Ihminen rajaa tietämisellään usein suurimman viisauden pois. Pitäytymällä suppeaan kokemukseen perustuvassa tiedossa emme anna mahdollisuutta ”mahdottomalle” toteutua elämässämme. Kuulostaako oudolta? Minusta täysin loogista.

Olin menossa ystäväni 6 viikkoista vauvaa katsomaan ensimmäistä kertaa. Ostin matkalla onnittelukortin ja poikkesin sitä ostamaan rautatieaseman kirjakaupasta. Koska olen kirjahullu niin oli ihan pakko silmäillä valikoimaa”olisko mulle jotain.” Silmät osuivat sinikantiseen kirjaan NONSENSE – The power of not knowing. Siinä se oli! Intuitiohan on ollut nyt hyvin pinnalla viime päivinä ihan tietoisesti, olen puhunut ja kirjoittanut siitä, joten kirja tuli ilmeisesti tilauksesta. Olen inspiroitunut puhumaan ja kirjoittamaan aiheesta nyt enemmänkin mutta se on kylläkin aina innostanut  minua, tai no, lähemmäs 10 vuotta. Mutta vasta nyt tunnen, että voin pukea sanoiksi oivalluksiani. Ennen se oli liian epämääräistä, yritin ymmärtää mutta asioille ei ollut sanoja. Aloin vuonna 2012  kirjoittaa kirjaakin aiheesta, mutta se oli liian varhaista. Oma ymmärrys ei ollut vielä jäsentynyt aiheesta tarpeeksi.

Istahdettuani metroon aloin lukea. Kirjan ensimmäisillä sivuilla puhuttiin Michel Thomasista, kielten opettajasta ja natsien keskitysleiriltä selviytyneestä sotaveteraanista joka oli saanut aikaan huikeita tuloksia oppilaissaan, joihin moni kuuluisa näyttelijäkin on lukeutunut. Opettajan metodi oli luoda ympäristö jossa ei tehty liian suurta numeroa  oppimisesta. Luokkahuoneen oli tarkoitus olla mahdollisimman rento ympäristö, jossa ei ollut mitään kouluun viittaavaa kuten pulpetteja, liitutauluja, kyniä, vihkoja tai vastaavaa. Ympäristö oli tehty mahdollisimman mukavaksi jossa jokainen oppilas pystyi olemaan irti suorittamisesta ja yrittämisestä. Hänen mukaansa oppimisen suurin este on jännitykset ja pelot.

Hän opettajani pyrki siis laskemaan oppilaissaan kaikki esteet alas oppimisen edestä. Ja tämä jos mikä onkin opettajan tehtävä. Opettaa, ei esittää opettavansa. Tämä mies vielä sanoi oppilailleen ”Jos et muista tunnin jälkeen mitään, se on minun syytäni, älä huoli.” Kaikki paineet siis oppilaan suunnalta oppimisen suhteen otettiin kokonaan pois. Sehän on täysin päinvastainen tapa mikä yleisesti on vallalla. Lasta/nuorta yleisesti syytetään siitä jos hän ei opi ja tämä jos mikä se vasta paineita lisääkin! Tämä opettaja siis uskoi oppimisen kyvyn piilevän jokaisessa luonnostaan, sen edestä piti vain saada esteet pois jotta oppiminen voi tapahtua. Miehen tunneilla olleet vahvistivat saaneensa jo muutamassa päivässä samanlaisia oppimistuloksia kuin aijemmin vuosien aikana.

Luin tämän kirjasta kunnes olinkin pysäkillä jossa piti jäädä pois. Tunsin valtavaa riemua. Tämä aihe nostaa minussa esiin huikean inspiraation tunteen. Oli mahtavaa saada lukea noin suurta vahvistusta sallivuudesta. Mitä kaikkea se mahdollistaakaan ihmiselle. Kävelin ystäväni luo vaikka minun piti mennä bussilla, koska heitin matkalipun aijemmin ajattelemattomuuttani roskiin (syytän äitiaivoja ja väsymystä.) Sen sijaan että olisin jäänyt asiaa pidempään harmittelemaan lähdin aurinkoiseen säähän kävelemään ja nauhoitin samalla inspiraatiotulvaani puhelimella jotta voisin mahdollisesti tehdä siitä seuraavan vlogipostauksen. Kävelin ystäväni luo nopeasti. Perillä sain kuvata ja ihailla pienen pientä, alle parikuista  ihmisen alkua. Suurta ihmettä, juuri maailmaan tullutta! Vähän ennenkuin olin lähdössä ystäväni kysyi ”Tiedätkö Asta Raamin, yliopistotasolla intuitiota tutkivan naisen? Olen käynyt hänen luennoillaan. Jos haluat vilkaista niin hänen kirjansa on yöpöydälläni.” En voinut sanoa kuin WAU, ja kiitos tiedosta. Kerrassaan inspiroivaa, kirja intuitiosta tuotiin nenäni alle ikäänkuin vahvistukseksi jälleen.

Lähdin kävelemään takaisin metroasemalle ja matkan varrella bongasin kauppakeskuksen. Tuli tunne kävellä sinne sisään. Melkein käännyin jo takaisin kannoillani kun järki rupesi toitottamaan ettei minulla ole aikaa käydä siellä ja mitä minä muutenkaan sinne menen. Järjen mielestä myöhästyisin mieheni kanssa sopimasta aikataulusta jos poikkeaisin sisään. Pistin järjen huutelemisen omaan arvoonsa ja kävelin sisälle, seurasin kehoani, intuitiota, ei  tietämistä joka kehotti menemään rullaportailla toiseen kerrokseen. Vilkaisin ostoskeskuksen kartasta mitä siellä oli. Apteekki, kiinalainen ravintola, pankki…. Ei minulla ole aikaa syödä, eikä apteekkiinkaan asiaa…miksi sinne pitää mennä. Mieli höpisi ”tietämistään.” Luotin sokeasti intuitiiviseen olooni ja tunsin itseni tyhmäksi. Yläkerrassa avautui tyhjä käytävä jonka päässä näkyi apteekin kyltti. Seurasin vai minne keho halusi liikkua ja järki huusi mitä typerää sinä haahuilet.

Kävelin apteekin suuntaan ja seurasin vaistoa. Kun kävelin muutaman askeleen huomasin, että siellä tapahtuu jotain mielenkiintoista. Siellä oli iso tila jossa oli patjoja, trampoliineja ja katosta roikkuvia renkaita. Sehän oli sirkuskoulu! Lapsilla näytti olevan hauskaa. Vilkaisin sisään ja paikan työntekijä tuli moikkaamaan. Kysyin onko tämä tila vapaassa käytössä joinakin päivinä. Ohjaaja näytti ovessa olevasta viikkokalenterista päivät jolloin paikalle voi tulla omalla ajalla. Sanoin WAU ja tuli fiilis että tulemme sinne sirkuksesta innostuneen eskarilaisen kanssa joku päivä. Sanoin heipat ja tuli vahva tunne TÄMÄN TAKIA tulin tänne. Kävelin yläkerran ulko-ovesta ja lähdin kohti metroasemaa enkä myöhästynyt mistään mutta sain kivan idean ja hauskan mahdollisuuden lasten kanssa puuhasteluun. Ja näin toimii intuitioni jatkuvasti kun annan sille mahdollisuuden. Se tuo eteeni ihmeellisiä ja elämää rikastuttavia mahdollisuuksia joihin järki laittaa vastaan.

Kävin vielä illalla kirjastossa haalimassa kaikki intuitio hakusanalla löytyvät kirjat.  Olen vuosien käytännön kokemuksen kautta oppinut itse erottamaan pelot, järjen ja intuition toisistaan. Sitä ei voi kukaan muu opettaa toiselle. On opittava ymmärtmään vivahtet omissa tuntemuksissaan. Mistä mikäkin kumpuaa. Kun kirjoitin tätä juttua löysin Asta Raamin haastattelun joka puhuu siinä aivan näistä samoista asioista. Se on yleismaailmallista, se ei ole huuhaata, se on mahdollisuus. Voimme itse valita haluammeko elää järjen luomissa usein pelon rakentamissa raameissa vai hypätä ulos taulusta katsomaan minkälaisia maailmoja löytyy oman laatikkoajattelumme ulkopuolelta.

On itsestäsi kiinni haluaako avata ovet tähän mysteerimaailmaan, oppia luottamaan ”ei tietämisen” viisauteen ja kulkea hölynpölystä viisastuneena. Itse en aijo enää sulkea niitä ovia. Ja miksi seisoisin itse luulojeni kanssa tiellä.

Alla muutama päivä sitten tekemäni ensimmäinen vlogipostaus siitä miten unien ymmärtäminen ja intuitioon luottaminen voi lisätä hyvinvointia elämässä.