Lapinlehmien kesäloma alkoi – Koivurannan maatila turvaa Pohjoissuomenkarjan olemassaoloa

Olin viikko sitten elämysmatkailua maaseudulla tarjoavan Luonnon Sylin järjestämällä retkellä. Pääsin Koivurannan luomutilalle katsomaan lapinlehmiä ja olemaan mukana kun noin kuutisenkymmentä lehmää pääsi kesälaitumille. Kokemus oli aivan mielettömän ihana. Oli aika liikuttavaa olla vastassa lehmiä jotka kirmasivat yhdessä laumassa laitumelle takapäätä heittäen. Lehmät olivat onnellisia päästessään kesälaitumille.

Nykyään ei juurikaan pääse näkemään lehmiä kovin läheltä Etelä-Suomessa. Vielä lapsuudessa oli ihan tavallista, että naapurissa oli lehmätila täydessä toiminnassa. Nykyisin tiloja on yhä harvemmassa. Siksikin oli hienoa päästä tutustumaan lehmiin läheltä. Kärsämäellä riittää perinteistä maalaismaisemaa lehmätiloineen.

Saimme Luonnon Sylin omistajan Virpi Ruotsalaisen kanssa olla vastassa kun koko lapinlehmälauma päästettiin navetan pihatosta laitumelle. Mukana olivat lehmiä paimentamassa Suvin lisäksi myös Suvin lapset Roni 17v, Tiia 5v ja Ville 2v.


Lehmät juoksivat koivukujaa pitkin pihasta tien yli pellolle. Vartioimme Virpin kanssa ettei liikennettä tullut lehmien siirtymisen aikana ja katsoimme, että lehmät eivät lähde karkuteille väärään suuntaan. Olo oli aika jännittynyt kun noin seitsemänkymmmenen pään karjalauma ryntää kohti eikä itsellä ollut juurikaan kokemusta lehmistä.

Pelot oli turhia, koska lehmät olivat leppoisia ja kilttejä. Jotkut jäivät tuijottamaan meitä kesken matkaa yhtä jännittyneenä kuin me niitä.

Mukana oli myös vuorokauden ikäinen vasikka joka tuli reippaasti lauman mukana mutta uuvahti laitumelle makoilemaan rankan reissun päätteeksi.

Vain vuorokauden ikäinen Koivurannan Puntti kiirehtii emänsä perään.

Tällä kertaa omille teilleen laumasta jäi vain pari vasikkaa. Suvi kertoi, että joskus kun koko lauma on lähtenyt väärään suuntaan niin niitä on saanut kovalla työllä paimentaa pitkin peltoja takaisin omille tiluksille. 5-vuotias Tiia paimensi lehmiä jo tottuneesti ja sai yhden karkulaisen ohjattua  viimeisenä laitumelle.

Koivurannan Opaali oli yksi viimeisistä laitumelle tulijoista.

Koivurannan maatila on Suvi Meriläisen emännöimä luomutila jossa hän kasvattaa pohjoissuomenkarjaa. Pohjoissuomenkarja  on alkuperäisrotu joka on luokiteltu uhanalaiseksi. Poikimisiässä olevia lapinlehmänaaraita on alle tuhat.

Ennen toista maailmansotaa Lapissa oli suuria PSK-karjoja, mutta Lapin väestön evakuointi Ruotsiin syksyllä 1944 verotti niitä pahoin. Kun asukkaat keväällä 1945 pääsivät palaamaan kotiin, kodit ja navetat oli poltettu. Ruotsista tuotiin monesti takaisin vain lehmät. Sonnit teurastettiin tai jätettiin Ruotsiin.
Lähde: Luonnonvarakeskus

Pohjoissuomenkarja on väritykseltään yleensä valkoinen. Joissain yksilöissä saattaa olla vähän väriäkin mutta pääväritys on  valkoinen. Lapinlehmä tuottaa maitoa vähemmän  ja sen tuottama maito on erilaista kuin valtarotujen maito. Sen on huomattu olevan terveellisempää ihmiselle. Siinä on korkea rasvapitoisuus ja paljon proteiinia.  Siinä on myös enemmän omega-3-rasvahappoja kuin tuontirotujen maidossa. Lapinlehmänmaitoa ei  tällä hetkellä erotella erikseen vaan laitetaan samaan tankkiautoon kuin valtarotujen maito. Lapinlehmänmaidossa on kuitenkin paljon potentiaalia jota ei vielä juurikaan hyödynnetä.

Vanhan tarun mukaan ensimmäinen lapinlehmä nousi lähteestä ensimmäisten ihmisten asetuttua Lappiin. Pohjoissuomenkarjan alkuperä on epäselvä. Sen arvellaan kuitenkin kehittyneen kyytöstä eli itäsuomenkarjasta tai oletetusta, kaikille Suomen alkuperäisroduille yhteisestä kantamuodosta. Kielitieteellisin perustein länsisuomenkarja ja itäsuomenkarja ovat olleet ainakin jonkinasteisia rotuja vähintään 2000 vuoden ajan, pohjoissuomenkarja jopa kauemminkin.
– Lähde: Wikipedia

Kuvassa Luonnon Sylin omistaja Virpi Ruotsalainen, Koivurannan maatilan Suvi Meriläinen ja hänen tyttärensä Tiia.

Suvin tilalla tehdään tärkeää työtä rodun säilymiseksi. Koivurannan maatila on luomutila jossa lehmät saavat olla vapaana ympäri vuoden. Kesälaitumilla ne ovat yleensä toukokuun lopusta sään salliessa lokakuun loppuun. Poikimiset pyritään ajoittamaan kesään, laidunaikaan.  Laitumella vasikat saavat olla emiensä seurassa ja juoda niille kuuluvaa maitoa.

Lapinlehmän luonne on utelias ja avoin ja sitä on kuvailtu myös älykkääksi. Usean karjankasvattajan kokemuksen mukaan se on näistä syistä usein laumanjohtaja, vaikka karjassa olisi suurikokoisiakin muunrotuisia eläimiä. Omistajat mainitsevat lapinlehmän olevan myös herkkätunteinen ja oman arvonsa tunteva eikä se siedä huonoa kohtelua. Hyvin kohdeltu lapinlehmä on erittäin ihmisrakas ja helposti lähestyttävä, minkä vuoksi niiden käyttö esimerkiksi lemmikkieläinpihoilla ja eläinavusteisissa hoivapalveluissa on yleistynyt. Lähde: Arctic centre

Kuvassa Aava

Suvi kertoi lehmien olevan todella viisaita vaistoissaan siinä miten ne piilottavat vasikkansa pitkään heinikkoon. Joskus emät komentavat vastasyntyneet vasikat laitumen ulkopuolelle esimerkiksi ojaan tai metsän puolelle piiloon. Tilan väki käy monta kertaa päivässä laitumella tarkkailemassa ja hoitamassa lehmiä.  Heti vasikan synnyttyä tilalliset käyvät tarkastamassa niiden kunnon  ja korvamerkitsemässä ne.

Nelli  Peetu-vasikkansa  kanssa.

Joskus vasikoita on kuulemma joutunet etsimään parikin päivää, koska jotkut emot eivät anna mitään vinkkejä niiden paikantamiseen.

Pieni Koivurannan Puntti uuvahti rankasta matkasta ja emo Armi hoivaa vieressä.

Mukana laitumelle laskemisessa oli vain päivän vanhoja vasikoita joista toinen  tuotiin hevoskuljetuskärryllä oman emonsa luokse, koska se eksyi kotipihalle eikä pysynyt muun porukan vauhdissa.

Nelli hoivaa pienintä laitumelle tulijaa.

Oli ilo katsella onnellisten lehmien kesähuumaa ruohikossa. Ne juoksivat laitumella edes takaisin ja tulivat luokse uteliaina aina välillä katsomaan meitä todella läheltä. Lehmät ovat uteliaita ja leppoisia eläimiä. Aivan upeita otuksia.

Koivurannan Naava tutkii kameraa.

Ansa, Koivurannan Mainetar ja juuri alkanut laidunkausi.

Lopuksi kaikki lehmät menivät kauas laitumen toiseen päähän ja me lähdimme kotiin kun vimeinenkin eksynyt laumanjäsen oltiin saatu tuotua muiden joukkoon. Illalla Suvi laittoi vielä viestiä vastasyntyneestä vasikasta. Ensimmäinen lehmä oli poikinut laitumelle.

Koivurannan maatila ja Luonnon Syli järjestävät Kärsämäellä yhteistyössä retkiä joilla voi tutustua tilan toimintaan ja lehmiin läheltä. Tutustu lisää Luonnon Sylin kotisivuilla. 

Koivurannan Maatilan sivut facebookissa.
Luonnon Sylin sivut facebookissa.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *