kierrän sänkysi ympäri

kehrään kuin kissa

armon alttarilla

jaetaan kilvan palkintoja

kuka saa osansa

en minä ainakaan

näykkään ja viettelen

tunnustan sen heti alkuun

häpeä en, pelkää en

kaipaan kyllä

sormesi löytävät takaraivolleni

selän kaari ja himmeä valo

jossakin kaukana

rahtilaivat lähtevät

me makaamme alastomina

pyytäen yhtä asiaa

saisimmepa rakastaa

(Auringon syli 2024, Anna Vehkalampi)

Johdathan hellästi
kehosi jokaisen silmukan läpi.
Aistikkaan pehmeästi,
kunnioittavasti,
pysähtyen ihmettelemään,
miten jumalaisen kaunista erilaisuus onkaan.

Kuiskitaan hiljaa,
kerrotaan tarinaa,
joka jo vuosituhansia
on meitä yhdistänyt.

Lopulta kellahdetaan
kohti upottavaa
kehojen merta.
Unohdutaan sinne.

Unohdutaan.
Unohdutaan.
Unohdutaan.

(Auringon syli 2024, Anna Vehkalampi)

Villi nainen sinussa,
villi nainen minussa.

– Naiseus, sisaruus, yhteys –

Ei toisiamme vastaan,
vaan toistemme kanssa.

Yhdessä villinaiset luovat kentän,
johon maskuliinin on turvallista saapua.

Mutta mitä on olla turvassa ensin itsessään?
Tuntea rajansa,
Alkuvoimansa,
Väkevyytensä,
Herkkyytensä,
Pehmeytensä,
Lempeytensä?

Olla käyttämättä sitä hyväksi,
Tuoda se yhteiseksi hyväksi.

Olla nousematta toista naista vastaan
vaan jalkautua yhteiseksi lihaksi,
kaiken kattavaksi energiakentäksi,
jossa sekä maskuliini että feminiini
löytävät paikkansa
ilman, että kumpikaan
on toista korkeammalla.

Kuuletko kutsun,
kuinka se pyytää mukaan
leikkiin elämän,
tanssiin yhteiseen,
loputtomaan ilta-aurinkoon?

Kuuletko sydämen lyönnin kiihkeän,
rajoituksista luopuneen mielen,
sielun avaruuden ja halun vilpittömän?

Kuuletko, miten vapaus kapinoi
kaikkea mennyttä vasten,
tahtoo päästä valloilleen,
niin kuin sinäkin.

Kuuletko, kun kuiskaan sen
hellästi korvaasi,
miten paljon olen kaivannutkaan sinua,
Sinä Villi Nainen.

Aistikkain terveisin Anna