Aamulla mietin lähettäessäni linkkiä ystävälleni itsensä kehittämiseen liittyvästä webinaarista, että onko tässä lopulta mitään järkeä. Jatkuvasti kehittää itseään. Aina vaan jotain uutta. Ajatus kävi pikaisesti noin mustavalkoisena mielessä ja muistin taas mikä siinä on olennaista itselleni.

Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut niin läsnäolon taito ja hyväksyminen on kaikista tärkeintä matkalla. Jos nuo olennaisuudet pääsevät unohtumaan niin ei, silloin tässä ei olekaan mitään järkeä. Mutta niin kauan kuin matkassa säilyy nautittavuus niin on vain hienoa voida oppia ja kehittyä.

Itsensä kehittäminen ei ole onnellisuuspysäkki. Jos ajattelee vain, että ”sitten kun olen asiaa X niin voin olla tyytyväinen.” Tuolla ajatuksella  matkasta katoaa ilo ja siitä tulee suorittamista. Mitään maalia kun ei koskaan tule yksiselitteisesti todennäköisesti saavuttamaan. Tärkeintä onkin nauttia siitä mitä tekee. Minulle kehittyminen tuottaa iloa.

Minulle itsensä kehittäminen ei ole sama kuin, etten hyväksyisi itseäni. Minulle itseni kehittäminen on sitä, että muistan taas kuka olen. Kehittymisen kautta saan nähdä taas sen minän joka jäi matkasta lapsena.

Kehittyminen onkin enemmän pois oppimista niistä rajoittavista uskomuksista  mihin olin alkanut uskoa. Ja vapautumista siihen olemukseen joka olin ennen kuin yksikään vahingollinen uskomus oli saanut otetta minusta. Itsensä kehittäminen on myös uusien taitojen oppimista mutta nimenomaan sellaisten taitojen jotka rikastuttavat elämääni ja joista inspiroidun.

Olen matkalla seminaarin. Viime aikoina olen käynyt yhtäkkiä vastaavissa itsensä kehittämiseen liittyvissä seminaareissa enemmän kuin aiemmin.  Olen huomannut, että näissä tapahtumissa käyminen on todella tärkeä ja suuri tuki omalla matkallani.

Kävellessäni kotoa bussipysäkille ajattelin, että suurin osa meistä kasvaa aivan vääriin uskomuksiin siitä keitä me olemme. Kuinkahan moni tästä lammaslaumasta on oikeasti lampaita ja kuinka monta leijonaa täällä on jotka vain luulevat olevansa lampaita?

Itsensä kehittämisessä on kyse ennen kaikkea omaksi itsekseen tulemisesta. Siitä, että muistamme keitä tulimme tänne olemaan. Olemme niin paljon enemmän kuin uskomme. On aika palauttaa tuo usko ja nähdä itsensä uusin silmin. Tuon tiedon valossa  saamme toteuttaa itseämme täydesti.

Itse en koe muuttuvani. Uskomukseni kyllä muuttuvat, mutta pysyvämmät perustukset minussa, ne aidot minuuden puitteet kuten luonne ja vahvuuteni on ja pysyy. Ne ovat saattaneet hautautua monen kerroksen alle, mutta siellä ne ovat olleet koko ajan. Kysymys onkin omien ominaisuuksieni muistamisesta ja  ottamisesta käyttöön niin, että niistä  on todella hyötyä oman elämäni kannalta itselleni ja muille.

En siis koe vuosien aikana juurikaan muuttuneeni vaikka ulospäin se varmasti näyttääkin vahvasti siltä. Ulkoinen elämäni onkin muuttunut huomattavasti. Se on merkki siitä, että pelkojeni ja ahdistusteni ote elämäni suhteen on löystynyt. Olen saanut itseni esiin niiden alta. Elän koko ajan enemmän sellaista elämää joka saa minut kokemaan suurempaa merkityksellisyyden tunnetta ja hyvinvointia. Se on itseni kehittämisen tulosta.

Aiemmin pelon tunteet määrittelivät elämäni rajat. Nyt ne määrittelen ja löydän minä itse uudelleen. Elämäni ei ollutkaan lukittu pysymään pelkojeni kannalta mukavuusvyöhykkeellä. Niiden ulkopuolelta todellisuus vasta tuntuu alkaneen. Suurin ja upottavin suo on osaltani siltä osin kahlattu.

Lue myös artikkelini: Matka omaan voimaan

Tuo suoalue tuntui loputtomalta aikansa kun sitä kesti. Saappaat ovat hörppineet matkalla vettä jonkin verran, niin upottavaa ja vaikeakulkuista oli tuo maasto. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen päässyt  kuivemmalle ja kiinteämmälle maastolle.

Saappaat on aika laittaa kuivumaan ja on mahdollista edetä kepeämmin ja kuivemmin jaloin. Edelleenkään tietyt asiat eivät tunnu helpoilta ja vieläkin saan itseni kiinni kaikenlaisista hölmöistä rajoittavista ajatuksista. Nitä tulee olemaan aina ja niiden kanssa on hyvä oppia elämään. Mutta olen tavannut ja kohdannut omat suohirviöni ja kävellyt niiden ohi. Se on mahdollistanut minun nähdä myös nämä uudenlaiset maisemat.

