Moni kamppailee omien rajojen kanssa. Mikä on kohtuullista itsen ja muiden kannalta. Usein tuossa kohtuudessa unohdetaankin lähes kokonaan itsensä ja omalta henkiseltä tontilta ollaan valmita luovuttamaan suuriakin siivuja ns. toisten hyvinvoinnin vuoksi pois. Jos kuulemaani on uskominen niin eniten rajattomuudesta kärsivät useimmiten naiset ja varsinkin äidit. Naiset puhuvat paljon siitä kuinka huonosti he voivat, ja miten heikosti saavat sanansa kuuluviin. Minä kuulen tuossa paljon poljettuja rajoja.
Tunnistan tuossa myös paljon itseäni. Tunnista sellaista johon olen saanut ison muutoksen tiukennettuani omia rajojani. Rajojen vetämisen opettelu ei ole ollut helppoa, koska entiset tavat eivät ole niitä juurikaan tukeneet ja vanha malli on ollut tiukassa.
Tiedostamisen ja harjoittelemisen kautta asiaan voi kuitenkin tehdä hyvin paljon omaa elämänlaatua lisääviä muutoksia. Muutos pelottaa aina, vaikka se veisikin kohti parempaa lopulta. Kun on kyse omista rajoista niin oivallusten täytyy kummuta sisältä jolloin muutoksesta tulee todelllista. Pelkoa uuden elämäntyylin aloittamisesta se ei kuitenkaan poista. Ja jotta uusi tulee todella käytäntöön muutoshalun täytyy olla suurempi kuin pelko.
Usein kun huomaa jonkun ihmisen toistuvasti ohittavan omat rajamme toivomme tietysti, että puheen kautta tulisimme ymmärretyksi ja puhumalla saataisiin tilanne paremmaksi. Joskus kuitenkaan minkäänlaiset neuvottelut eivät auta ja kovasta yrityksestä huolimatta löytää itsensä uudelleen ja uudelleen samasta tilanteesta johon niin kipeästi toivoisi muutosta. Tunnistaa, että itsellä on aina vaan huono olla kun toinen toimii kerta toisensa jälkeen tavalla joka syö omia voimavaroja, mutta mikään keino ei näytä muuttavan asiaa.
Rajojen vetäminen vaatii uskallusta. Se vaatii itsensä puolelle täydessä voimassaan astumista. Rajat eivät ole useinkaan neuvoteltavissa. Sen tuntee omassa olossa. Sen tietää kunnioittaako toinen omia rajoja vai ei, siitä millainen olo on tuon ihmisen seurassa.
Sen tunnistaa kun toinen kunnioittaa omia rajoja. Sellaisen ihmisen seurassa on kevyt ja hyvä, vapautunut olo. Ei tarvitse huolehtia siitä, että oma hyvinvointi olisi jollainlailla uhattuna. Tuohon ihmiseen voi luottaa.
Parisuhteissa vaaka on usein kallistunut niin, että nainen joustaa ja mies pitää selkeästi huolen omista rajoistaan. Mies on nähnyt siihen usein parempaa mallia joten se tulee häneltä enemmän luonnostaan. Nainen toivoisi pystyvänsä samaan, mutta ei useinkaan löydä oikeanlaista kohtaa itsestään kuinka sen saisi tehdyksi. Toki tilanne voi olla myös toisinpäin. Kirjoitan nyt kuitenkin naisnäkökulmasta, koska minulla on siihen samaistumispintaa.
Meillä naisilla on usein sisäänrakennettuna tapa ajatella ensin muiden hyvinvointia. Tämä sotkee meidän omat rajat. Olemme nähneet siihen usein mallia äideiltämme. He taas ovat saaneet oman mallinsa omassa historiassaan.
Naisten historia on täynnä sortoa ja väärää joustavuutta. Meidän tulee yksilötasolla muuttaa nuo tavat, ja se ei olekaan mikään pikku juttu. Vastoin tuota vahvaa uskomusta on vaikea laittaa itsensä etusijalle. Se saattaa tuntua jopa liioittelulta, väärältä tai siltä, että se ei nyt vaan kertakaikkiaan ole soveliasta.
