Tulevalle kesälle olen koittanut pitää kalenterin mahdollisimman tyhjänä ja teen suunnitelmia aina hetki kerrallaan. Olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelee, sitä todennäköisemmin elämä menee aivan eri reittejä. Varsinkin lasten kanssa yleensä juuri silloin kun ollaan lähdössä jonnekin, joku sairastuu. Työkeikkoja olen buukannut maksimissaan kuukauden etukäteen. Sillä tavalla saan säilytettyä flown ja on tilaa tehdä yllättävämpiäkin juttuja.
Elämä on sitä mitä meille tapahtuu sillä aikaa kun teemme muita suunnitelmia.— Thomas la Mance
Vaikka minulla ei ole paljon tarkkoja yksityiskohtaisia suunnitelmia niin minulla on visio siitä millaisia asioita kaipaan tältä kesältä. Olisi ihana kokea mahdollisimman paljon luontoretkiä, ulkona nukkumista laavulla tai riippukeinussa, avojaloin kulkemista ja luonnon läheisyyttä metsissä ja luonnonvesillä. Olen sopinut myös tähän teemaan sopiva työkeikkoja. Olen menossa kokemaan mm. erilaisia majoituspalveluja ja -konsepteja. Reilun viikon päästä menen esimerkiksi kokeilemaan puussa nukkumista B&B Kommeeseen Kurkeen Sastamalaan. Siitä tulee huippua!
Haaveilen tälle kesälle myös road tripistä, rockfestareista, villiyrttien keräilystä, lasten kanssa pelmuamisesta, auringonotosta, rannalla makoilusta ja pulikoimisesta, mökkeilystä ja mahdollisimman paljon ulkona vietetystä ajasta. Tänäänkin olen makoillut koko päivän auringossa nurtsilla. Tottakai suunnitelmissa on aivan huippuja työjuttuja myös! Onneksi kotitoimiston voi ottaa mukaan minne vaan ja voin kirjoitella juttuja myös ulkona. Aurinkoisena päivänä ei juurikaan huvita hengailla sisätiloissa.
Uskon, että meillä on vahva sisäinen tieto siitä mitä kaipaamme jotta voisimme voida hyvin. Tuota tietoa olisi hyvä kuunnella ja myös toimia sen mukaan. On tärkeää kuunnella sitä mitä kaipaa ja itse opin sen kantapään kautta. Vaikka mieli meinaa joskus kehittää huolia ja pyörittää sitä samaa pelkoajatuksia sisältävää tylsää levyä niin todellisuudessa olen kuitenkin huomannut, että mitä paremmin itse voin sen paremmin kaikki muutkin elämän osa-alueet rullaavat. Sen takia ei ole vaikea enää laittaa prioriteetiksi omaa hyvinvointia tukevia asioita.
Minulla on sellainen olo, että kaipaan itse valtavasti luonnossa vietettyä aikaa. Luonto resonoi luonnollisuutta ja terveyttä. Huomaan kuinka maadoittava ja hyvä vaikutus on vaikka työpäivän jälkeen käydä kävelemässä metsässä avojaloin pitkiä aikoja. Tuollaisen kävelyreissun jälkeen on kokonaisvaltaisesti todella hyvä olo.
Mitä enemmän annan tilaa luovuudelle, sen enemmän se virtailee. Luonto tukee sitä parhaiten. Oman hyvinvoinnin, mutta myös työn kannalta luovat tauot ovat ehdottoman tärkeitä. Tuottavuus oikeasti kasvaa kun elämä on vähemmän suorituskeskeistä vaikka mieli vanhastaan yrittää vielä väittää muuta. Kesäkin on niin lyhyt Suomessa, että siitä kannattaa nauttia juuri sillä tavalla kun se itsestä tuntuu mieluisimmalta.
Lue myös artikkelini: Metsän hoivaa. Asuinpaikalla on iso merkitys hyvinvointiin.
0 kommenttia