Matka jatkuu ja minä katselen mielenkiinnolla maisemia. Koko ajan ne tuntuu muuttuvan nautittavimmiksi. Ehkä kyky nauttia on myös jalostunut minussa. Siksikin läsnäolon taito on kaikista tärkeintä matkalla. Muuten uudet maisemat karkaavat huomaamatta ohi.

Nyt olen junassa matkalla seminaariin. Varasin junasta paikan lippua osatessani. Otin paikan itselleni työtilasta, eli pienestä lasiovellisesta hytistä jossa on neljä paikkaa. Junaan astuessani tuli kuulutus. ”Uusille matkustajille tiedoksi: tämä on eri kalusto kuin piti olla. Rikkoutuneen junan tilalle otimme tämän pendolinokaluston joten lippuihin merkityt paikat eivät päde mutta tilaa löytyy kyllä kaikille.”

Lähdin kulkemaan junaa päästä päähän nähdäkseni onko tässä junassa vastaavaa työpistettä. Konduktööri tuli vastaan ja lippua näyttäessäni kysyin häneltä asiasta. Hän ehdotti: ”Tehdäänpä niin,  koska sinulla on paikka työpisteeseen, niin kävele tuonne aivan junan etuosaan ja ota sieltä paikka kabinetista. Siellä on tilaa ja saat työskennellä rauhassa.” Niinpä istun nyt ykkösluokassa normaalilipun hinnalla. Täällä todellakin on tilaa. Lisäkseni koko vaunussa on vain kaksi ihmistä.

Aluksi minulle tuli edelleen tunne, että wau, ansaitsinko tämän luksuksen. Tämä on mielestäni myöskin hyvä esimerkki siitä miten suuri osa meistä juuri ajattelee helposti, että emme ole elämän tarjoaman hyvän arvoisia.  Moni ajattelee myös,  että tietyt etuoikeudet kuuluvat vain harvoille. Ja, että noilla harvoilla on jo syntymästään asti tietyt ominaisuudet joiden ansiosta asiat heille mahdollistuu. Tai, että joku toinen ansaitsee enemmän kuin me.

Meidän ei tarvitse ansaita mitään. Olemme jo ansainneet kaiken hyvän. Meidän tulee vain sallia se itsellemme. Usein vanhat ja mitätöivät uskomukset ovat vain tiellä.

Itseni kehittäminen on minulle ennen kaikkea uskomusteni päivittämistä. Mahdollisuuksien näkemistä ja niiden suomista  itselleni. Opin rakastamaan itseäni koko ajan enemmän. Aijemmin elin uhraten aikani muille. Usein nuo uhraukset menivät hukkaan. Muita en voi kontrolloida enkä pakottaa vaikka tarkoitukseni olisivat kuinka hyvät. Jokainen tekee lopulliset valinnat itse. Ihmisen todellisuuden määrittelee ennen kaikkea hänen omat sisäiset uskomuksensa. Jokaisella on valta muuntaa ja muuttaa ne, mutta se vaatii töitä.

Nyt tahdon suoda saman itselleni kuin haluan kaikille muillekin. Kaiken mahdollisen hyvän. Mutta ainoa ihminen elämässäni jolle sen voin aidosti suoda on minä itse. Itse koen, että tärkeintä matkan varrella on ollut, että menen eteenpäin. Peloistani ja uskomuksistani huolimatta. Minulla on ollut visio, enkä ole antanut siitä periksi.

Tärkeää matkalla on myös muiden ihmisten tuki ja sitä juuri koen saavani mm. näistä seminaareista. Näen ja kuulen muiden tarinoita, miten he ovat voittaneet omat suohirviönsä ja mitä he ovat omalla tunnesuollaan oppineet itsestään ja elämästään.

Lainalaisuudet näissä asioissa on kutakuinkin meille kaikille samat, vain hieman eri variaatioin. Jokainen meistä saa omat pelkonsa ja haasteensa. Se on varmaa. Jokaisella on töitä itsensä kanssa tehtävänä.

Vaikka uskomukset ja menneisyyden kokemukset eivät olekaan oma vikamme, on meidän vastuullamme muuttaa ne.

Jokainen joka menee itsensä kehittämisen polkua joutuu kohtaamaan omat vaikeat tunteensa. Tuskin kukaan täällä aidosti pääsee siinä mielessä helpolla. Ja jos niin ajattelee se on silkka harha.

Tukea ja toivoa me tarvitsemme varsinkin kun taivallamme vielä siellä omalla upottavalla suolla. Ja kertomuksia siitä millaiset maisemat meitä tuon suon jälkeen kenties odottaa. Se luo toivon, ja osoittaa, että olemme sittenkin kaikki samanlaisia. Meissä on enemmän asioita jotka yhdistävät meitä kuin erottavat. Ja meillä on valta yhdistää itsemme toisiin kohtaamalla itsemme. Tuo matka on tekemisen arvoinen.

Lue myös artikkelini: Mitä on aidosti hyvä itsetunto ja kuinka sitä voi kehittää?