Kateus on inha tunne. Se syö voimia. Tuntuu kuin koko maailmassa mikään ei puoltaisi omaa onnea ja vain muilla olisi hyvin asiat. Toisilla käy tuuri, ja itsellä vain paska mäihä. Kateus saa tuntemaan joskus vahvasti voimattomuutta ja merkityksettömyyden tunnetta. Nämä ajatukset on hirmu todellisia kun kateus on saanut niskalenkin ja kun omassa elämässä on heikompi vaihe menossa. Silloin kokee elävästi, että joku toinen ” sattui syntymään” onnellisten tähtien alla ja minulle käy vain surkea tuuri kaikessa.

Vaikka kateus on joissain tapauksissa ilmiselvää se  ei halua paljastaa olemassaoloaan. Se naamioi itsensä monimutkaisten rakennelmien taakse piiloon niin, että sitä on joskus vaikea tunnistaa. Kuitenkin tuosta itseä sisältä syövästä tunteesta pääsee parhaiten eroon myöntämällä sen katkeroittava läsnäolo.
​

Olen joskus kokenut, että omasta menestyksestä ikäänkuin rangaistaan. Oma menestyminen saa toiset vaikenemaan tai lannistamaan. Kun oma onnistuminen herättää toisissa kateuden tunteen silloin onnistuja jää yksin. Jokainen tarvitsee kuitenkin tukea. Aina. Menestyminenkin voi olla todella pelottavaa. Kun läpimurto tapahtuu, siinä on aina uuden edessä. Se ei tarkoita, että elämä muuttuu sen jälkeen auvoisaksi. Päinvastoin silloin ollaan taas isompien haasteiden edessä. Varsinkin, koska menestyskin sisältää aina vastakohtaisuudet; toiset ovat onnellisia puolestasi ja toiset alkavat kääntää negatiivisia tunteitaan itseä kohtaan ja alkavat ”vihata” sitä jolla menee paremmin. Päästä sinuiksi näiden polariteettien kanssa on ison sisäisen työn takana. Se on kova koulu kenelle tahansa.

​Sanotaan, että jos koet kateutta toisille et voi koskaan saada sitä mitä kadehdit mutta jos voit olla aidosti onnellinen (kateudestasi huolimattakin) toisen puolesta, samanlainen onni on ulottuvillasi.
​
Kateus ei siis ole pelkästään vahingollista toiselle vaan ennenkaikkea kateuden kokijalle. Ihminen seisoo silloin itse onnensa edessä. Kateus voi olla myönteistäkin. Sitä se on silloin kun sen voi myöntää itselleen ja sitä voi käyttää ikäänkuin tienviittana itselle. ”Tuon ihmisen elämäntilanne ja saavutukset kadehdittavat, tuota siis minäkin pohjimmiltani haluan.” Asiat voi sanoittaa ja ilmaista myös kateuden kohteelle. Ja sen voi tehdä rakentavasta. Buddhalainen ystäväni kertoi miten toimii jos kokee  kateutta toista kohtaan. ”Lähetän moninkertaisesti hyvää hänelle mielessäni.” Voisiko kateudesta päästä vastaamalla siihen tunteeseen juuri näin? Toivomalla vieläkin parempaa kateuden kohteelle.  Silloin tietää, että kasvattaa omassa elämässäänkin samaan suuntaan kohottavaa energiaa. Kateuden tunteeseen jumiutumalla tie vie toiseen suuntaan.

Minulla oli vuosia kun en kokenut kateutta. Enpä  silloin nähnyt sitä myöskään toisissa. Jossain vaiheessa heräsin kateuden olemassaoloon todenteolla. Tuntui kuin yhtäkkiä silmäni olisi avautuneet jollekin mitä en ennen ollut nähnyt. Kun minulle valkeni, että eräiden  ihmisten negatiivinen käytös minua kohtaan olikin kateutta aloin pikkuhiljaa oivaltaa sen laajamittaisen vaikutuksen ja vahingollisuuden.

Aluksi koko tunteen tunnistaminen tuntui hämmentävältä. ”Mutta eihän minussa ole oikeasti mitään kadehdittavaa.” Eikä minulla ollutkaan, ei mitään sellaista mitä ei jokainen pystyisi saavuttamaan… Olin työtön, jopa asunnoton jossain kohtaa, minulla ei ollut perhettä eikä parisuhdetta. En siis voinut ymmärtää, että joku olisi minulle kateellinen. Elämä ei ole muutenkaan ollut kohdallani helpoimmasta päästä. Jos on kateellinen yhdestä osa-alueesta toiselle niin pitäisi kuitenkin huomioida koko paketti. Kuka oikeasti haluaisi elää alusta loppuun oman tarinani?

Tärkeintä mitä minulla on ollut on asenteeni.  Ehkä sen avulla säästyin pitkään kateuden syövyttävältä vaikutukselta. Säilytin asenteeni, oman elämäni mahdollisuuksien luojana. Sen asenteen avulla olen päässyt vaikeuksista eteenpäin aina. Asennettaan voi kehittää jokainen ja hioa matkan varrella. Tiedän sen koska oma asenteeni oli joskus todella surkea. Varsinkin itseäni kohtaan. Vuosiin en uskonut, että minussa on mitään, että minusta voi tulla mitään. Tietoisesti, ja ajoittain väkisin, käänsin negatiivisien sisäisen puheeni positiiviseksi ja vasta silloin aloin pikkuhiljaa uskoa itsestäni toisenlaista tarinaa. Tämän uudelleen ohjelmoinnin” voi kuka tahansa tehdä. Se saattaa viedä aikaa mutta se palkitsee lopulta. Kateuden ja oman elämän kohentamiseen ei siis tarvita mitään muuta. Olosuhteillemme emme aina mahda mitään mutta ”asenne ratkaisee aina.”

Elämäntilanteiden muututtua olen itsekin joutunut kateuden tunteen ansaan. Erityisesti silloin kun olen sysännyt vastuun elämästäni jonkun muun harteille. Voimattomuuden tunne omien pelkojen edessä vie helposti kateuteen. Avain pois kateudesta on ollut minulle avoimuus ja rohkeus, vaikka kuinka pelottaa niin etenen slti siihen suuntaan minkä koen itselleni merkitykselliseksi. Tämä hälventää kateuden tarpeettomaksi taustalle. Kun itse toimii ja elää elämäänsä arvojen mukaan, ei jää aikaa miettiä muita, tai olla kateellinen jonkun toisen elämästä. Me luomme oman merkityksellisyyden tai merkityksettömyyden kokemuksen sisäisesti.

 Olen useasti voinut kertoa ihmisille suoraan omista kateuden tunteistani. Vuosia sitten puhuimme joskus kateudesta erään ystäväni kanssa. Kerran saunassa käydyssä keskustelussa hän kertoi olevansa kateellinen minulle kropastani, sanoin että koen samoin hänestä. Olimme vastakohdat, hän pieni ja hyvin siro, minä pitkä. Se oli hassua, kumpikin kaipasi olevansa erilainen ja näki jotain ihailtavaa toisessa. Juuri sellaista kateus usein kaikessa inhimillisyydessään on, vähän lyhytnäköistä ja hassua.

Kerran kävin keskustelun yhden elämäni tärkeän ihmisen kanssa. ​Tapasimme pitkästä aikaa ja olin nähnyt hänen matkakuviaan Instagramissa. Myönsin, että kuvia katsellessani olin tuntenut hyvin voimakkaasti kateutta. Tilitin tuntojani silloisesta elämäntilanteesta, voimattomuuden tunteestani, ilottomuudesta ja vaikeuksista. Kerroin, että kuvia katsellessani minusta tuntui kuin kaikki se ilo ja kepeys mitä hänestä ja ystävistään välittyi kuvien välityksellä, oli minusta ja elämästäni todella kaukana, ja pelkäsin, että jopa ikuisesti poissa. Ystäväni totesi, että he matkaseurueessa olivat pohtineet kateutta paljonkin juuri kuvia julkaistessaan. Seurueessa oli nostettu esille, että kai ymmärrätte, että tälläiset kuvat saattavat nostaa kateutta muissa. Se oli virittänyt keskustelun kateudesta myös heidän välilleen. He olivat yksitellen käyneet ryhmässä läpi henkilökohtaisesti mistä kukakin on kateellinen. Heillä oli kuulemma ollut naurussa pitelemistä kun kuuntelivat toisiaan ”tosissaan kateellisina.”

Molemmat nauroimme myös lopulta tälle meidän kateus keskustelullemme. Kiitimme toisiamme rehellisyydestä ja avoimuudesta asian suhteen. Se avasi monta klikkiä minussa. Keskustelu jätti lämpimän muiston ja kevensi siinä hetkessä allensa musertavan tuntuista taakkaa. Lähdin tapaamisesta erityisesti tämän keskustelun myötä onnellisen  huvittuneena ja huojentuneena.

Loppujen lopuksi siis tunteet on vain tunteita, niiden ei pidä antaa liikaa rakentaa elämää. Kateuden tunteesta vaikeneminen voi tehdä paljon tuhoa. Varsinkin omassa  sisimmässä ja alitajuisen käytöksen kautta. Haluamme kaikki kokea hyvää elämää ja ehkäpä avain siihen piilee siinä, että osaamme iloita myös toisten puolesta.

Omasta kokemuksestani uskon, että kateuden tunne viestittää usein tyytymättömyydestä omaan elämään. Jokin siinä  kaipaa muutosta ja se muutos vaatii meiltä ehkä rohkeutta tai välineitä joita emme välttämättä  yksin löydä. Minusta juuri silloin olisi hyvä avautua ja kertoa tunteistaan, sellaisille henkilöille jotka voivat aidosti tukea ja kannustaa. Tällä hetkellä omassa elämässäni on parempi vaihe, en koe musertavaa tai lamaannuttavaa kateutta. Lieviä kateuden piikkejä toki tulee silloin tällöin, ja niistä voin tutustua itseeni lisää. Mikä tunne kateuden taustalla kaipaa omaa huomiotani? Mitä voin asialle tehdä? Onko minulla avaimia muutokseen vai kaipaao tilanteeni vain hyväksyntää ja myötätuntoa erityisesti itseltäni? Armolla pääsee pitkälle ja kateuskin voi olla  positiivinen ja rakentava tunne kun sen valjastaa oman elämänsä ja itsensä kehittämiseen, ei toisten alas ampumiseen.

Aijemmin etsin elämääni ihailtavia  ihmisiä joita seurasin. Ihmisiä joiden esimerkin kautta osasin ottaa myös suuntaa omalla kartallani. Tällä hetkellä minua inspiroi suunnattomasti ihmisten avoimuus ja rehellisyys. Se on  se suunta jonne itsekin haluan koko ajan laajeta. Pois negatiivisten tunteiden kutistavasta maailmasta, ulos inhimillisyyteen, avoimuuteen ja toistemme kannustamiseen. Jos sinulla on joku ihminen elämässäsi kenelle voit olla kateellinen, ja ketä voit ihailla, ehkä hän voikin antaa sinulle paljon. Toisen menestyminen ei ole keneltäkään pois, vaan ehkä juuri päinvastoin. Ehkä toisen menestyminen voi olla apuna omien arvojen ja  suunnan selkeyttäjänä kun tiedostamme oman kateuden viestin. ​