suuri tunteita ei herännyt vaan kaikki tuntui hyvin luonnolliselta ja arkiseltakin. Jälkeenpäin huomasin sillä kuitenkin suuria vaikutuksia. En käynyt maalatessa läpi tunteita tai prosessoinut mitään asioita ja silti illalla huomasin ärtyneisyyden poistuneen. Olen aiemmin huomannut itsessäni tavan ärsyyntyä asioista vaikka en aina sitä näytäkään ulospäin. Tuo piiloviha oli yhtäkkiä hävinnyt minusta kokonaan. Peilistäkin minua katsoi vastaan lempeämmät kasvot. Monen äivän jälkeenkään sama tapa ei ole vieläkään palannut. Rupesin miettimään miten näin iso vaikutus oli mahdollista tämän maalaushetken aikaan saamana.

DSC_1549.JPG

DSC_1551
Intuitiviisessa taiteessa ei kuunnella kenenkään ohjeita, vaan maalataan täysin oman intuition ja impulssien mukaan. Roiskin kankaalle maaleja, otin juuri sitä väriä mitä kulloisellakin hetkellä halusin miettimättä lopputulosta.Sain siinä hetkessä toteuttaa itseäni täydellisen  vapaasti. Kaikki maalausvälineet olivat valmiina vierellä ja minulla oli lupa käyttää niitä vapaasti omalla tavallani.

Tälläiseen tapaan toimia meitä ei juuri koskaan kannusteta normaalissa elämässä. Aina pitää pyrkiä tekemään kompromisseja tai miettiä asioita järjen, eikä niinkään oman sydämen tai intuition mukaan. Maikki taas nimenomaan ohjasi unohtamaan kaikki ajatukset maalauksen lopputuloksen suhteen. ”Älä mieti lempivärejä, sisustusta tai mitään muutakaan vaan anna kaiken ilmetä juuri hetkessä mikä haluaa ilemntyä.” Tuollainen sallimisen tila, ilman stressaavaa suunnitelmallisuutta jossa olen oppinut koko ajan enemmän ja enemmän  elämään arjessakin on erittäin tervehdyttävä tila.

DSC_1531.JPG

Vihahan kertyy yleensä siitä kun laitamme itseämme syrjään, emme osaa valita itseämme vaan teemme päätöksiä ehkä muut ihmiset edellä. Se kerryttää sisimpään turhautumista vihaa ja ärtymystä. Piiloviha on hyvin tyypillistä meille suomalaisille. Valitamme, näemme vaivaa muiden asioista, arvostelemme, tunnemme ärtymystä jne. Kaikki se kertoo omista kohtaamattomista  tarpeista.

Intuitiviisen maalauksen kautta voi saada yhteyden  johonkin unohdettuun ja  terveeseen osaan itsessä jolle ei arjessa välttämättä ole osannut luoda tilaa. Se osa on aina meissä läsnä joka tietää mitä kaipaamme ja mikä tekee meille hyvää, mutta sitä pitää oppia kuuntelemaan.

Yhteiskunta ohjaa ulkoapäin elämiseen ja valintojen tekemiseen, eikä niinkään sisäsyntyisten valintojen tekemiseen. Ja niin kauan kuin yritämme löytää itseämme ulkoapäin elämme jollainlailla sairastuttavassa todellisuudessa ja siltä tämä maailma tällä hetkellä vaikuttaakin. Kaukan terveestä ja luonnollisesta. Yhteiskunnan ohjaama tapa ei palvele yksilöä vaan pyrkii palvelemaan jotain yksilöistä erillistä kokonaisuutta jota ei ole lopulta olemassakaan. Taide voi ohjata meitä kuuntelemaan itseämme, pois suorituskeskeisyydestä, takaisin luonnollisuuteen ja terveeseen itsensä kuuntelemiseen.

Intuitiivisen maalaamisen kautta voi oppia rakentamaan luottamusta tuohon sisäsyntyiseen tapaan elää ja olla. Se on mahdollista ottaa käyttöön laajemmassakin skaalassa omassa elämässä.

Maikki Nuorala ohjaa intuitiivisen taiteen pariin yksilöitä ja ryhmiä. Tykkää facebookissa Art Intuition Hehkuva.

Seuraava ryhmämuotoinen taideworkshop on luonnon helmassa, järven rannalla Tervakoskella. Ilmoittaudu mukaan tästä. Alla kuvaus workshopista: 

Sinun ei tarvitse osata maalata. 
Tule juuri sellaisena kuin olet.
Voit luottavaisesti heittäytyä luovuuden virtaan,
antaa käden tehdä työn. 

Huikea luonto ympärillämme antaa mahtavat kehykset tälle workshopille.
Voit maalata vaikka laiturilla veden liplatus musiikkinasi, tai varpaat vedessä, nurmikolla, tai löydätkö kenties paikkasi läheisen metsän sylistä? 
Sateen sattuessa maalaamme sisällä mökissä takkatulen rauhoittavassa äänimaisemassa.

Hinta on 85€/henkilö, sis alv.
Hinta sisältää ohjauksen, materiaalit, pientä tarjoilua ja saunomismahdollisuuden.
Varaa mukaasi esim jumppamatto alkurentoutusta varten.

Jos kuulet kutsun, varmista 
ilmoittautumisesi sähköpostilla 
nuoralamaikki@outlook.com

 

2 Kommentit

  1. Susanna

    On varmaan oikein vapauttavaa taiteilla luonnossa;

    Vastaa
  2. souliina

    Tämä oli mukava postaus. Olen samaa mieltä, että kyllä sitä oppii kun antaa itselleen mahdollisuuden. Teillä on ollut hieno hetki, ulkona metsässä maalatessa.
    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *