CardeHumma – Kavio- ja tassuterapiaa

En kestä miten ihanaan paikkaan tänään pääsin! Universumi vastaa niinkuin sinne kuiskataan. Olimme edellispäivänä treffeillä mieheni kanssa. Olimme menossa kreikkalaiseen ravintolaan mutta se olikin suljettu. Päätimme mennä ostoskeskuksen mexicolaiseen ja sanoin miehelle ääneen toiveen, että kävisimme samalla eläinkaupassa. Halusin nähdä eläimiä. Silmissäni näin kylläkin maatilan jossa olisi kanoja, hevosia ja muita ihanuuksia mutta koska tälläistä paikkaa ei ollut saatavilla niin eläinkauppa kävi korvikkeesta. Mies suostui. Hän on jo tottunut, että eläinrakkaus on iso osa minua. Eläinkaupan puput olivat tosi söpöjä nöpönenineen mutta tänään sitten pääsin kuin pääsinkin  aivan uskomattoman ihanaan eläintenystävän paratiisiin mistä en edellispäivänä vielä tiennyt mitään. Toiveeseeni viettää aikaa eläinten parissa  vastattiin ihmeellisellä tavalla…

Treffit oli kivat. Seuraavan päivän aamuna mulla oli yllätyksenä ihana  viesti messengerissä odottamassa. CardeHumman  terapeuttista toimintaa eläinten parissa tarjoava Ulla Hukka oli laittanut minulle viestiä. Hän kysyi haluaisinko tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Olin onnesta soikeana koska tuollainen paikka joka hänellä on, on ollut myös minun (ja varmaan aika monen muunkin) haaveena. Ulla oli kuitenkin tehnyt unelmistaan totta ja nytpä pääsisin kokemaan eläinten kanssa läsnäoloa maaseudun rauhassa niinkuin juuri olin toivonut!

Sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle Läyliäisiin CardeHumman tilalle. Saavuin sovittuun aikaan paikalle ja minua oli vastassa Ullan lisäksi irlanninsusikoira ja labradorinnoutajan pentu.  Erityisesti irlanninsusikoira Rauno teki muhun suuren vaikutuksen. Suuri hän olikin! Kävimme ulkoiluttamassa koiria ja tutustuimme Ullan kanssa samalla toisiimme. Rupattelimme ja koirat peuhasi lumessa. Takaisin tontille tullessamme tutustuimme muihin tilan eläimiin. Tallissa oleskeli kaksi pupua, kissoja ja laitumella oli kuusi hevosta. Tilalla oli myös kanoja.

tallipupu.jpg

Lähdimme tekemään lähempää tuttavuutta heposiin. Ensimmäisenä tapasin hurmuri Edgarin ja Vernerin. Edgar sulatti sydämeni täysin.  Olin yllättynyt siitä etten pelännyt näitä isoja otuksia yhtään. Luotin Ullaan ja luotin hevosiin. Kaikki hevoset vaikutti todella ihmisrakkailta ja siltä, että niitä oli pidetty suurella rakkaudella. Aina laitumelle mentäessä hevoset lähestyivät ja jotkut tuli kerjäämään rapsutuksia kuin koirat. Oli ihana tavata näin varauksettomia heppoja.

edgar

 

Veimme talliin islanninhevosen ja eestinhevosen. Sain tutustua siihen mitä Ulla tekee työkseen näiden eläinten parissa. Ulla on koulutukseltaan ihminen tavattavaksi mentori, sosiaalipedagoginen hevos-ja koiratoimintaohjaaja ja eläinavusteinen valmentaja. Hän opastaa  ihmisiä läsnäolon ja rentoutumisen pariin hevosten avustuksella. Kirjoitin tuosta kokemuksesta kokonaan erillisen postauksen mitä kaikkea Ullan ohjauksessa ja hevosen kanssa rauhassa yhteyttä luodessa  koin. Voit lukea postauksen HEVOSET JA LÄSNÄOLON VIISAUS tästä. 

heppane7

heppane

Elämä kuluttaa joskus pahastikin. Lapsiperhearki ja monet  haasteet vie voimia. Vaikka olen oppinut suomaan itselleni hyviä asioita viime vuosina niin mikään ei vedä vertoja sille miten latautunut olin tänään CardeHummassa vierailun jälkeen.  Erityisesti hevosten kohtaaminen toi jonkin uuden rauhan kokemuksen.

Kun saavuin Cardehumma vierailulta kotiin minusta tuntui kuin olisin muuttunut piirun verran paremmaksi ihmiseksi. Olin läsnäolevampi, rauhallisempi ja tyynempi. Minulla riitti ymmärrystä ja kärsivällisyyttä myös lapsille aivan eri tavalla. Tällästä olin kaivannut pitkään!

heppane3

Kuvaaja Laura Ruokolampi

Jokaiselle on se omanlainen tapa kokea yhteyttä josta saa voimaa, minulla se on luonto ja eläimet. Sain näiden muutaman tunnin aikana ihan kuin jonkin hukassa olleen palasen takaisin itsestäni.  Cardehummassa Ulla opastaa ihmistä tutustumaan syvemmin myös omiin tunteisiin. Kaikelle on lupa. Eläimet huokuvat täyttä rakkautta ja hyväksyntää. Ullalla on myös taito antaa tilaa, ja kuunnella. Tämänpäiväinen latasi akkuni täyteen. Eläinten parissa saa pistää mielen OFF asentoon ja hengittää, tuntea ja kokea yhteyttä ihaniin olentoihin. Tuon yhteyden syventäminen on päättymätön matka samalla itseen.

heppane6

TUTUSTU CARDEHUMMAN SIVUIHIN FACEBOOKISSA


Cardehumman kotisivut

heppane5

10 Kommentit

  1. Maisa80

    Eläimet tuovat iloa elämään ja ovat hyvin terapeuttisia! ❤ Itse tykkään koirista, ihana tulla kotiin, kun hännän heiluttaja tervehtii innoissaan! ❤ Mieheni siskolla on ollut oma hevonen ja tällä hetkellä hänellä on hevonen kaverin kanssa puoliksi. Olen hänen ekalla hevosella muutaman kerran ratsastanut, mutta en innostunut hevosista. Varmasti antoisa harrastus ketä siitä tykkää! 🙂

    Vastaa
    • miaumai

      Minusta kaikki eläimet on upeita ja voivat opettaa paljon. Kaikki toki erilaisia mutta avoimella mielellä voi nähdä niiden ihmeellisyyden.

      Vastaa
    • miaumai

      Ja hevoset paljon muutakin kuin ratsastettavia. Itse en juurikaan välitä siitä että niitä ”käytetään” hyödyksi vaan olen kiinnostunut luomaan enemmänkin yhteyttä niihin. 😊

      Vastaa
  2. Karoliina Kazi

    Aivan ihana yhteistyö ja mikä sattuma! Eläimillä todella on terapeuttinen vaikutus meihin ihmisiin, minustakin parasta rentoutumista on rapsutella ja halia meidän pientä Annie koiraa – siinä työstressit unohtuu!

    Vastaa
    • miaumai

      Tämä on kyllä parasta tässä työssä, nämä merkitykselliset kohtaamiset. Ja eläimet on kyllä niin 💖🤗

      Vastaa
  3. Marjo Aaltonen

    Onpas ihana paikka! Tuonne haluan ehdottomasti mennä käymään. Lenkkeilyt oman koiran kanssa ovat aina päivien kohokohtia ja eläinten läsnäolo jo laskee stressihormonit alas. Eläinteraupetteja pitäisi enemmänkin käyttää vaikka mielenterveyskuntoutujien kanssa.

    Vastaa
    • miaumai

      Kyllä, ehdottomasti samaa mieltä 💖 Onneksi tämä varmaan tulossa enemmän esille ihmisten hyvinvointia lisäämään, ainakin toivon ja uskon niin.

      Vastaa
    • miaumai

      Ja suosittelen kyllä tätä ihanaa CardeHumman tilaa omaksi latauspisteeksi. Tarjolla paljon erilaisia kursseja, workshoppeja ja yksilövalmennusta 😍💖

      Vastaa
  4. marja liljeström

    Elämet on niin viattomia ja suloisia. Carde Humman tila vaikutti hyvältä. Eläimet tuo rauhaa ja laskevat stressitasoja.

    Vastaa
    • miaumai

      Kyllä näin on 😍❤

      Vastaa

Trackbacks/Pingbacks-linkit

  1. Hevoset ja läsnäolon viisaus - Kultainen sulka - […] Kirjoitin myös aiemmin  jutun CardeHummasta, voit lukea sen täältä. […]
  2. Hevoset opettavat suurempaa rakkautta ja hyväksyntää - Kultainen sulka - […] Kirjoitin myös aiemmin  jutun CardeHummasta, voit lukea sen täältä. […]
  3. Helmikuun parhaat hetket - Kultainen sulka - […] ison unelmani täyttymys. Niin paljon muutakin ihanaa on tapahtunu. Kävin moikkaamassa eläimiä Cardehumman tilalla, olemme viettäneet treffejä miehen kanssa,…

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *