Intuitio asuu kehossa

Olen jo useamman vuoden harjoitellut tietoisesti siirtymistä pois mielestä, jonkin suuremman johdatukseen. Voimme kutsua sitä intuitioksi. Ehkä intuitio on samaa kuin alitajuinen viisaus tai ehkä se on solujemme ja oman laajemman tietoisuutemme  kykyä tulkita tilanteita ja asioita hienovaraisemmilla aisteillamme. Vaikka en osaa selittää mitä intuitio ja tarkoittamani johdatus on ja mikä sen tarkka toimintamekanismi on, olen kuitenkin vakuuttunut sen toimivuudesta. Meitä selvästi johdetaan jostain suuremmasta viisaudesta käsin kun sallimme niin tapahtua. Tai ehkä oma suurempi viisautemme ohjaa meitä kun väistymme pienen mielen kanssa pois sen tieltä.

Olen jo todella pitkään tehnyt kävelyjä ”ilman mieltä.” Lähden silloin kävelemään kotiovesta täysin ilman suunnitelmia. Annan mieleni sijasta jalkojen johdattaa. Näillä ihmeellisillä seikkailuilla olen päätynyt useisiin upeisiin kohtaamisiin uusien ihmisten kanssa, mielettömiin paikkoihin  ja saanut ihmeellisiä tilaisuuksia jotka lyövät ällikällä joka kerta.

Kerran tälläisellä retkellä vuosia sitten minulle tarjottiin ostettavaksi eräs eettisiin arvoihin perustuva päivittäistavarakauppa valikoimineen ja brändeineen. Astuin kauppaan sisään ensimmäistä kertaa. Jalat olivat kuljettaneet minut sinne, ilman etukäteen asetettuja suunnitelmia.

Tuo tarjous ei ollut mikään pikkujuttu, koska kaupan valikoiman rakentaminen oli omistajansa sydämen asia ja elämäntyö. Se oli ensimmäisiä kemikaalittomia valikoimia joita Suomesta sai kosmetiikasta elintarvikkeisiin. Siihen aikaan luonnonkosmetiikka ja ravintotietoisuus oli vasta lapsen kengissä ja tämä nainen oli Suomessa sen suhteen ihan ensimmäisiä pioneereja. Noihin aikoihin mm. ekokauppa Ruohonjuurikin oli vasta alkutekijöissään.

Koin sen aivan mielettömänä luottamuksen osoituksena, että minulle tarjottiin tälläistä manttelinperijän roolia. Oli siunaus saada tutustua tähän naiseen, hänen työhönsä ja ajatusmaailmaansa vaikka kauppa ei lopulta minun omistukseen siirtynytkään. Harkitsin kaupan ostamista kylläkin jonkin aikaa mutta en ollut niin isoihin asioihin silloin valmis. Tuo koko asia oli kuitenkin polullani suuri vahvistava kokemus miten elämä johdattaa ihmeellisillä tavoilla kun sen vain sallii.

Toinen erittäin vahvistava retki oli kun liftasimme ystäväni kanssa Ouluun noin kymmenisen vuotta sitten. Heräsin lähtöaamulla sanoihin ”Leap of faith.” Se matka olikin upea hyppy luottamuksen maailmaan. Ystäväni ehdotti, että kysytään parkkipaikalla olleen rekan kuskilta ensimmäistä kyytiä. Ehdotin, ettei kysyttäisi mitään vaan annettaisiin elämän näyttää meille paras mahdollinen  tapa edetä ja mentäisiin bussipysäkille liftaamaan. Näin tehtiin ja arvatkaapa mikä oli meidän ensimmäinen kyyti. Cadillac limusiini.

Kun näin auton lähestyvän en voinut uskoa silmiäni, mutta toden totta se pysähtyi ja otti meidät kyytiin. Kuski kertoi auton olleen Bruce Williksen entinen auto 80-luvulta  jossa olivat mm. Madonna ja Al Pacino  bilettäneet aikoinaan. Auton mukana oli ollut alunperin mukana myös vieraskirja ja se oli myyty kalliimmalla kuin kyseinen auto julkkisten nimmarien vuoksi.

Auto oli päätynyt tälle miehelle joka vuokrasi limusiineja. Hänellä oli myös Scorpions-bändin vanha limo. Hän oli viemässä limusiinia juuri asiakkaalleen ja me pääsimme kyydissä tuon matkan. Istuttiin limusiinin takapenkillä aika tyytyväisinä.

Ja mikä uskomattominta tuo ei ollut ainoa limusiinikyyti samalla matkalla Ouluun, vaan saatiin vielä kyyti toisellakin limusiinilla eteenpäin.  Ennen tuota en ollut koskaan istunut limusiinin kyydissä.

Elämä todellakin halusi tarjota jälleen parastaan. Minulla oli tilillä 20 euroa rahaa mutta niin vain elämä johdatti, että tapasimme perillä ihania ihmisiä ja saimme ruokaa, majapaikan ja vielä saunoa yömyöhälle kuunnellen mielenkiintoisia tarinoita Maya-intiaanien kanssa samassa kylässä asuneen ihanan naisen luona.

Tuon matkan jälkeen päätin, että alan luottaa intuitioon vahvemmin joka päivä enkä vain yksittäisillä matkoilla. Intuition mukaan eläminen tekee jokaisesta päivästä seikkailun.

DSC_3874

Olen matkustanut ympäri maailmaa tälläisellä samalla syvällä luottamuksella. Minua on johdatettu  ympäri Aasiaa ja Eurooppaa. Kaikilla matkoilla AINA elämä on järjestänyt asiat lopulta hyvin. Oikeissa paikoissa elämä laittaa jarrua ja toisessa paikoissa taas lennetään.

Koen, että lopulta ratkaisevassa asemassa on ollut kykyni antautua elämään joka solulla, ja luottaen. Luottamusta onkin täytynyt vahvistaa koska se on yksi ratkaisevimmista tekijöistä intuition kanssa toimimisessa. Intuitiossa kun ei päde laskelmoinnit ja todennäköisyydet. Se elää mahdottoman vyöhykkeellä ja ilman luottamusta tuossa maastossa  voi olla vaikea ja lähes mahdotonta liikkua.

Intuitio haastaa kaikki ihmiselämän turvallisuus käsitykset. Intuition avulla luodaan uudenlaista tapaa elää ja olla. vahvasti intuitiotaan seuraavat ihmiset tarvitsevat itseään vahvemman turvan kokemuksen, luottamuksen elämään.

Yhteen aikaan halusin kohdata perusturvallisuuden tunnetta ja siihen liittyviä pelkoja syvältä ja jättäydyin kokonaan asunnottomaksi. Halusin kohdata pelkojani jotta voisin kokea lopulta enemmän turvaa. Tuona aikana sain myös paljon vahvistusta siihen  miten elämä kannattelee. Saatoin olla kello 22 ilman yöpaikkaa ja ulkona sataa  kaatamalla vettä mutta AINA asiat järjestyivät parhain päin.

Aina ei ole ollut helppoa luottaa elämään mutta koskaan se ei ole minua vielä pettänyt. Itse olen kyllä pettänyt itseni tekemällä asioita itseäni vastaan. Intuitiota vahvistamalla luottamus elämään ja itseen on varmistunut. On vahvistunut luottamus siihen, että minussa on jossain syvällä tasolla tietoa johon voin luottaa mutta se ei tule esiin tavanomaisella järkeilemisellä.

Intuition kuuntelemista opetellaan  tavoilla joihin meitä ei yleisesti kannusteta. Tavoilla jotka helposti leimataan hulluksi tai hörhöksi. Mutta maailmankaikkeuden lait eivät toimi kuten järki. Villi luontomme ja alitajuinen maailma toimii toisin laein. Ja noille laeille on uskallatteva antautua jos haluaa elää elämää todella täydesti eikä pelkästään ihmisten luomin  normein. Minä en pelkää leimoja. Olen vapaa elämään ja toteuttamaan itseäni vapaasti. Vain sillä tavalla voin kokea mitä elämä on aidosti. Normaalista on uskallettava poiketa jos ei halua elää valmiiksi määriteltyjen rajojen sisällä.

Intuitio on kiehtova juttu. Koska ajattelemme asiat usein mielen kautta , ajautuu helposti ajattelemaan, että intuitiokin tulee mielestä. Oman kokemukseni mukaan se tulee kuitenkin enemmän kehosta. Ikäänkuin joka solusta. Intuitio toimii kai jokaisen atomin kautta ja siksi se tuntuu niin keholliselta.