Itse jouduin opettelemaan uudestaan rajani kun uuvuin. Uupumuksen jälkeen se ei kuitenkaan lopulta enää tuottanut niin suuria vaikeuksia. Aikaisemman syyllisyys-ajattelun tilalle tuli uupumuksen myötä terve järki.
Minulle oli yhtäkkiä täysin kristallin kirkasta, että näin ei voinut jatkua, koska entisessä toimintatavassani ei ollut lopulta kenellekään mitään järkeä. Omasta hyvinvoinnistani joustaminen ei lopulta hyödyttänytkään ketään. Vähiten itseäni. Uupumus siltä osin oli ehkä paras asia mitä minulle tapahtui. Se opetti paljon. Sain ison mahdollisuuden muuttaa elämääni ja toimintatapojani ja sen myös tein. Uupumuksen jälkeen opin olemaan uudella tavalla itsekäs. Opin vetämään rajoja ja ajattelemaan myös itseäni. Aloin suoda itselleni luvan olla olemassa kaikkine tarpeineni.
Meillä naisilla itsemme alistamisen kollektiivinen taakka on suuri. Vanhassa käytösmallissa on sukupolvien taakse ulottuvat juuret joiden katkaiseminen ei ole helppoa. Kun kuuntelen ympärilleni huomaan kollektiviisen työn olevan kuitenkin käynnissä tässä asiassa. Naiset alkavat kurkottaa koko ajan enemmän kohti omaa hyvinvointiaan.
Lue myös artikkelini: Jumissa auttajan roolissa – autatko muita itsesi kustannuksella?
Vanha käytösmalli tuottaa jatkuvasti vain enemmän epämukavuutta ja kärsimystä. Emme enää mahdu tuohon vanhaan tapaan ollla ja elää ja meidän täytyy muuttaa se itse. Naisia tarvitaan enemmän kuin koskaan ja osallistuaksemme täydemmin tarvitsemme omaa voimaamme. Emme saa omaa voimaamme käyttöön jos joustamme aina muiden etujen edessä. Oikeanlainen itsekkyys ei ole sama kuin se, että teemme väärin toisia kohtaan vaan se on tapa luoda terveempää maailmaa. Maailmaa jossa myös lapsillamme on oikeus olla kokonaisia, omassa voimassaan. Voimme luoda heille siihen tietä työskentelemällä näissä asioissa ensin itsemme kanssa.
Joskus rajojen vedossa täytyy olla ehdoton jotta tulee kuulluksi. Kun neuvottelut ja kompromissit eivät auta on sanottava selkeästi mitä tahtoo ja ehdot sille mitä tapahtuu jos näin ei tapahdu. Ja lopulta pitäytyä ehdoissa. Tuo ehtojen toteuttaminen on se pelottavin kohta. Saatamme ehtoja toteuttaessamme joutua päästämään irti jostakin itselle tutusta ja tärkeästä. Saatamme joutua hautaamaan unelmamme, ja luovuttamaan siitä mitä halusimme. Joskus joudumme myös luopumaan tietyistä ihmissuhteista oman hyvinvointimme hyväksi. Se tuntuu pahalta mutta palkaksi saamme pitää hyvinvointimme. Oman hyvinvoinnin alunperinkääni pitäisi olla vaihtokauppana missään tilanteessa jossa on valinnanvaraa. Mutta tätä monet meistä vasta opettelevat.
Usein kuulee sanottavan, että ”se on naisen rooli.” Tai ”sellaista se vaan on, täytyy vain kestää.” Itse sanoin näille fraaseille EI KIITOS. Jos elämä on joillekin sitä, että tiettyjä asioita tulee vain sietää ja kestää, niin itselleni sen ei tarvitse olla niin.
Minä luon oman kuningatarkuntani rajat ja vaadin muiden ihmisten myös kunnioittavan niitä. Tiedän, että en tahdo alistaa muita vaan luoda yhteistä hyvää, siksi näissä rajoissa ei ole mitään väärää. Itselleni on vain selkeää nykyisin, että oma hyvinvointini ei ole myytävänä vaan minun on huolehdittava toimintakyvystäni jotta voin hoitaa asioita parhaalla mahdollisella energialla. Sillä tavalla saan itsestäni myös parhaan irti kaikkien hyväksi. Omat rajat on perusoikeuteni ja pohja kaikelle hyvinvoinnilleni nykyään myös käytännössä.
0 kommenttia