Viime aikoina olen paljon pohtinut elämän tarkoitusta: Mikä elämässä on tärkeää? Tuntunut, että en sovi yleiseen muottiin, eikä se yleinen muotti ja sen toistaminen tee minua onnelliseksi. Säännöllinen työ, harrastukset, arki ja rutiinit ovat hienoja asioita, mutta minulla on vahva tunne siitä, että kaipaan enemmän.

… Kunnes asiat alkavat kirkastua.

Joulukuu alkaa tuoda valoa pimeyteen. Hengen valoa.

Kaipaan yhteyttä ja yhteydestä elämään tunnen tarkoituksenmukaisuutta.

Ehkei sillä mitä teen, olekaan niin suurta merkitystä, vaan miten olen.

Olenko totta, vai olenko ideaalikuvien muovailun tulos. Yritänkö olla jotain vai olenko rehellisesti se, kuka olen? Aito yhteys itseen syntyy rehellisyyden pohjalta. Ei sen, että yritän mukailla jotain, mitä minun kuuluisi olla. Rehellinen kaikkine puolineni. Ja voi hyvänen aika, ihmisen psyykeeseen on usein hautautunut jos kaikenlaista. Rehellisyys itsestä on ehkä isoin ja kivuliain tie, minkä voi valita. Ja silti palkitsevin. Näin uskon.

Rehellisyys kätkee sisälleen myös paljon kaunista, ei vain varjoa. Mutta marraskuun pimeys nostaa varjot pintaan, ja ne ovat tällä hetkellä vielä hyvin muistissa, hehheh.

Rakkaus ja myötätunto asuu rehellisyydessä. Vain olemalla rehellinen voi rakastaa todella ja todella syvästi. Usein kipu avaa myötätunnolle ja rakkaudelle. Kipua ei tulisi karttaa vaan suostua siihen. Menneiden kipujen kokeminen puhdistaa, ja avaa uudelle.

Todellinen yhteys ja sen vaaliminen tuntuu tärkeälle. Vain siitä käsin voi valita tehdä asioita, jotka puhuttelevat todella ja SYVÄSTI. Siitä käsin voit kuulla kutsun, mitä olet tänne tullut tekemään.

Mikä luo sinulle yhteyttä, mikä vahvistaa sinun yhteyttäsi? Mitä kaipaat juuri nyt?

Minä kaipaan pysähtymistä ja rauhoittumista ja rakkaita ihmisiä ympärilleni. Asioita, jotka avaavat tuntemaan ja kokemaan yhteyttä.

Ehkä joulukuu on hyvä aika vähän hellittää, hidastaa ja rauhoittua vastaanottamaan joulun taikaa ja yhteyttä.

Toivon sinulle siis kiireetöntä joulun aikaa ja avautumista rakkaudelle enenevissä määrin