DSC_3872

Kerran olin eräässä seminaarissa, johon olin saanut liput ja puheet tuntuivat tylsiltä. Menin hotellihuoneeseen lepäämään, koska minua väsytti. Jonkin aikaa huoneessa levättyäni tuli kehooni kuitenkin vahva  tunne, että nyt olisi hyvä hetki palata luentosaliin kuuntelemaan puheita. Nousin sängyltä. Mieli saneli vastalauseita laiskuuttaan miten ei jaksaisi ja onko nyt pakko. Kuuntelin kuitenkin kehossa tuntuvaa vahvempaa tunnetta joka suorastaan veti minut luentosaliin. Laitoin kengät jalkaan ja kävelin paikalle.

Salissa olikin juuri menossa aivan mielettmän inspiroiva puhe. Tuo puhe oli koko seminaarin paras osuus ja puheen kuunneltuani tiesin, että juuri tuon takia menin sinne. Tuona iltana ajattelin, että intuitio asuu kehossa. Joka kerta se on juuri keho joka vahvasti johdattaa. Ikäänkuin kaikki solut koko kropassa olisivat mikroskooppisen pienet  kädet ojossa menossa jotakin asiaa kohti tietäen että siellä on jokin asia jonka ne juuri sillä hetkellä tarvitsevat kokemuksekseen. ”Tuonne! Tuonne!”

Ei ole ihan helppoa erottaa intuitiotaan vaikka pelosta tai mielen haluista. Nuo kaksi kun esittävät itsensä myös todella uskottavasti ja tuovat itsensä näkyviin hyvin vahvasti. Intuition kuunteleminen eroaa niistä kuitenkin kokemukseni mukaan selkeästi.

Intuitio tuntuu aina neutraalilta mielen tasolla, joskus tunteena  innostavalta ja joskus hyvin jännittävältä ihan vatsanpohjatuntemuksina mutta aina mielipiteistä vapaana. Saatan tuntea jotakin vahvastikin, mutta sillä ei ole ääntä tai muotoa. Mielipiteet, mielihalut ja pelot yleensä sanoittavat itsensä selkeästi ja lisäksi keksivät asioihin hyviä selityksiä. Miksi ei kannata tehdä jotakin, tai miksi kannattaa. Mielellä on strategioita, mutta intuitio toimii ilman selityksiä, selkein kehotuntemuksin. Siksi siihen voi olla aivan hullun tuntuista alkaa luottaa. Tuntuu kuin olisi sokea eikä luottaisi taluttajaansa. Näiden asioiden harjoittelemiseen minulta meni pitkään mutta nykyisin se on jo helpompaa. Erottelukykyä voi myös jokainen harjoitella ajan kanssa niin se selkeytyy.

Intuitio on mielestäni oiva matkakumppani ihan joka käänteessä. Ei ole niin pientä asiaa missä se ei voisi olla avuksi. Juurikin arjessa se tuottaa paljon rentoutta kun oppii luottamaan intuitioonsa. Silloin ei tarvitse olla niin paljon stressaavia pyrkimyksiä, suorittamista tai tavoittelua. Intuitioon luottamalla asiat soljuvat kuin itsestään ja rentous tulee mukaan kaikkeen. Jopa yrittäjyyteen. Pyrin tekemään työtäni juuri tuosta flow tilasta käsin ilman liian vakvaia stratgeioita tai suunnitelmia. Ja tähän asti se on onnistunut loistavasti. Tuntuu, että elämä johdattaa työssäni juuri oikeiden ihmisten ja asioiden pariin. Ja ideat kirjoituksiini kumpuavat  täysin suunnittelematta.

Mielen kontrolli on usein harhaa ja kaikkein pahinta siinä on se miten stressaavaksi se elämän usein tekee. Elämä tuntuu raskaalta ja jopa tahmealta. Aina kun huomaan ilon katovan tiedostan nykyään pelkojen ja mielen astuneen rattiin. Silloin on aika vaihtaa kuskia ja antaa kehon toimia menopelinä luonnollisesti, luonnostaan intuitio ohjaksissaan. Silloin rentous ja ilo palaa elämään kuin itsestään.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *